sunnuntai 27 toukokuun, 2012

MAAILMA KYLÄSSÄ 2012

Loppukevään odotetuimpia yleisötapahtumia on Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja osittain Rautatientorilla ja niitten välisillä katuosuuksilla järjestettävä Maailma kylässä -tapahtuma (World Village Festival). Monikulttuurisuustapahtumassa kansalaisjärjestöt ja yhdistykset esittelevät toimintaansa. Alueella on lukuisia telttoja ja kojuja, joissa voi edullisesti tutustua vieraitten kulttuureitten ruokiin. Käsityötuotteita mm. vaatteita ja koruja on myynnissä runsaasti. Esiintyjiä on monesta maasta, ja pääasiallisin taiteen laji on musiikki. Olin Kaisaniemessä sekä lauantaina 26.5. että sunnuntaina 27.5., ja alla on kuvia molemmilta päiviltä.

Vuosi vuodelta vierailijamäärä on kasvanut, ja toukokuun lopun hellesää sai ihmiset lähtemään ulos puistoihin ja hyörinään: tänä vuonna oli yli 100000 kävijää. Yksi heistä oli vakivieras presidentti Tarja Halonen.

Kuvatessani vesialtaan toisen puolen aluetta kuulin takaani tutun äänen: presidenttihän se siellä seurueineen oli pysähtynyt ostoksille Nuoret kotkat -varhaisnuorisojärjestön teltalle.

Rautatientorilla myhäili ”kultainen miespatsas” auringossa välkkyvässä paljettiasussaan.

Koruja oli tänä vuonna entistä runsaampi valikoima.

Infoa tarjolla – liekö kovinkin taivaallista..?

Aurinkovoimalla kattila kiehumaan!

Puinen ksylofoni(?) soi taitavissa käsissä miellyttävän pehmeästi.

Ruokaa oli jokaiseen makuun suomalaisista makkaraperunoista etnisesti maustettuihin kala-, liha-, kana- ja kasvisannoksiin. Tässä kojussa kävin syömässä hiillostettua kalaa papumuhennoksen ja vihreän kasviskastikkeen kera. Annokseen pyysin tilkan chilikastitetta. Oli maukasta vaikka chili sai nenän ja silmät vuotamaan.. Useassa kojussa oli pitkä jono, mikä tietenkin kertoi että ruoka oli hyvää. Jonottaessa sai ihailla myyjien upeita asuja.

Lavaesiintyjistä kävin seuraamassa vain tätä temperamenttista tummanpuna-asuista laulajaa.

Metro-lehden teltalla sai kuvauttaa itsensä, tässä kuvaajat.

Joskus pitää rohkaistua kameran eteenkin: tässä Metro-lehden Facebook-sivulla julkaistu kuvani.  Koska kuvan suora linkitys Facebookista ei onnistunut, oli pakko ladata kuva wordpressiin. Kuvaaja on siis yllä olevan kuvan tummakutrinen komia partasuu.

Tukka hyvin ja kello näkyy – no ei, tukkani hapsottaa pitkän helteisen päivän päätteeksi eikä kellokaan ole rolexi.  Muita rohkeita sunnuntaina Metro-teltalla kuvattuja täällä.

Lisää Maailma kylässä -kuvia lauantailta ja sunnuntailta.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, yleisotapahtuma, sunnuntai 27 toukokuun, 2012, klo 23:09
Avainsanat: , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

maanantai 18 lokakuun, 2010

Vuoden luontokuva 2010

Vuoden luontokuva -tapahtuma 17.10.2010 Finlandia-talolla oli järjestyksessä 30.    Kilpa käytiin kahdeksassa sarjassa: Maisemat, Linnut, Nisäkkäät, Muut eläimet, Sommittelu ja muoto, Luonto ja ihminen, Alle 15-vuotiaat ja 15-18-vuotiaat.

Etukäteen oli julkistettu kahdeksan sarjavoittajaa, joista vasta gaalaillassa tasavallan presidentti Tarja Halosen – luontokuvauksen harrastaja  hänkin – läsnäollessa julkistettiin koko kilpailun voittajaksi Pekka Tuuri Kasvit-sarjan teoksellaan ”Kohti valoa” . Lisäksi palkittiin neljäkymmentä parasta.

Viime vuonna olin talkoissa Laajasalon Valokuvaajien porukalla sekä lauantaina pystyttämässä että sunnuntaina purkamassa, nyt meitä oli vähemmän,  ja oma osuuteni jäi sunnuntain purkuun. Sain mukaani paketin,  jossa oli  Vuoden luontokuvat 2010 -kirja, -kalenteri sekä DVD.

DVD:llä on Vuoden luontokuvat 2010 -ohjelma ja kaikki semifinaaliin yltäneet kuvat. Kilpailuun osallistui noin 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla,  joista semifinaaliin valittiin tuhatkunta eli noin 11%.  Yllätyksekseni olin päässyt semifinalistien joukkoon kahdella kuvalla (viime vuonna yhdellä). Hyvä minä!

Muut eläimet -sarjassa pääsin semifinaaliin kuvalla ”Panssaritakki”, jonka näppäsin äitienpäivän aamuna 10.5.2009  äitin kahvituksen ja kukituksen jälkeen Pälkäneellä autotallin nurkalla.

Sommittelu ja muoto -sarjassa pääsin semifinaaliin kuvalla ”Jääkukkia”.  Tämäkin kuva on Pälkäneeltä; Mikon ja Laurin autojen ikkunoihin oli yön aikana pakkanen maalaillut hienoja koukeroita, kuvan otin Mikon ja Raisan Saabin takaikkunasta.

Viime talvi oli kuvauksen kannalta mitä upein lumihuurteisine puineen, ja koko sen harvinaisen kauniin ajan olin kuumeessa  ja päänsäryssä silmääni iskeneen vyöruusun, iriitin ja kohonneen silmänpaineen vuoksi. Ohi meni suljettujen verhojen takana luontokuvaajan unelma-aiheet – vieläkin harmittaa niin maan per..immäisen paljon..

Paula lähetti aiheesta: näyttely, maanantai 18 lokakuun, 2010, klo 21:50
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 11 lokakuun, 2009

Vuoden luontokuva 2009

Vuoden luontokuva 2009 -tapahtuma järjestettiin Helsingissä Finlandia-talolla 11.10.2009. Valokuvaseurani Laajasalon Valokuvaajat oli isolla porukalla mukana talkoissa pystyttämässä ja purkamassa. Sunnuntaina olimme myös tuuraamassa Kamera-lehden ständillä ja myymässä edellissyksynä järjestämämme Luonto-teemanäyttelyn lehteä.

Kilpailussa oli kahdeksan sarjaa: Maisemat, Linnut, Nisäkkäät, Muut eläimet, Sommittelu ja muoto, Luonto ja ihminen, Alle 15-vuotiaat ja 15-18-vuotiaat.

Yli tuhat kuvaajaa oli lähettänyt yhteensä yli 9000 kuvaa, joista esiraati valitsi semifinaaliin 628 luontokuvaa. Näistä valittiin sarjavoittajat ja koko kilpailun voitti Kari Leo teoksellaan ”Metsän emäntä”.

Otin ensimmäistä kertaa osaa Vuoden luontokuva -kilpailuun ja pääsin semifinaaliin Sommittelu ja muoto -sarjassa kuvalla ”Jääkansi”.  Kuvan olin ottanut Herttoniemenrannassa sillan lähistöllä myöhään keväällä, jolloin kirkkaansininen taivas värittää railoittuvaa jääpeitettä.

Tapahtuman gaalailtaa kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Tarja Halonen. Gaalaillan palkintojenjaon jälkeen viimeisenä ohjelmana esitettiin kaikki semifinaaliin yltäneet valokuvat. Ohjelman alkaessa en tiennyt olevani semifinalistien joukossa, joten melkoisen puun takaa tuli yllätys nähdä oma kuvansa valkokankaalla. Piti vielä kotona kiiruusti talkoopalkaksi saamaltani DVD:ltä katsoa, että oliko se nyt ihan varmasti minun eikä jonkun toisen samasta aiheesta kuvaama.

Paula lähetti aiheesta: valokuvaus, sunnuntai 11 lokakuun, 2009, klo 23:12
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN