VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Sääkartta uhkaa lumipyryllä, joten oli korkea aika hilpasta kuvaamaan ruskaa ja sammaleita.  No joo, eihän nyt enää missään ole värikylläistä ruskaa, mutta jotain piti etsiä tämänkin syksyn saaliiksi.

Varsinainen kohde oli torvisammal, johon olen kovin mieltynyt. Onhan niitä tuolla Tahvonlahden kalliolla ja metsässä, mutta yritin löytää sellaisen paikan, jossa  ei olisi kasvillisuutta ihan takana, että saa pehmeämmän taustan. Kontrastin laitoin setuksissa aika pieneksi, koska aiemmin osa torvesta on ylivalottunut. Ja olisi pitänyt muistaa, että kun joutuu noita pikkuruisia kuvatessa kontalleen, niin farkut ei ole paras vaate siihen hommaan.

Kukkivaa torvisammalta en ole ennen kuvannut, ja vähällä oli mennä silmieni ohi tämäkin kiven seinässä kasvava punapää, koska se oli pituudeltaan vain sentin.

Terävyysalue jäi kovin pieneksi, kun ei ollut mukana jalustaa, että olisi voinut tärähtämättä käyttää pitempää valotusaikaa.

Poronjäkälääkö lienee? Ainakin poron sarvia muistuttavat näin lähikuvassa.

Mattimyöhäisellä ruska jää yksittäisiksi lehdiksi – sanotaan nyt puolustukseksi että ”Less is more”… Ja onneksi vastavaloon kuvatessa pääsee lehden hehku esiin.

Kotiin astelin rannan kautta, jossa sorsat olivat hurjalla tuulella, lämpimikseenköhän riehuivat..

Vuoden luontokuva -tapahtuma 17.10.2010 Finlandia-talolla oli järjestyksessä 30.    Kilpa käytiin kahdeksassa sarjassa: Maisemat, Linnut, Nisäkkäät, Muut eläimet, Sommittelu ja muoto, Luonto ja ihminen, Alle 15-vuotiaat ja 15-18-vuotiaat.

Etukäteen oli julkistettu kahdeksan sarjavoittajaa, joista vasta gaalaillassa tasavallan presidentti Tarja Halosen – luontokuvauksen harrastaja  hänkin – läsnäollessa julkistettiin koko kilpailun voittajaksi Pekka Tuuri Kasvit-sarjan teoksellaan ”Kohti valoa” . Lisäksi palkittiin neljäkymmentä parasta.

Viime vuonna olin talkoissa Laajasalon Valokuvaajien porukalla sekä lauantaina pystyttämässä että sunnuntaina purkamassa, nyt meitä oli vähemmän,  ja oma osuuteni jäi sunnuntain purkuun. Sain mukaani paketin,  jossa oli  Vuoden luontokuvat 2010 -kirja, -kalenteri sekä DVD.

DVD:llä on Vuoden luontokuvat 2010 -ohjelma ja kaikki semifinaaliin yltäneet kuvat. Kilpailuun osallistui noin 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla,  joista semifinaaliin valittiin tuhatkunta eli noin 11%.  Yllätyksekseni olin päässyt semifinalistien joukkoon kahdella kuvalla (viime vuonna yhdellä). Hyvä minä!

Muut eläimet -sarjassa pääsin semifinaaliin kuvalla ”Panssaritakki”, jonka näppäsin äitienpäivän aamuna 10.5.2009  äitin kahvituksen ja kukituksen jälkeen Pälkäneellä autotallin nurkalla.

Sommittelu ja muoto -sarjassa pääsin semifinaaliin kuvalla ”Jääkukkia”.  Tämäkin kuva on Pälkäneeltä; Mikon ja Laurin autojen ikkunoihin oli yön aikana pakkanen maalaillut hienoja koukeroita, kuvan otin Mikon ja Raisan Saabin takaikkunasta.

Viime talvi oli kuvauksen kannalta mitä upein lumihuurteisine puineen, ja koko sen harvinaisen kauniin ajan olin kuumeessa  ja päänsäryssä silmääni iskeneen vyöruusun, iriitin ja kohonneen silmänpaineen vuoksi. Ohi meni suljettujen verhojen takana luontokuvaajan unelma-aiheet – vieläkin harmittaa niin maan per..immäisen paljon..

Perjantaina 15.10. vietetään Roosa nauha -päivää,  jolloin voit työ-, harrastus- tai ystäväporukassa pukeutua pinkkiin ja kerätä lahjoituksen Roosa nauha -rahastoon tueksi kaikille rintasyöpää sairastaville:

http://www.lahjoituslipas.fi/roosanauha/facebook/

Pinkkiä vaatetta tuskin kaapistani löydän, mutta jospa kilauttaisin vaatimattoman roponi virtuaalilippaaseen, laittaisin pinkkiä huulipunaa, kuuntelisin Pink Floydia ja kuvaisin pinkin ruusun..

