Osallistuin Asuinkiinteistön turvallisuushenkilöstön peruskurssille lauantaina 24.5.2014 klo 9 – 18 Laajasalon Pataruumassa. Teoriapuolen kurssittajana toimi Helsingin pelastuslaitokselta Kaci Bourdache ja alkusammustusharjoituksen vetivät Laajasalon VPK:n edustajat.
Laajasalon eteläosassa Vuorilahdenniemen korkeilta ja jyrkkärinteisiltä kallioilta avautuu mitä mahtavin näkymä merelle Santahaminan, Suomenlinnan ja keskustan ja Tahvonlahden suuntaan. Kuvauspäivänä sää oli kevään lämpimin ja aurinkoisin ja taivas hohti sinisenä.
Aurinkoa kohti kuvatessani käytin laajakulman pienintä aukkoa f22, ja sillä sekä aurinko että meressä kimalteleva auringonsilta muuttuivat tähdiksi.
Kalliolla kasvaa sekä kuivettuneita keloja että voimakkaitten merituulten karaisemia hyvinvoivia puita.
Höyryvanat jälkeensä jättänyt lentokone eteni niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin tarkentaa ennen sen siirtymistä seuraavaan oksiston aukkoon.
Näkymä kohti Tahvonlahtea.
Sinivalkoinen kevään kukkija ihastutti alueella sijaisevan Gesellius, Lindgren & Saarinen -arkkitehtikolmikon suunnitteleman jugendtyylisen Villa Wuorion pihalla.
Paju pörröili kevätasussa.
Kotiin palatessamme kävimme kahvilla viherpeukaloisen tuttavan maaparvekkeella. Hämmästelin, miten vahvaksi köynnöskasvi oli vuosien varrella kasvanut. Taloremontin vuoksi köynnökset jouduttiin katkaisemaan, mutta onneksi hauska kiemurainen runko oli saanut jäädä koristamaan ritilää.
Pääsiäislauantaina piipahdin tervehtimään sammakoita Tahvonlahden pohjukkaan. Viime vuonna tähän aikaan olisin ollut aikaisin liikkeellä, mutta nyt kevät oli alkanut niin aikaisin, että suurin osa sammakoitten kevätkarkeloista on jo ohi; kutua lillui rantavedet täynnä, vain muutama kyltymätön uros oli enää ”sillä mielellä”.
Vajaakennoisella järkkärillä olisi saavuttanut 200-millisellä paljon kapeamman kuvakulman, mutta toisaalta täyskennoinen antaa enemmän rajausvaraa. Yritin mennä niin lähelle vesirajaa kuin kalliolla pystyin. Sammakot sukelsivat heti, kun vähänkään muutin kameran asentoa, joten kädet jo tärisivät odotuksesta sammakoitten pulpahtaessa uudelleen näkyviin.
Tämä komea rupinen veitikka kömpi esiin muutaman metrin päästä rannasta matalasta lehtien peittämästä kuopasta – kaiketi se heräsi termoskahvimme tuoksuun. Heitin vatsalleni kalliolle saadakseni itsekin sammakkoperspektiivin. Harmi etten ehtinyt vaihtaa asetuksiin Ai Servoa, koska joka kerta ehdittyäni takentaa sammakko harppasi eteenpäin. Ja koska sammakko oli juuri ja juuri lähimmän tarkennusetäisyyden päässä, minun piti vatsallani ryömiä taaksepäin oksaisella kalliolla aina sammakon hypyn verran. Sammakko hyppi minua nopeammin, joten kuvat jäi muutamaan otokseen. En edes pussata ehtinyt, ties minkälainen potentiaalinen prinssi hänessä piili…
Suuri osa sammakoista lymyili tiheässä kaislikossa josta kuului komea kurnutus. Välillä piti oikein kuulostella, oliko jossain moottorisahat äänessä.
Kaksi pikkuista sisiliskoa vipelsi ruohikossa ja puun kaarnalla. Niillä oli tosi hyvä suojaväri, kun paikallaan olevaa liskoa ei millään puolentoista metrinkään päästä hevin erottanut. Liskoissa käytin liian isoa aukkoa, enkä saanut päätä tarpeeksi teräväksi. Yritin kyllä silmään tarkentaa, mutten osunut kuin selkään.
Takaisin tullessa Vuorilahden rannalla lojui valokuvauksellisia karahkoja.
Lisää kurnuttajia täällä.
Tamperelaisvieraitteni kanssa kävimme katsomassa meren rantaa ja sorsia. Muutama viikko sitten sorsia oli vielä toistakymmentä, nyt vain kolme sorsaa tuli tervehtimään. Lokkeja muutama yksilö ja yksi kanadanhanhi. Joutsenpari lienee jo pesänrakennuspuuhissa läheisellä luodolla.
Sorsat tulivat syömään leipää kolmivuotiaan pikkuvieraani kädestä. Vaikka en sorsien syöttämistä kannatakaan, lapsen ilo eläimen kohtaamisesta on tärkeämpi asia.
Toisella sorsalla lienee valkohöyhenisyyttä nimenomaan pullan syömisen tuloksena?
Sorsan pääsulissa toistuvat kaikki lempivärini.
Kanadanhanhi vai valkoposkihanhi? Taitaa olla ensin mainittu, koska valkoinen alue on vain leuan alla; valkoposkihanhella myös otsa ja silmien ympärystä on valkoinen.
Pitkästä aikaa sain itseni liikkeelle luontoa kuvaamaan. Kaksi aurinkoista päivää peräkkäin, joista jälkimmäisen iltapäivästä jo auringon ollessa melko matalalla suuntasin ensin Vuorilahden Hevossalmen puoleiseen metsikköön.
Ihastuin jo viime reissulla pieneen hentoon kasviin, jossa syksyn tässä vaiheessa on enää ohut varsi ja sen päässä sinertävä pallo, joka on pinnaltaan huokoinen ja rakenteeltaan muistuttaa jalkapalloa. Yritin päästä kuvaamaan palloa vastavaloon, että saisin kuvaan syksyisen iltapäivän lämpöä. Metsässä oli jo melko hämärää ja saadakseni edes pallon jokseenkin teräväksi piti 100-millisellä makrolla kuvata melko korkeilla ISO-arvoilla.
Filmiaikaan tarvittiin objektiivin nokalle tähtisuodatin, jos haluttiin voimakkaat valopisteet tähtimäisiksi. Nyt digikamera tekee sen ilman suodattimia. Tahvonlahden metsikön taakse laskeutumassa oleva aurinko kimalsi meren pintaan ja loi runsaan tähtisateen.
Viime yönä taivas oli täysin kirkas, eikä kuutamo saanut dramatiikkaa. Tänä iltana virittelin saman laitteiston kuin eilen. Nyt taivaalla liikkui repaleisiä tummia pilviä, ajoittain peittäen kuun kokonaan, ajoittain kuu paljastui ja valaisi pilvet ympärillään aavemaisiksi.
Kuvat otin heti puolen yön jälkeen, kun kuu oli Jollaksen yllä. Kuu on tässä kuin muhkeaviiksinen kalju pappa.
Aurinko ja kuu? No ei, vaan tuo punertava piste oikealla on linssiheijastuma.
Ennen puoltayötä taivas oli musta ja pilvetön, elokuun ensimmäisen päivän paljas kuu möllötti taivaalla Jollaksen suunnassa. Virittelin kamerani matalamman kolmijalkani kuulapäähän ja asettelin parvekkeen pöydälle, kamerassa oli 70 – 200mm zoomitele. Pienemmän kennon vanhempi digijärkkärini olisi antanut kuun isompana, mutta toisaalta 5DII on vähemmillä kohinoillaan parempi yökuviin. Kokeilin monia eri aukko-, aika- ja herkkyysyhdistelmiä. Monta tuli täysin mustia, yhtä monta paloi puhki ainakin kuun osalta, monessa pitemmän ajan kuvassa kuu venähti soikioksi.
Puolilta öin muutamia ihmisiä kulki pihassa ja vastapäätä talossa oltiin hereillä. Hmhh.. alkaakohan naapurustossa kulkea juoruja, että nyt se ruohikoissa koppakuoriaisten perässä konttaava muija on alkanut stalkata ihmisten elämää jollain isolla kiikarilla…
Vuorokausi vaihtuu, ja me kuuhullut valvomme (no tällä kertaa en ulvonut..) kuun seurana, tässä kello on jo 4:41 ja kuu on Santahaminan yllä.
Parvekkeen orvokit tekevät seuraa.
Kello on 5:15, aurinko on heräilemässä haalistaen taivaan ja kuun.
Kuu ja Suomenlinnan majakka-kirkko piirileikissä puun takana. Muutama vuosi sitten pihapuumme oli hentoisempi ja näkymä Suomenlinnaan oli suorempi. Nyt pitää kurottaa pitkälle kolmannen kerroksen parvekkeen kaiteen yli saadakseen kirkon etsimeen. Nytkin piti odottaa hetkeä, jolloin tuuli taivutti koivun vasemmalle.
Aamuaurinko yltää jo valaisemaan Suomenlinnan puitten latvat.
On aamu, kuuhullu voi käydä katsomaan muutaman unenpätkän.
Tänä vuonna kesä osui tälle päivälle :-)) Jo aamulla kun aukaisin parvekkeen oven, luulin astuneeni saunaan, niin lämpimän kostea ilma löi vasten kasvoja.
