maanantai 24 joulukuun, 2012

JOULUAATON HARTAUSHETKI

Joulu 2012 oli parinkymmenen  pakkasasteen ja lumikinosten kirpeyttämä. Aattoiltapäivänä osa perheestämme osallistui hartaushetkeen Pälkäneen kirkossa klo 15.

Kirkon pääeteisessä tunnelmaa loivat kynttilälyhty ja kukka-asetelma.

Kunniavartiot seisoivat jouluaattona sankariristillä ja muistomerkille laskettiin havuseppele hartaushetken päätyttyä.

Haudoilla tuhannet kynttilät loistivat pimenevässä aattoillassa.

Haudoilta lähtiessämme taivaanrantaa koristi tavattoman kaunis iltarusko ja teimme siksi näköalakierroksen harjun kautta.

Kotipihaan saavuttuamme oli jo pilkkosen pimeää, mutta  kuu, valaistu pihakuusi ja kaksi jäälyhtyä näyttivät tietä.

Harjulta lähtiessä iltarusko oli jo hiipumassa ja kuvaan tuli kovasti kohinaa korkeimmalla herkkyydellä eli ISO 25600:lla, jota käytin jo hautausmaakuvissakin. Poistin kohinaa Lightroomissa ehkä liikaa ja siksi kuvat lienevät hieman muovimaisia.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, perhe, maanantai 24 joulukuun, 2012, klo 23:02
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 6 joulukuun, 2012

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Hyvää itsenäisyyspäivää viimevuotisella kuvalla!

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, torstai 6 joulukuun, 2012, klo 08:09
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 22 kesäkuun, 2012

JUHANNUSAATTO

Iloista, onnellista, lämmintä, aurinkoista keskikesän juhlaa blogini lukijoille – hyttysistä ei niin väliä!

Tunnustan.. kuva on koostettu monesta otoksesta, enkä eri elementtien mittasuhteitakaan näin aattokiireissä malttanut tarpeeksi viilailla.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, kaupunki, maisema, perjantai 22 kesäkuun, 2012, klo 19:11
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 1 toukokuun, 2012

VAPPUNÄKYMIÄ

Vappuaamun ilma oli niin kaunis, että pitihän sitä kopata kaveri ja kamera kainaloon ja kaupungille. Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että toisenkin tovin jouduimme etsimään autolle paikkaa. Ihan keskustasta oli turha edes kuvitella löytävänsä vapaata tilaa, mutta onneksi edes kaupunginteatterin taakse pääsimme pujahtamaan.

Vasemmisto suuntasi marssinsa Hakaniementorille, mutta torilta pois päin näkyi marssivan pienempi kulkue, joka kantoi työkaluja repsottavareunaisessa punalipussaan. Repsottaako aate?

Hakaniementorille saapuessamme marssit oli jo marssittu, ja väki käyskenteli torilla kojujen vappukoristeita ja -palloja ostellen. Lapsuuteni perinteisiä palloja ei näkynyt myynnissä, nykyaikaa ovat värikkäät foliopallot, joissa tutut satuhahmot kilpailevat suosiosta: Angry Birds yrittää rutistaa kulmiaan kilpaa Pikku-Myyn kanssa ja Muumipeikot ja Nalle Puhit haluavat halittaviksi…

Tuuli viuhutti pallokimppua ja välillä pallomyyjän piti selvitellä pasmojaan.

Kesken parhaimman vappuvilinän pompputeltta lässähti kasaan – symboloiko jotenkin vasemmistoaatteen tilaa..?

Nou hätä: roudarinteippiä pätkä ja pompputeltta on taas pystyssä!

Ollaan jo iltapäivässä ja huikkoo jo hiukan: suolaista alle.  Kas muikkua, olkaapa hyvä!

..ja sitten suut makiaksi..

..ja siemaisu palanpainiketta – vapulle kippis!

Parasta vapussa on se, että suomalaiset rohkenevat edes kerran vuodessa hieman irrotella hauskoilla habituksilla: hatuilla, vaatteilla, kampauksilla. Valokuvaajalle Hakaniementori on paljon suurempi mielikuvituksen aarreaitta kuin Kaivopuiston kuivat perperi (berberi/Burberry)&valkolakki -wappu-uniformut.

Puheet eivät meitä kiinnostaneet – niitäkin kai oli? – mutta Pelle Miljoona bändeineen sai jalan vipattamaan.

Toreilla vapputohina jatkui. Aurinkoisissa puistoissa pikkukansalaiset eivät vapuista piitanneet, mutta  liukumäki ruletti.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, kaupunki, tiistai 1 toukokuun, 2012, klo 20:50
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 27 huhtikuun, 2012

KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ

Kansallista veteraanipäivää vietettiin 27. huhtikuuta, ja Hietaniemen hautausmaan sankari- ja veteraanihaudat lainehtivat kukkamerenä. Isoimmat seppeleet oli laskettu  Hietaniemen Sankariristille ja marsalkka Mannerheimin hautamuistomerkille.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, kaupunki, perjantai 27 huhtikuun, 2012, klo 23:10
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 6 joulukuun, 2011

Itsenäisyyspäivä

Joulukalenteriin piti löytää itsenäisyyspäivälle sopiva kuva. Siniristilipun kuvia minulla oli ennestään, mutta sinivalkoisista kynttilöistä ei. Päivää ennen itsenäisyyspäivää oli kynttilätilanne lähes kaikissa kaupoissa ei-oota, mutta Hertsikan Hertasta sain kauniit kynttilät.

Valkoista taustaa vasten kuvasin kynttilät olohuoneen pöydällä hehkulampun valossa. Kellertävää tuli, mutta Lightroomissa sain taustan tasavalkoiseksi. Syväsin kynttilät ja yhdistin lippukuvaan. Lippuun vielä blurrifiltteri ja kuva oli valmis. Ei siis luomukuva vaan väkerretty. Edellisissä joulukalentereissa oli ollut vain pelkkä liehuva terävä lippu, nyt piti kokeilla hieman ”taiteellisempaa”.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, tiistai 6 joulukuun, 2011, klo 00:01
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN