lauantai 19 huhtikuun, 2014

SAMMAKOITTEN PÄÄSIÄISKIVAA

Pääsiäislauantaina piipahdin tervehtimään sammakoita Tahvonlahden pohjukkaan. Viime vuonna tähän aikaan olisin ollut aikaisin liikkeellä, mutta nyt kevät oli alkanut niin aikaisin, että suurin osa sammakoitten kevätkarkeloista on jo ohi; kutua lillui rantavedet täynnä, vain muutama kyltymätön uros oli enää ”sillä mielellä”.

Vajaakennoisella järkkärillä olisi saavuttanut 200-millisellä paljon kapeamman kuvakulman, mutta toisaalta täyskennoinen antaa enemmän rajausvaraa. Yritin mennä niin lähelle vesirajaa kuin kalliolla pystyin. Sammakot sukelsivat heti, kun vähänkään muutin kameran asentoa, joten kädet jo tärisivät odotuksesta sammakoitten pulpahtaessa uudelleen näkyviin.

IMG_1335-2

 

IMG_1272

 

Tämä komea rupinen veitikka kömpi esiin muutaman metrin päästä rannasta matalasta lehtien peittämästä kuopasta – kaiketi se heräsi termoskahvimme tuoksuun. Heitin vatsalleni kalliolle saadakseni itsekin sammakkoperspektiivin. Harmi etten ehtinyt vaihtaa asetuksiin Ai Servoa, koska joka kerta ehdittyäni takentaa sammakko harppasi eteenpäin. Ja koska sammakko oli juuri ja juuri lähimmän tarkennusetäisyyden päässä, minun piti vatsallani ryömiä taaksepäin oksaisella kalliolla aina sammakon hypyn verran. Sammakko hyppi minua nopeammin, joten kuvat jäi muutamaan otokseen. En edes pussata ehtinyt, ties minkälainen potentiaalinen prinssi hänessä piili…

IMG_1285

IMG_1311

Suuri osa sammakoista lymyili tiheässä kaislikossa josta kuului komea kurnutus. Välillä piti oikein kuulostella, oliko jossain moottorisahat äänessä.

IMG_1359

 

Kaksi pikkuista sisiliskoa vipelsi ruohikossa ja puun kaarnalla. Niillä oli tosi hyvä suojaväri, kun paikallaan olevaa liskoa ei millään puolentoista metrinkään päästä hevin erottanut. Liskoissa käytin liian isoa aukkoa, enkä saanut päätä tarpeeksi teräväksi. Yritin kyllä silmään tarkentaa, mutten osunut kuin selkään.

IMG_1366-2

 

Takaisin tullessa Vuorilahden rannalla lojui valokuvauksellisia karahkoja.

IMG_1395

 

IMG_1376

Lisää kurnuttajia täällä.

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, lauantai 19 huhtikuun, 2014, klo 15:37
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN