sunnuntai 22 toukokuun, 2011

Hanami 2011

Roihuvuoren kirsikankukkajuhlaa hanamia suosi erinomainen sää, aurinko paistoi koko päivän, silti vielä tuulessa tuntui keväistä kirpeyttä.

Kirsikan kukinta-aika oli jo lopuillaan, mutta muu ohjelma kokosi piknikseurueita vesitornin juurelle Kirsikkapuistoon.

Teltoissa voi tutustua mm. ikebanaan, origamiin, japanilaisen kirjoitukseen ja tietenkin japanilaisiin herkkuihin.

Noitten ensimmäisten yleiskuvien ottamisen jälkeisille valokuville kävi köpelösti, pahus sentään. Tapasin puolitutun rouvan, ja hänen miehensä kertoi harkitsevansa järjestelmäkameran ostoa. Hän halusi hieman tutustua Canonin valikoihin sillä aikaa kun kävin jonottamassa syötävää. Olen niin tuhannesti itselleni painottanut, että aina pitää tarkistaa asetukset, etenkin jos kamera on ollut muilla. Enpä muistanut, vaan aloin napsia kuvia kun ohjelma alkoi.

Kotona näin heti, että kuvissa on jokin systemaattinen virhe: ylivalottuneita ja puhkipalaneita, kaikissa sinertävä sävy. Vähennän aina voimakkaassa auringossa kontrastia pykälän pari, ja kokemukseni mukaan valkotasapaino tulee paras automaatilla.  Exif-tiedot näyttivät, että muutamaa alun yleiskuvaa lukuun ottamatta kontrasti olikin saman verran plussalla kuin ennen miinuksella ja valkotasapaino oli loisteputkivalolla!!! Se samperin näpelöijä! Oma vikani kuitenkin, kun en tarkistanut asetuksia. No, on väärät asetukset joskus jääneet omilta jäljiltäkin.

Harvoin kuvaan RAW:ta, joten aika moni muuten kohtalaisen onnistunut jpg-kuva ei ollut millään Photoshopin namikalla pelastettavissa. Lightroomilla olisi voinut paremmin säätää pahat kohdat, mutta sen kokeiluversio ehti loppua viime viikolla. Tässä nyt kuitenkin muutama kuva muistoksi vähiten vahingoittuneista.

Hanamissa oli useita tanssiesityksiä. Käsien liikkeillä ilmaistaan paljon japanilaisissa tansseissa.


Budo on yhteisnimitys japanilaisille itsepuolustus- ja taistelulajeille, ja Hanamissa sai seurata muutamia esityksiä.

Kendo on moderni budolaji. Helsingin kendoseura Ki-Ken-Tai-Icchin miekkailunäytöksessä oli sekä vauhtia että visuaalisuutta.

Myös kamppalijoitten oma habitus oli persoonallinen.

Lapset saivat tutustua kamppailuvarusteisiin, ehkäpä joku sai harrastuskipinän.

Hanami on siitä mukava tapahtuma, että lapsia on paljon. Tässä pikkumies seuraa keskittyneesti esiintyjiä.

Yleisön joukossa kohtasi mielenkiintoisia japanilaiseen kulttuuriin (manga ja anime?) liittyviä ulkoasuja.

Origamikojussa sai opastusta  paperintaittelutaiteeseen.

Paperitaittelu vaatii näppäriä sormia.

Ikebana eli kukkienasettelutaide oli tänä vuonna pinkki-teemainen. Varsinkin valkoisiin kukkiin yhdistettynä pinkit kukat hehkuivat. Tosin hieman kukkien värejä söi kirkkaankeltainen teltta ja siitä heijastuva valo.

Vaikka ikebana on hyvin vanha taidelaji, se ei ole jämähtänyt menneisyyteen: eräässä asetelmassa kukka-astian päällyksenä oli pinkki nahkalaukku, ja toisessa asetelmassa oksaa koristi cd-levy!

Japanilaisen koto-soittimen viehättävä ääni kantautui nurmikolle, mutta en ehtinyt etsiä äänen lähdettä.

Niin nopeasti aika vierähti, että ohi suun – tai siis kameran.. – meni teetaide, mutta viime vuoden kuvia voi katsoa Hanami 2010 -postauksesta.

Paula lähetti aiheesta: yleisotapahtuma, sunnuntai 22 toukokuun, 2011, klo 22:50
Avainsanat: , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 22 toukokuun, 2010

Kevätluontoa

Roihuvuoren kirsikankukkajuhlasta lähdin kiertelemään vesitornin ympäristöön kuvaamaan keväistä luontoa.

Paula lähetti aiheesta: metsäluonto, lauantai 22 toukokuun, 2010, klo 21:22
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 22 toukokuun, 2010

Hanami 2010

Hanamia eli kirsikankukkienkatselujuhlaa on vietetty Roihuvuoren kirsikkapuistossa parisen kertaa. Kirsikankukka on herkänkaunis, mutta kukkii niin lyhyen ajan, että tänä(kin) vuonna myöhästyin parhaasta kukinnasta. Juhlaankin saavuin viime hetkillä, onneksi muutamia kuvia ehdin napata.

Japanilainen teeseremonia – tai teetaide, kuten tähän osallistujat sanoivat – tarjoaa myös katsojalle rauhoittavan hetken:  hitaat liikkeet ja kiireetön tunnelma siirtyy katsojaan, ja tunnelmaa korostavat pelkistetyn tyylikkäät asut hivelevät suomalaista silmää.

Myös karunkauniit astiat miellyttävät suomalaista.

Hanamissa voi saada japanilaittain kirjoitetut nimikirjaimensa tai muun lyhyen tekstin.

Hanamia juhlittiin sankoin joukoin Roihuvuoren kirsikkapuistossa vesitornin lähistöllä.

Keväisen lämmin ilma suosi piknikkejä ja pelejä.

Nuorison cosplay-asut olivat värikkyydestään huolimatta hallittuja. Huh.. mitkä kengät, noilla käveleminen vaatinee hyvää tasapainoaistia!

Ikebana eli kukkienasettelutaide lienee ensimmäisenä mielessä japanilaisuudesta puhuttaessa.  Hanamissa sai seurata, kuinka upeat kukka-asetelmat toisensa jälkeen syntyivät taidokkaissa käsissä.

Pirkko Heiniön tyylikäs asetelma.

Ikebana-asetelmat pääsisivät paremmin oikeuksiinsa,  jos jokainen asetelma saisi runsaammin tilaa ympärilleen. Ymmärrettävistä syistä näyttelyteltan koko asettaa rajoituksensa.

Paula lähetti aiheesta: tapahtuma, lauantai 22 toukokuun, 2010, klo 19:55
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN