VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Digikamerakaudellani olen kuvannut lähinnä luontoa – etenkin makroja ja yksityiskohtia – sekä dokumentoinut kaupunkitapahtumia.  Jostain syystä ihmisten potrettimainen kuvaus tai esineasetelmien kuvaus ei ole kiinnostanut. Kaupungilla kyllä mieluusti tähyilen etsimeeni mielenkiintoisia kasvoja, mutta studiokuvaus ei ole kuitenkaan vetänyt puoleensa.

Mutta nyt kun tarkemmin muistelen, ihmisten kuvaamisesta alunperin joskus koko kuvausintoni lähti. Sisareni muistaa hyvin ne 60-luvun alun sunnuntaiaamut, jolloin minä lahjomalla ja kiristämällä värväsin hänet mallikseni ja pukeutumaan milloin haaremitanssijaksi, milloin kassialmaksi.

Jostain alkoi vastikään herätä kiinnostus studiomuotokuvaukseen, mahdollisesti digimessujen esittelyistä. Viime syksynä menin kurssillekin, mutta päällekkäisyyksien vuoksi ehdin vain avausluennolle. Tänä syksynä aion varata aikaa samalle kurssille. Jotta saisin kurssista irti mahdollisimman paljon, hankin jo nyt ELINCHROM D-Lite It 2 To Go -studiokuvaussetin Rajala Proshopin tarjouksesta 499 eurolla.

Maanantaina maksoin, tiistaina hain, keskiviikkona kokosin ja torstaina testasin. Valot oli helppo koota, vain softboxi oli aluksi hieman jäykkä.

Ensimmäiset testikuvat otin yhdellä salamalla vitriinissä istuvasta lapsuuteni nukkavierusta posliininukesta.

Alkukesän cruisingit olivat melko mukavia sään puolesta, mutta tänään Esteri-rouva antoi vettä taivaan täydeltä – cruising oli paikoin sailing… Auton saimme Senaatintorille, ja jo Kauppatorille kävellessä ripotteli. Pieni sade ei kuvaamista haitannut, joten muutaman kuvan ehdin näpätä, ennen kuin säälin kameraani ja laitoin suosilla laukkuun. Sikäli harmi, että tällä kertaa oli aika paljon autoja, joita en ollut ennen nähnyt, jäi muutama hieno nokkamerkki jäi kuvaamatta.

Sateesta kiiltävä katu heijasteli hienosti autojen valoja. Oli  aika pimeää ja täytyi nostaa isoarvo 1600:een, kohinoita siis tuli, mutta eipä se minua haittaa.

Yhtä mielenkiintoisia kuin autot ovat tyylikkäästi ajan henkeen pukeutuneet ihmiset.

Toivottavasti sade ei tärvellyt hienoja hattuja ja asuja.

Lokkiparan cruisingit olivat päättyneet torin ylle vedettyyn verkkoon, josta lintupoloista yritettiin saada ison haavin avustuksella irtoamaan.

Viime yönä taivas oli täysin kirkas, eikä kuutamo saanut dramatiikkaa. Tänä iltana virittelin saman laitteiston kuin eilen. Nyt taivaalla liikkui repaleisiä tummia pilviä, ajoittain peittäen kuun kokonaan, ajoittain kuu paljastui ja valaisi pilvet ympärillään aavemaisiksi.

Kuvat otin heti puolen yön jälkeen, kun kuu oli Jollaksen yllä. Kuu on tässä kuin muhkeaviiksinen kalju pappa.

Aurinko ja kuu? No ei, vaan tuo punertava piste oikealla on linssiheijastuma.

Ennen puoltayötä taivas oli musta ja pilvetön, elokuun ensimmäisen päivän paljas kuu möllötti taivaalla Jollaksen suunnassa. Virittelin kamerani matalamman kolmijalkani kuulapäähän ja asettelin parvekkeen pöydälle, kamerassa oli 70 – 200mm zoomitele. Pienemmän kennon vanhempi digijärkkärini olisi antanut kuun isompana, mutta toisaalta 5DII on vähemmillä kohinoillaan parempi yökuviin. Kokeilin monia eri aukko-, aika- ja herkkyysyhdistelmiä. Monta tuli täysin mustia, yhtä monta paloi puhki ainakin kuun osalta, monessa pitemmän ajan kuvassa kuu venähti soikioksi.

Puolilta öin muutamia ihmisiä kulki pihassa ja vastapäätä talossa oltiin hereillä. Hmhh.. alkaakohan naapurustossa kulkea juoruja, että nyt se ruohikoissa koppakuoriaisten perässä konttaava muija on alkanut stalkata ihmisten elämää jollain isolla kiikarilla…

Vuorokausi vaihtuu, ja me kuuhullut valvomme (no tällä kertaa en ulvonut..) kuun seurana, tässä kello on jo 4:41 ja kuu on Santahaminan yllä.

Parvekkeen orvokit tekevät seuraa.

Kello on 5:15,  aurinko on heräilemässä haalistaen taivaan ja kuun.

Kuu ja Suomenlinnan majakka-kirkko piirileikissä puun takana. Muutama vuosi sitten pihapuumme oli hentoisempi ja näkymä  Suomenlinnaan oli suorempi. Nyt pitää kurottaa pitkälle kolmannen kerroksen parvekkeen kaiteen yli saadakseen kirkon etsimeen. Nytkin piti odottaa hetkeä, jolloin tuuli taivutti koivun vasemmalle.

Aamuaurinko yltää jo valaisemaan Suomenlinnan puitten latvat.

On aamu, kuuhullu voi käydä katsomaan muutaman unenpätkän.

Tänä vuonna kesä osui tälle päivälle :-)) Jo aamulla kun aukaisin parvekkeen oven, luulin astuneeni saunaan, niin lämpimän kostea ilma löi vasten kasvoja.

Iltapäivällä kävin lähialueilla kuvailemassa ötököitä 100 millin makrolla, jossa oli kolmen loittorenkaan sarja. Lähes tuuleton ilma oli mainio kuvauskeli, koska kasvien lehdet eivät liikkuneet. Siitä huolimatta oli aika vaikea saada oikein tarkentuneita ötökkäkuvia manuaalitarkennuksella, kun syvyyssuunnassa liikettä ei olisi saanut olla milliäkään.

Illan jo pimettyä huomasin taivaalla muhkean pilven, joka vielä hohti valoa. Auringon laskettua saattaa korkealla taivaalla näkyä ns. valaisevia yöpilviä, tämä pilvi tosin oli aika matalalla, joten lieneekö sittenkään sitä lajia. Kaunis se oli joka tapauksessa. Kuukin siellä kurkistelee Santahaminan yllä.

Purkaessani pilvikuvia koneelle alkoi ukkonen jyristä ja muutama salamakin välkkyi. Kiinnitin kameran pikkutelineelle ja asettelin parvekkeen pöydälle. En ole aiemmin salamointia kuvannut, eikä siis ajat ja aukot ole oikein hallussa. Otin aluksi pienellä aukolla ja matalalla isolla, että sain ajan 30 sekunniksi. Välillä kokeilin bulbilla. Ainut salama, joka välähti valotuksen aikana, oli tämä Santahaminan suunnalla ylhäältä suoraan alas iskenyt klo 23.41. Pian sen jälkeen alkoi yhtäkkiä sataa voimakkaasti, tosin sade kesti vain muutaman minuutin.

Sinä lyhyenä aikana, mitä kuvaus kesti, oli olohuoneeseen lennähtänyt monenlaista ötökkää. Heh.. päivällä etsin ötököitä ja nyt haluan päästä niistä eroon… saavat kaikki kiinni saadut koppakuoriaiset ja perhoset ja hämähäkit sanomalehden kulmalla kyydin takaisin parvekkeelle.

Seurasaaressa pitää käydä ainakin kerran kesässä. Tulipa talsittua monen monta kilometriä ystäväni Leenan kanssa vehreässä saaressa, jossa on sekä kauniita vanhoja taloja että luonnontilaista metsää mustine lampineen.

Ennen Seurasaarta piipahdimme Pukkisaarella, jossa on rautakauden lopun rakennustekniikoitten mukaisia rakennuksia.  Saaren pohjoisrannalta oli oivat näkymät Urkkilaan eli Tamminiemeen. Sen rannalla kuulemma Urkki usein istuskeli ja katseli merelle.  Tamminiemi on remontin jälkeen taas avattu yleisölle, mutta ilta oli jo niin pitkällä, ettei kahvila ollut enää auki perjantaiehtoona.

