Tallinna
Tallinnassa en ole koskaan vielä oikein ajan kanssa käynyt vanhassa kaupungissa, istuskelemassa sen katukahviloissa ja tunnustelemassa naapurimaassa pilkahtavaa keskieurooppaa. Nyt oli reissulla 7.10. kaksi tavoitetta: parmesaania hallista ja valokuvausta vanhassa kaupungissa.
Matkakumppanini Kari istui kaffella ihmisvilinästä nauttien, kun minä liehuin ympäriinsä kameran kanssa, eksyinkin välillä. Vanha kaupunki on aarreaitta kuluneeseen kauneuteen mieltyneelle kuvaajalle: vanhat ovet, portit, lohkeamat seinissä ja rapautuneet muurit.. aah!
Lähes joka talon seinää koristaa taidokkaat takorautalyhdyt, ja takoraudasta on valmistettu myös heloja, portteja, kylttejä ja taideteoksia, jotka eivät ole mitään pikkusievää ripellystä vaan vanhaan miljööseen sopivaa jykevän pelkistettyä.
Vaikka vanhan Tallinnan rakennuksissa on halkeamia, lohkeamia ja koloja, yleisilme on siisti ja kodikas.
Tallinnan keskusta on muuttunut suuresti ensi käyntieni jälkeen. Röttelöitten tilalle on noussut moni-ilmeistä modernia arkkitehtuuria, josta lasia, terästä ja marmoria ei puutu. Tuntuu että jokainen rakennuttaja haluaisi naapuria ökymmän ja erikoisemman pömpelin, jossa raha saa näkyä. Valitettavasti keskustan sikin sokin aseteltuja rakennuksia katsellessa nousee eittämättä mieleen kysymys: missä on kokonaissuunnitelma?
Tulomatkalla ikipirtsakka Anita Hirvonen viihdytti tanssiravintolassa. En kovasti pidä suomalaisesta tanssimusiikista, mutta Anitaa ihailen siksi, että hän on aina oma itsensä, välitön ja vailla nokka pystyssä kulkevan diivan elkeitä.
Avainsanat: kaupunki, kulunut kauneus, Tallinna, Vanha Tallinna, Viro