Iltapäivällä kävin lähialueilla kuvailemassa ötököitä 100 millin makrolla, jossa oli kolmen loittorenkaan sarja. Lähes tuuleton ilma oli mainio kuvauskeli, koska kasvien lehdet eivät liikkuneet. Siitä huolimatta oli aika vaikea saada oikein tarkentuneita ötökkäkuvia manuaalitarkennuksella, kun syvyyssuunnassa liikettä ei olisi saanut olla milliäkään.
Illan jo pimettyä huomasin taivaalla muhkean pilven, joka vielä hohti valoa. Auringon laskettua saattaa korkealla taivaalla näkyä ns. valaisevia yöpilviä, tämä pilvi tosin oli aika matalalla, joten lieneekö sittenkään sitä lajia. Kaunis se oli joka tapauksessa. Kuukin siellä kurkistelee Santahaminan yllä.
Purkaessani pilvikuvia koneelle alkoi ukkonen jyristä ja muutama salamakin välkkyi. Kiinnitin kameran pikkutelineelle ja asettelin parvekkeen pöydälle. En ole aiemmin salamointia kuvannut, eikä siis ajat ja aukot ole oikein hallussa. Otin aluksi pienellä aukolla ja matalalla isolla, että sain ajan 30 sekunniksi. Välillä kokeilin bulbilla. Ainut salama, joka välähti valotuksen aikana, oli tämä Santahaminan suunnalla ylhäältä suoraan alas iskenyt klo 23.41. Pian sen jälkeen alkoi yhtäkkiä sataa voimakkaasti, tosin sade kesti vain muutaman minuutin.
Sinä lyhyenä aikana, mitä kuvaus kesti, oli olohuoneeseen lennähtänyt monenlaista ötökkää. Heh.. päivällä etsin ötököitä ja nyt haluan päästä niistä eroon… saavat kaikki kiinni saadut koppakuoriaiset ja perhoset ja hämähäkit sanomalehden kulmalla kyydin takaisin parvekkeelle.
Lokin kirkunaan täällä lähellä merta olen tottunut ja jopa pidän siitä, mutta aamulla kiinnitin huomion, kun pihalta kantautui tavallista stressaantuneempi huuto. Lasten leikkitelineen kohdalla hiekassa lokkiemo patisteli kolmea poikasta piiloon.
Kuvasin parvekkeelta pari kuvaa ja sitten ampaisin pihaan. Lokki rääkyi entistä kovemmin ja sen puolisokin lennähti paikalle keinun päälle riekkumaan. Lähestyin poikasia varovasti, pelkäsin että lokit hyökkäävät kimppuuni tai ainakin alkavat pommittaa.
Pehmoisen pörröiset poikaset marssivat piipittäen ruusupuskaan piiloon.
Hetken kuluttua ne puikahtivat kävelytielle ja pakoon A-talon pihaan vaappuen hauskasti isoissa portaissa.
Loppukeväästä huomasin muutaman kerran lokin lentävän jonnekin katonrajaan. Nähtävästi sen pesä oli siellä ja poikaset joko pudonneet pesästä tai emo tarkoituksella pudottanut lentämistä opettelemaan ja kylmään maailmaan totuttelemaan.
Poikasia ei sen koommin ole näkynyt, mahtoivatko joutua kissan herkuksi.
Talotoimikuntamme järjesti kevään siivoustalkoot vapun jälkeisenä lauantaina. Yleensä vapun jälkeen piha-alueet ovat täynnä vappukrääsän jämiä, mutta nyt jostain kumman syystä löytyi vain muutama pallonkuori, serpentiinejäkin vain muutama rihma. Sen sijaan ikävää oli, miten paljon lasinsirpaleita oli luontoon jätetty; nurmikoilla juoksentelevat lapset ja koirat paljaine tassuineen saavat taas monta haavaa, sillä läheskään kaikkea ei saatu siivotuksi – ja lisää tulee kesän mittaan pussikaljaporukoitten jäljiltä.
Sekin harmittaa, että talkoisiin ei koskaan tule ne, jotka roskaavat. Siinä sain primitiivireaktioni kanssa oikein pinnistellä, ettei harava ihan pikkuisen vahingossa alkanut viuhua, kun juuri haravoimaani kohtaan joku urpo tulee heittämään tupakkiaskinsa. Enpäs provosoitunut kun provosoitiin…
Mukavaa oli talkoitten lomassa nauttia tuoreesta kahvista ja rapeakuorisista munkkirinkilöistä, joita naapurin Sinikka oli aamuvarhaisella leiponut.
Munkkikahvitellessa sai tutustua uusiin asukkaisiin ja suunnitella kesätapahtumaa kirpputoreineen. Yleensä talkooväki on ollut varttuneempaa väkeä, mutta nyt ilahduttavan moni nuori asukas tuli mukaan!