Sininen taivas ja Tamminiemen punavalkeat rakennukset  heijastuivat veteen, jonka pintaa ajoittain rikkoi veneliikenteen lähettämät mainingit.

Sormustinkukan valkoinen muunnelma; aiemmin olin nähnyt vain punertavia.

Matalalta paistava aurinko piirsi nättejä varjoja puusiltaan.

Sillan pielessä lintujen lepoa vartioi juhannussalko(?)

Seurasaaren puolellakin kahvila oli suljettu, mutta sainpa ainakin kuvia ajan patinoimista pöytäryhmistä.

Ilta-aurinko hehkutti punamultatalon seinää.

Saaren eteläisellä rannalla sijaitsee uusi rakennus Kalevalakehto.

Heinäkuun ensimmäinen viikko alkoi helteisenä, ja mikäs sen mukavampaa kuin lähteä perjantai-iltana kuvailemaan Kauppatorille jenkkiautoja. Ehdin paikalle vasta puoli kymmeneksi, mutta huomasin vasta kotona kuvatiedostojen aikaleiman olevan edelleen talviajassa.

Kuvissa on kohinaa, sillä 70-200 -objektiivilla joudun käsivaralla käyttämään 1/500 sekunnin nopeutta, joten auringon laskettua rakennusten taakse osa kuvista on otettu ISO 6400:lla. En ole Lightroomissa juurikaan poistanut kohinoita näihin web-kokoisiin kuviin.

Olen mieltynyt jenkkiautojen nokkamerkkeihin, kun niitä telellä ja isolla aukolla kuvatessa saa mukavan sumean taustan, vaikka taustalla olisi paljonkin hälinää. Alkuvuodesta Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttelyssä 2012 olin mukana nokkamerkkikuvasarjalla. Erityinen suosikkini on tämä Pontiacin läpikuultava Chief Pontiac. Tällä kertaa en saanut kuvatuksi merkkiä tarpeeksi vastavalossa, joten sen hehku jäi laimeaksi.

Autoista en mitään ymmärrä, niitten sisuskaluista varsinkaan, mutta kauniita näkymiä ja rytmiä ne tarjoavat.

Tämän perjantain parhaat kengät ja korkeimmat piikkikorot, pisteenä i:n päällä tulipunaiset pohjat.

Maantiennielijän tiukka katse.

Kauppatori Crusingin luottobändi sai lämpimänä kesäiltana yleisön villiksi.

Elvis elä ja laulaa mukana, kun Blue Suede Shoes kaikuu ilmoille!

Tällä Harrikka-komistuksella oli mukana oma kartanlukija…

…ja kartanlukijalla asianmukainen pleksivisiiri, jonne lyhykäinen kuonokin mahtuu. Se jäi epäselväksi, kumpi oli Harley ja kumpi Davidson ;-)

”Hilpeä hylsy” Studebaker.

Lisää cruising-kuvia Kuvat.fi:ssä.

Laajasalon Valokuvaajat ovat ennen pitäneet kesäkuukausina kerhoilutaukoa, mutta nyt meitä on jo sen verran monta jäsentä, että vaikka osa on kesämökeillä ja lomamatkoilla, aina saadaan ainakin pieni porukka kokoon lähiretkille.

Handelta saimme idean lähteä Strömberginkoskelle aurinkoisena ja lämpimänä kesäiltana. Koski sijaitsee Pitäjänmäellä vilkasliikenteisten väylien keskellä – eipä uskoisi katuja kulkiessa, että muutaman kymmenen metrin päässä kuohuu hieno koski vielä heinäkuussa.  Hande oli kuvannut koskea jo alkukesästä, mutta nyt pitkähkön hellekauden aikana vesi oli hieman vähentynyt. Mutta se oli vain hyväksi, sillä nyt kosken ryöpyt eivät peittäneet koko alaa vaan muutama korkeampi paikka jakoi kuohut uomiksi, jolloin kuviin tuli mielestäni enemmän vaihtelevuutta ja graafisuutta.

Rannan puut ja taivas heijastuivat kauniisti virtaan.

Koski on saanut nimensä viereisen Strömbergin tehtaan eli ”Romppasen” mukaan, jonka tiiliseinä antaa väriä veden heijastumille.

Kosken yläpuolella muutaman kymmenen metrin päässä virran ylitti Strömbrgintien kivisilta.

Strömbergintien sillalta oli näkymä matalampaan putoukseen, joka vyöryi kivileikkausten syvennyksistä.

Kivisillan kohdalla virta oli täynnä ulpukanlehtiä ja muutama urhea ulpukka kurotti veden pinnasta.

Strömberginpuistossa kiemurteli maastossa kävelyä helpottavia hauskoja puu”laitureita”, jotka siellä täällä muodostivat loivia S-kaarteita.

Lisää kuvia koskesta Kuvat.fi:ssä

Sisareni tytär Jenni puolitoistavuotiaan pikkuvesselinsä Leon kanssa tuli alkuviikosta muutamaksi päiväksi kylään.  Pitihän sitten lähteä viemään poikaa ensi kertaa Linnanmäelle, kun sääkin suosi ulkona olemista. Pojan Mikko-eno olisi tullut omalla autolla meitä noutamaan, mutta lastenistuimen puuttuessa ajoimme bussilla, kun ensin tutkittiin reitit. Herttoniemestä päästiin kätevästi jatkamaan bussi 58:lla lähelle Lintsin Tivolikujan porttia, jonne Mikko tuli vastaan.

Lasten ranneke maksoi 18 euroa, ja sillä pääsee lapsen mukana yksi aikuinen.  Muutamaan laitteeseen pääsi vain alle 100-senttinen yksinään, mutta oli tarpeeksi niitäkin, joihin aikuinen voi mennä mukaan. Värikkään ranneekkeen alapuolella oli viivakoodi, jonka Leo heti tunnisti, koska hän oli oppinut sanan muista esineistä. Leosta oli jännittävää, kun laitteiden portilla viivakoodi luettiin skannerilla.

Jäätelötankkauksen jälkeen katsoimme Lintsin kartasta, että kyllä muutama laite löytyy vaahtosammuttimen kokoisillekin.

Ensimmäinen laite oli karuselli, mutta en saanut tarkennetuksi tarpeeksi nopeasti, kun jostain välistä Leo hetken aikaa pilkahti.
Seuraavassa laitteessa laitteessa istuttiin korkealaitaisessa ”tynnyrissä”,  ja harmikseni Leosta ei sieltäkään näkynyt kuin päälaki.  Tähän saakka poika oli ollut hieman varauksellinen, mutta annas olla: rekkaralli-autoletkaan päästyään Leo riemastui, kun sai oikein ohjauspyörästä kääntää ja rekka ”totteli”.

Nälkä tuli kierrellessä, mutta ei hätää, olihan eväät mukana. Ison härvelin alta löysimme tyhjän levähdyspaikan pöytineen ja penkkeineen. Vieressä oli leikkipuisto, jonne Leo meni parin muun pikkuisen seuraksi. Leo rakastaa kiipeilyä, ja siihen oli monta mukavaa laitetta. Hieman vanhempi tyttö tuli samaan kiipeilytelineeseen.. hmm..  hieman siinä silmäiltiin, mutta juttusille ei ruvettu.

Mikko kävi ostamassa isot vaaleanpunaiset hattarat, joista riitti meille kaikille kieli punaiseksi ja ”suut makiaksi”…

Valokuvauksellisesti minua viehättävät Lintsin värikkäät laitehäkkyrät, joista voi sommitella monenlaista abstraktia kuvaa.

Sitten viime käynnin Lintsille oli ilmaantunut hieno suihkulähde, jonka läpi kuvasin vastavaloon.

Kotiin saapuessa huomasin naapuritalon seinustalla hauskan polkypyöräsommitelman. Tässä kaksi eri versioita. Harmi, että ekassa kuvassa tuo pystypalkki pyörän takana häiritsee ja kuvaussuuntaa ei pysty muuttamaan pensasaidan vuoksi.  No, silloin kyllä varjotkin jäisivät pyörien taakse.

Iloista, onnellista, lämmintä, aurinkoista keskikesän juhlaa blogini lukijoille – hyttysistä ei niin väliä!

Tunnustan.. kuva on koostettu monesta otoksesta, enkä eri elementtien mittasuhteitakaan näin aattokiireissä malttanut tarpeeksi viilailla.