lauantai 11 lokakuun, 2008

Teemanäyttely 2008: Luonto

Laajasalon Valokuvaajat ry, jonka jäsen olen, isännöi Suomen kameraseurojen liitto SKsL ry:n teemanäyttelyä syksyllä 2008. Näyttelypaikkana oli Helsingissä Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoa.

Joskus nuorena (sata vuotta sitten..) pääsin palkintosijoille silloisen kotikuntani Lempäälän nuorten kulttuurikilpailussa mm. valokuvauksessa. Ensimmäistä kertaa nyt aikuisiässä lähetin valokuviani ehdolle näyttelyyn.  Luonto-teemanäyttelyn tuomaroivat SKsL:n edustajat. Sain hyväksytyksi kaksi kuvaa, ”Lumme” ja Sulka”.

”Lumme” on kuvattu sisareni perheen mökkirannassa Virtain Vaskivedellä. Kun katselen tummassa vedessä uivia lumpeenlehtiä, joiden varren ilta-auringon säteet saavat punertamaan syvällä vedessä, olen hetkessä lapsuuteni parhaissa muistoissa. Isoisäni kanssa tein kalaretkiä, joilla tuntikausia istuimme veneessä jossain lumpeitten täyttämässä lahdenpohjukassa. Ympärillä tuoksuivat  järvi ja veneen terva, korennot surisivat kaislikossa, ulapalla lipui veneitä ja vesilinnut etsivät poikasille ruokaa. Vesi oli mustaa ja illan hämärtäessä pelottavaakin;  niistä ajoista lähtien vedenalaisen maailman mystiikka on minua kiehtonut – mitä salaperäistä järven pohjassa lumpeenvarsien lomassa liikkuu ja elää..

Helsingin Seurasaari on kuvaajan aarreaitta, on kasveja, lintuja, vanhoja rakennuksia, merenrantaa. Saaren eteläisessä osassa on pieni lampi,  jonka rannalla keinahteli valkoinen sulka kuin pieni pursi. Sulassa kimmelsi iso vesipisara, se oli kuin puolipallon muotoinen kupera suurennuslasi.

Paula lähetti aiheesta: Ei kategoriaa, lauantai 11 lokakuun, 2008, klo 22:16
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 9 elokuun, 2008

Kotiluoto

Progemusiikkiporukkamme matkasi Lauttasaaresta Kotiluotoon kipparijäsenemme Tapsan veneellä. Maisemien ihailun ohella ohjelmassa oli  tietokilpailu  ja maukas meriateria. Reitti kiersi Helsingin edustalla parisen tuntia ennen kiinnittymistä Helsingin itäpuolella Kotiluodon laituriin. Saaressa saunoimme, uimme, grillasimme ja tietenkin kuuntelimme musiikkia. Osa yöpyi veneessä, osa rantasaunan kamarissa.

Lähtöpaikkamme oli Helsingfors Segelklubb Lauttasaaressa, jonne kokoonnuimme puolen päivän jälkeen.

Kaivopuistossa Merisataman rannassa huimapäät harrastivat benji-hyppyjä.

Ulapalla seilasi upeita purjeveneitä.

Sää oli mukavan puolipilvinen ja iltaa kohti taivas selkeni hienoksi iltaruskoksi.

Kotimatkalla lähellä paluusatamaa kuormuri vietti vapaata viikonloppua kuopan juurella. Se näyttää kuvassa ihan pikkuruiselta leluautolta, vaikka kuvassa ei olekaan käytetty mitään tilt and shift -menetelmää.

Satamanosturit näyttivät huikean isoilta.

Osakuva nosturista.

Ohitimme Helsingin sataman.

Veneen kotisatamaan Lauttasaareen saavuimme sunnuntaina illansuussa ruskettuneina ja tukka merituulesta tönkkösuolattuna.

Paula lähetti aiheesta: matka, lauantai 9 elokuun, 2008, klo 21:03
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 14 kesäkuun, 2008

Pälkäne-Proge 2008

PälkäneProge on sisareni perheen järjestämä yksityinen musiikkifestari. Ystäväporukka oli jo jonkin aikaa silloin tällöin kokoontunut viettämään iltaa progressiivisen rockin merkeissä. Eräänä kevätiltana puutarhassa syntyi idea pitää musiikkifestari ulkosalla. Ja siitä se sitten lähti..

Valokuvaan yleensä vain kuvauksen itsensä vuoksi, mutta joskus niistä kuvista tehdäänkin jotain… Sain tehtäväkseni suunnitella festareitten julisteen, ja tietenkin käytin grafiikan taustana festarinurmikkoa.

PälkäneProgen kitaranvarsilogon (julisteessa keltamustana alaoikealla ja dvd:n takakannessa alhaalla valkoisena) on suunnitellut  festivaalijohtaja Tommi Hopeakivi.

Festarin musiikista koostettiin myös DVD, jonka kannen ulkoasun suunnittelin julistekuvasta ja tapahtumassa ottamistani kuvista.

Lisäksi suunnittelin levyn kannen kuvan, mutta WordPress ei näköjään tue gif- ja png- kuvien läpinäkyvyyttä.

Paula lähetti aiheesta: musiikki, tapahtuma, lauantai 14 kesäkuun, 2008, klo 16:58
Avainsanat: , , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 25 toukokuun, 2008

Maailma kylässä 2008

Maailma kylässä -festivaali (World Village Festival) on vuodesta 1995 lähtien toukokuun lopulla järjestetty Finland Festivalsiin kuuluva monikulttuurisuustapahtuma. Paikkana on ollut Helsingin Kaisaniemen puisto ja Rautatientori.

Vuonna 2008 esiintyivät mm. Yhdysvalloissa syntynyt Barbara Hendricks ja malilainen Mamani Keita. Hendricks on maailmankuulu oopperatähti, joka laulaa myös muuta musiikkia. Hänen väkevästi esittämänsä Strange Fruit, joka kertoo Yhdysvaltain etelävaltioissa tapahtuneista lynkkauksista,  sai kyynelet silmiin ja kylmät väreet selkäpiihin.

Barbara Hendricks

Mamani Keita

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, yleisotapahtuma, sunnuntai 25 toukokuun, 2008, klo 21:05
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 15 maaliskuun, 2008

SOHVAN RAKENTAMINEN

Pieni huushollini kaipaa sohvaa, joka on kapea mutta istumissyvyyttä enemmän kuin kaupan sohvissa ja myös käsinoja saa olla leveä.  Syvyyttä tarvitsen siksi, että istun mielelläni jalat käpertyneenä sohvalla, käsinojassa leveys toimii tietsikkaa käyttäessä hiiren alustana. Juu tiedän tiedän, ei ole parasta ergonomiaa kuvankäsittelyssä (sainpahan tämän jutun jotenkin ympätyksi valokuvausaiheeseen), mutta ittepähän särkyni kestän (ja työllistän ortopedeja)…

Koska edullista syvää sohvamallia ei ole kaupoista löytynyt, pitipähän alkaa rakentaa itse. Näin se on käynyt monen muun tuotteen kohdalla. Itse tekemällä saa sellaisen kuin – tulee :-)

Ensin tietenkin  hahmottelin sohvan paperilla, sitten suunnittelin AutoCadilla :-). Otin muistiin osien mitat millimetrin tarkkuudella ja tilasin osat valmiiksi sahattuna Hertsikan Starkin levyosaston mukavilta pojilta. Materiaali on vahvaa MDF-levyä. Lastulevy lienee edullisempaa, mutta MDF on mukavampaa työstää.  Kiinnityksessä käytin ruuveja ja Eri Keeperiä.

Muutamia kulmarautoja vahvistukseksi sinne tänne…

Päällystin sohvan Etolan vaahtomuovilevyllä. Liimana käytin Clas Ohlsonin spray-kontaktiliimaa. Iso virhe: en viitsinyt suojata tarpeeksi laajalta alueelta (= koko huone) lattiaa ja huonekaluja ja esineitä, joten liimasuihkuttelun  jälkeen kahvikuppikin pysyi hyvin sohvapöydällä – vai sanoisinko pöydässä..  Ja jalkapohjani olivat muutaman tovin liimassa ja pito kuin kärpäsellä.. heh.. olisin voinut vaikka kävellä katossa!

Vaahtomuovin päälle tuli parin sentin vahvuinen dacronvanu käsin ommellen. Vahvempaakin olisi saanut olla, mutta tuota löytyi omista jämävarastoista.

Seuraavaksi päällystin sohvan liukkaalla ohuella kankaalla, jonka ompelin käsin kiinni vanuun. Liukas kangas auttaa varsinaista sohvanpäällyskangasta liukumaan hyvin paikoilleen ryppyjä jättämättä. Hankittuna on Eurokankaasta vahvaa mustaa puuvillaa, joka odottaa vielä leikkaamista ja ompelua. Ensin pitää laskeskella, paljonko pitää ottaa kutistumisvaraa pesussa. Tai sitten kutistaa kangas jo ennen leikkuuta. Mietintämyssytellään sitä kysymystä vielä…

Istuinosiksi tulee kaksi taittopatjaa – kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sohva ja vieraspatjat. Taittopatjat  näyttävät olevan melko kalliita. Niitten metsästys jatkuu..

Paula lähetti aiheesta: Ei kategoriaa, lauantai 15 maaliskuun, 2008, klo 23:42
Avainsanat:

SIVUN ALKUUN