Suomen Kameraseurojen Liiton (SKsl) teemanäyttelyn järjesti vuonna 2010 Kannuksen Kamerakerho ry.  Näyttelyn avajaiset pidettiin Kannuksen kaupungintalolla  9. lokakuuta. Näyttelyn teema oli Hetki.

Liiton järjestämiin näyttelyihin voi lähettää kuvia ehdolle jäsenseuraan kuuluva.  Olen ollut muutaman vuoden Laajasalon Valokuvaajat ry:n jäsen.

Viime tingassa lähettämistäni vedoksista hyväksyttiin näyttelyyn kaksi.

Sisareni perheen mökillä Virroilla ottamassani kuvassa ”Päiväunet” äitini levähtää pirtin puusohvalla.

Ystävästäni Karista nappasin kuvan ”Karin kaffepaussi” Rautatientorilla Helsinki-päivän konsertin jälkeen.

Kannus on sen verran kaukana, että valokuvausseurani ei matkustanut avajaisiin.  Seuraava liiton vapaa-aiheinen näyttely onkin Helsingissä, joten osallistumme koko porukalla avajaisiin.

Tallinnassa en ole koskaan vielä oikein ajan kanssa käynyt vanhassa kaupungissa, istuskelemassa sen katukahviloissa ja tunnustelemassa naapurimaassa pilkahtavaa keskieurooppaa. Nyt oli reissulla 7.10. kaksi tavoitetta: parmesaania hallista ja valokuvausta vanhassa kaupungissa.

Matkakumppanini Kari istui kaffella ihmisvilinästä nauttien, kun minä liehuin ympäriinsä kameran kanssa, eksyinkin välillä. Vanha kaupunki on aarreaitta  kuluneeseen kauneuteen mieltyneelle kuvaajalle: vanhat ovet, portit, lohkeamat seinissä ja rapautuneet muurit.. aah!

Lähes joka talon seinää koristaa taidokkaat takorautalyhdyt, ja takoraudasta on valmistettu myös heloja, portteja, kylttejä ja taideteoksia, jotka eivät ole mitään pikkusievää ripellystä vaan vanhaan miljööseen sopivaa jykevän pelkistettyä.

Vaikka vanhan Tallinnan rakennuksissa on halkeamia, lohkeamia ja koloja, yleisilme on siisti  ja kodikas.

Tallinnan keskusta on muuttunut suuresti ensi käyntieni jälkeen.  Röttelöitten tilalle on noussut moni-ilmeistä modernia arkkitehtuuria, josta lasia, terästä ja marmoria ei puutu. Tuntuu että jokainen rakennuttaja haluaisi naapuria ökymmän ja erikoisemman pömpelin, jossa raha saa näkyä. Valitettavasti keskustan sikin sokin aseteltuja rakennuksia katsellessa nousee eittämättä mieleen kysymys:  missä on kokonaissuunnitelma?

Tulomatkalla ikipirtsakka Anita Hirvonen viihdytti tanssiravintolassa. En kovasti pidä suomalaisesta tanssimusiikista, mutta Anitaa ihailen siksi, että hän on aina oma itsensä, välitön ja vailla nokka pystyssä kulkevan diivan elkeitä.

Helsingin Kauppatorilla avattiin sunnuntaina 3.10.2010 Stadin Silakkamarkkinat, joka on Helsingin vanhin perinnetapahtuma:  vuodesta 1743 alkaen Itämeren kalastajat ovat tuoneet silakkatuotteitaan myyntiin rannikkokaupunkeihin. Oheistuotteina tarjolla on saaristolaisleipää, tyrnimarjasosetta ja -mehua sekä saariston tuimissa tuulissa kasvaneitten lampaitten villasta käsinkudottuja vaatteita.

Samaan aikaan satamassa vierailee vanhoja purjeveneitä, joihin yleisö pääsee tutustumaan myös sisätiloihin. Osa purjeveneistä toimii ravintolana – suolaisten silakkamaistiaisten jälkeen suu halajaakin kosteutusta..

Joka vuosi valitaan parhaat silakkatuotteet eri tavoin ryyditetyistä silakkasäilykkeistä. Koska tuotteet ovat pieninä sarjoina pääosin käsityönä valmistettuja, hinta nousee halpamarketteja korkeammaksi. Mutta pienvalmistus takaa uusia rohkeitakin maustekokeiluja ja makuelämyksiä.

Kauppatorin satama-altaassa kalastajien veneitä ritirinnan.

Vanhassa purjelaivassa silmänruokaa, silakkaa ja saaristolaisleipää ;)

Valikoimaa on purkki poikinensa.

Sekä säilykkeitä että savukalaa tarjolla.

Silakka – connecting people…

Viime vuoden tapaan progeporukkamme vietti viikonlopun Villingin saaressa Widablick-nimisessä Helsingin kaupungin omistamassa talossa. Taloa ovat hallinnoineet vuosikausia Malmin partiolaiset, joka on  tutustuttanut nuoria käytännön remonttihommiin.

Widablickin kolmannen kerroksen tornissa tervetuliaismaljoja siemaillessa voi tähyillä joka ilmansuuntaan.

Itään katsoessa näkyy Cirrus eli Vuosaaren tornitalo, Helsingin Vuosaaressa sijaitseva 86 metriä korkea tornitalo, joka on Suomen korkein asuinrakennus.

Syksy oli jo kypsyttänyt pihlajanmarjoja ruokapöydän kukkavadin väripilkuksi.

Sahapukki ja -tukki ja kirves odottivat saunapuitten pilkkojaa.

Saunaoluita kyllä kului, mutta ketään ei silti tarvinnut kärrätä saunapolkua ylös talolle…

Tummaa yötaivasta vasten piirtyvä vanha tornitalo näyttää jopa pelottavalta.

Paluumatkalla aurinko loi hauskoja varjoja veneen kannelle.

Veneissä on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia kuvattavaksi.

Oli ikävä kuulla myöhemmin, että kaupunki on lähes tuplannut talon vuokran, joten tuskin meillä on varaa enää kolmatta kertaa Widablickia vuokrata. Toivottavasti kaupunki kuitenkin ymmärtää, mikä loistava ja monipuolinen nuorisotyön muoto talon remontoiminen ja huoltaminen on.

Vihannestiskillä oli loistotarjous: paprikoitten kilohinta vain 90 centtiä. Ostin ison pussillisen punaisia, oransseja, keltaisia ja vihreitä paprikoita. Iloa sekä silmälle että suulle.

Osan söin tuoreena leivän päällä, osan kypsensin uunissa. Puhdistetut ja lohkotut paprikat asettelin uunipannulle ja kääntelin niitä oliiviöljyssä. Sekaan ripottelin runsaasti mausteita, muistaakseni tällä kertaa yrttipippurimaustetta, rosepippuria sekä rosmariinia sekä pikkuisen suolaa.  Monta isoa valkosipulin kynttä ja tuoreita basilikan lehtiä lohkojen väleihin. Ensimmäinen 15 minuuttia paprikat saavat paahtua  250 asteessa ja sitten pudotetaan muhimaan 175 asteeseen. Kypsennyksen puolivälissä paprikoita käännellään, tarkistetaan maku ja lisätään loraus viinietikkaa.

Paprikat sopivat sellaisenaan pikku iltapalaksi leivän ja oluen kera tai ihan melkein minkä vain ruoan lisukkeeksi. Ruoka säilyi hyvin jääkaapissa usean päivän, osan pakastin pieniin annospusseihin, joista on helppo nopeasti sulattaa väriä talveen.

MILjazz 2010 Santahaminan sotilassaarella ilostutti jälleen musiikin ystäviä perjantai-iltana 18.6.2010.  Maanpuolustuskorkeakoulun kampukselle oli saapunut yleisöä runsaasti, ja erittäin lämmin ja aurinkoinen sää suosi puistokonserttia.

Savon Sotilassoittokunnan Big band soitti solistinaan Eero Koivistoinen, yksi tunnetuimmista jazzmiehistämme.  Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan solisteina lauloivat Osmo Ikonen & Sami Saari. Kaartin Combo esiintyi solistinaan Hanna Pakarinen, joka voitti  Suomen ensimmäisen Idols-kilpailun.  Taisi olla ensimmäinen MILjazz-artisti, jolta nuoriso kävi pyytämässä nimikirjoituksia.

MILjazzin hieno selkeä juliste

Savon Sotilassoittokunnan Big Band musisoi ja yleisöä piha täynnä

Eero Koivistoinen, Suomen eturivin jazzmiehiä

Kaartin Combo

Hanna Pakarinen Kaartin Combon solistina

Hanna Pakarinen, vahvasti eläytyvä laulaja

Hojo, hojo! Intohimoinen maaseutuelämän puolustaja kirjailija Heikki Turunen on lähtenyt simpauttelemmaan piäkaapuntiin

Liikkuvan sotilaskodin munkki & kahvi tekivät kauppansa

Kielekkeiset valtioliput liehuivat leppeässä kesätuulessa

Roihuvuoren kirsikankukkajuhlasta lähdin kiertelemään vesitornin ympäristöön kuvaamaan keväistä luontoa.