VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Jassoo, taisi kuvablogitaukoni venähtää hieman, kun edellinen päivitykseni on näemmä vuoden 2014 juhannukselta.

Valokuvien kanssa olen toki koko ajan ollut tekemisissä, lähinnä kahden valokuvausseuran – Helsingin Kameraseura ja Laajasalon Valokuvaajat – puitteissa, sekä osallistumalla mm. kansainvälisiin FIAP- ja NFFF-kilpailuihin. Nyttemmin tosin kilpailuintokin on hiipumassa.

Harmikseni aktiivinen kuvaaminen on jäänyt viime vuosina, koska ruotoni ei jaksa järjestelmäkameraa raahata. joten kovalevyiltä kaivelen vanhoja otoksia Lightroomiin käsiteltäviksi. Tässä viimeisin Jään muotoja.

Kolmivuotias Leo äitinsä kanssa saapui juhannuksen viettoon Helsinkiin. Aattona puolilta päivin suuntasimme Korkeasaareen, jossa Leo vieraili nyt ensimmäistä kertaa. Eläimet eivät olleet yhtä hyvin näkösällä kuin toukokuussa käydessäni, mutta kuitenkin yhdellä kertaa tarpeeksi pikkuvieraani ihmeteltäväksi.

Aloitimme kierroksen karhulinnasta, jossa yksi nalle köllötteli luolan suulla.

Viime viikkoisen Art Meets Sand -hiekanveistotapahtuman eläinveistokset olivat hyvässä kuosissa.

Tiikeri loikoili selällään auringosta nauttien.

Aasianleijonaemo kahden pienen poikasensa kanssa tutkaili maailman menoa.

Jaksaiskohan sitä nousta välipalalle…

Iltapäivällä alkoi sataa, ja ilves kyhjötti puitten suojassa.

Sadetta pakoon livahdimme Africasia- ja Amazoniataloon, joissa pikkueläimet mm. liskot ja käärmeet olivat hereillä.

Ranteenvahvuisia käärmeitä silmästä silmään katsottuani kamera tärisi käsissäni.. Käärmeitten päät ovat kauniita, ikään kuin pienistä litteistä helmistä rakennettua mosaiikkia.

Sade oli välillä tauonnut, ja lähdimme toiselle kierrokselle. Pian sade palasi ja ennen kotimatkaa kastuimme lits läts märiksi.

Seuraavaa kertaa varten pitäisi muistaa mukaan jokin musta kangas, jolla voisi estää lasiseiniin tulevat heijastumat. Vai olisiko polarisaatiosuodin tähän tarpeeseen paras?

Lisää kuvia Korkeasaaresta täällä.

Vuoden 2012 Roosa nauha -kampanja on käynnistynyt. Tein kuvan someen eli sosiaaliseen mediaan, lähinnä Facebookiin ja tänne kuvablogiin.

Kävin tutustumassa Hietaniemen krematoriokappelin sisätilojen valaistusolosuhteisiin, koska olin luvannut kuvata siunaustilaisuuden. Kappeli on uusklassistinen tyyliltään ja interiööri on pelkistetyn kaunis.

Olin kuvausavustajana Pirkka Pekka Peteliuksen ohjaamassa Moska-sarjassa, joka perustuu Jari Tervon saman nimiseen romaaniin. Kuvattiin lehdistötilaisuutta, jossa Timo Torikka näytteli pääministeriä. Avustajat esittivät lehdistöä. – Oli mukava päästä seuraamaan, miten TV-ohjelmaa syntyy.

Juha Veijonen näyttelee sarjassa Moska-skandaalilehden toimittajaa.

Krista Kosonen, jonka meikkiä tässä kohennetaan, näyttelee nuorta valokuvaajaa.

Kuvan maskeeraajamiehellä oli paljon helkutin makeita metallikoruja.

Kuvauspaikalle mennessäni asetin metroasemalla salamaani paristoja, ja kävi niin köpelösti, että sekä paristot että paristokotelon kansi lennähtivät kiskoille. Kuvauspaikalla salaman paristoluukun aukko peitettiin mustalla teipillä. Kuvat otettu siis luomuvalolla, ja kohinaa tuli mun rupu-Canonillani.

Oli mukavaa tutustua toisiin valokuvausharrastajiin. Alussa istuksittiin suomalaisittain tuppisuuna seiniä katsellen, mutta kun kuvausten alkua odotellessamme kävimme sumpilla, niin siitä juttu alkoi luistaa.

Tuskinpa tuosta paljon palkkiota saa, mutta ehkä silti ilmoittaudun avustajaksi toistekin.

Kallionräjäytystä kuvattuani huomasin tien toisella puolella melkomoista ryteikköä. Ovatkohan kaatuneet puut viime talven tekosia vai vanhempia? Vai odottaako tuokin tontti uutta kerrostaloa?

Ryteikön takana oleva kerrostalo saa uuden asuinkerroksen – mahtaa olla kadehdittavat näkymät merelle.

Torvisammaleita olen yrittänyt löytää metsästä, mutta saalis on ollut pienenlainen. Mitäs menin merta edemmäs kalaan – näitähän kasvaa ihan kotipysäkin vieressä kallionkielekkeellä isona mättäänä  ja osa on suurimpia koskaan näkemiäni torvia.

Myös tämä sammal kiehtoo. Paremmalla ajalla pitää asetella kamera niin, että taustalle tulee pehmeämpi bokeh.

Kadunvarren kallio itkee menetetyn talven viimeisiä kyyneleitä.

Laskevan auringon pitkistä varjoista muodostuu hassuja kuvioita.

Suomensuontien pysäkki kuulutti, että ”Ohi on 270 – Matkalla siviiliin!”

Mutta miksi ihmeessä tarra on liimattu varuskuntaan päin menevän bussin katokseen? Eikös suunta pitäisi olla Sandiksesta pois päin:  kotiin, maailmaan, siviiliin, armaan kainaloon? Vai jäikö joku luokalle?  Tai jäi kantapeikoksi? Ehkä joku on ollut niin tohkeissaan siviiliin pääsystä, että on menettänyt suuntavaistonsa ;)

Pääsiäisenä oli aivan ihana keväinen sää, ulkona tarkeni jopa paitahihasillaan, tosin kesän ensimmäiset hyttyset olivat jo ärhäkkäästi liikkeellä. Myös perhosia lenteli, mutta yksikään ei laskeutunut paikoilleen silloin, kun kamerani kanssa olin liikkeellä.

Ulkona grillaukseen piti olla kyytipojaksi valkoviiniä.

Viime syksystä sinnitelleille lehdille lisäsin Lightroomissa rakeisuutta.

Paperista leikatut pupujussukat tanssivat ikkunalaudalla.

Kellanvihreät kynttilät koristivat ruokapöytää.

Aurinko piirsi ikkunalaudan esineistä hauskoja varjoja verhoon.

Tyhjinä talvehtineet amppelit odottavat uutta kesäsisältöä elämäänsä.

Puutarhan perukoilla ankaran talven kinosten vinouttama veräjä.

Perjantaina 15.10. vietetään Roosa nauha -päivää,  jolloin voit työ-, harrastus- tai ystäväporukassa pukeutua pinkkiin ja kerätä lahjoituksen Roosa nauha -rahastoon tueksi kaikille rintasyöpää sairastaville:

http://www.lahjoituslipas.fi/roosanauha/facebook/

Pinkkiä vaatetta tuskin kaapistani löydän, mutta jospa kilauttaisin vaatimattoman roponi virtuaalilippaaseen, laittaisin pinkkiä huulipunaa, kuuntelisin Pink Floydia ja kuvaisin pinkin ruusun..

Äitienpäivän viikonloppu oli sateinen Pälkäneellä.  Aamulla  kaunis sumu peitti tienoon, ja koko päivä oli liian hämärä valokuvauksen kannalta. Toisaalta sadepisarat kasvien pinnalla tuovat kuviin tuoreutta.

Pisaraiset hämähäkin seitit olivat kuin helminauhaa. Tuulenvirettä oli sen verran, että lyhyen terävyysalueen käyttö oli hankalaa, kuva ei ole tarpeeksi tarkka.

Jotkut kasvit olivat sinnitelleet talven ja kantoivat edelleen kevään korvilla edellisvuoden kellastuneita lehtiä samalla kun uusia nupunalkuja pilkisti lehtikääröstä.