lauantai 18 elokuun, 2012

VUOSAARI, KALLAHTI

Viime vuonna heinäkuun lopulla sain muutaman korentokuvan Vuosaaren Kallahdesta, ja nytkin lähdimme ystäväni Karin kanssa samaan jahtiin. Pikkuisia punertavia korentoja lenteli paljonkin, mutta olivat liian liukasliikkeisiä, en onnistunut saamaan yhtään terävää.

Oli tyydyttävä kuvaamaan kukkia, tämä keltainen lienee jokin virna(?)

Rantaheinikossa kasvaa kaunis kukka, jonka nimeä en tiedä. Voimakas tuuli heilutti kukkia, ja jouduin pitämään kukkavartta paikoillaan varpaillani.

Osa oli jo kukkinut ja kukka kuivunut ohueksi läpikuultavaksi ”lyhdyksi”.

Aurinkoa vasten kuvattu pihlaja oli jo osoittain syksyn punainen, osa sinnitteli vihreänä.

Kallahdessa oli leijanlennättäjiä koko rannan leveydeltä.

Hentopilvistä taivasta vasten leijojen värikkyys pääsi oikeuksiinsa.

Toisella suunnalla isoja ja korkeita pilvimuodostelmia.

Metroasemalle kävellessäni bongasin hauskan ikkunan, josta jalankulkijat heijastuivat..

Vuosaaren metroasema on miellyttävän valoisa ja puhdas.

Metrotaso saa valoa kattoikkunoista.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, niittyluonto, lauantai 18 elokuun, 2012, klo 21:00
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 29 heinäkuun, 2012

HELLEPÄIVÄ

Tänä vuonna kesä osui tälle päivälle :-)) Jo aamulla kun aukaisin parvekkeen oven, luulin astuneeni saunaan, niin lämpimän kostea ilma löi vasten kasvoja.

Iltapäivällä kävin lähialueilla kuvailemassa ötököitä 100 millin makrolla, jossa oli kolmen loittorenkaan sarja. Lähes tuuleton ilma oli mainio kuvauskeli, koska kasvien lehdet eivät liikkuneet. Siitä huolimatta oli aika vaikea saada oikein tarkentuneita ötökkäkuvia manuaalitarkennuksella, kun syvyyssuunnassa liikettä ei olisi saanut olla milliäkään.

Illan jo pimettyä huomasin taivaalla muhkean pilven, joka vielä hohti valoa. Auringon laskettua saattaa korkealla taivaalla näkyä ns. valaisevia yöpilviä, tämä pilvi tosin oli aika matalalla, joten lieneekö sittenkään sitä lajia. Kaunis se oli joka tapauksessa. Kuukin siellä kurkistelee Santahaminan yllä.

Purkaessani pilvikuvia koneelle alkoi ukkonen jyristä ja muutama salamakin välkkyi. Kiinnitin kameran pikkutelineelle ja asettelin parvekkeen pöydälle. En ole aiemmin salamointia kuvannut, eikä siis ajat ja aukot ole oikein hallussa. Otin aluksi pienellä aukolla ja matalalla isolla, että sain ajan 30 sekunniksi. Välillä kokeilin bulbilla. Ainut salama, joka välähti valotuksen aikana, oli tämä Santahaminan suunnalla ylhäältä suoraan alas iskenyt klo 23.41. Pian sen jälkeen alkoi yhtäkkiä sataa voimakkaasti, tosin sade kesti vain muutaman minuutin.

Sinä lyhyenä aikana, mitä kuvaus kesti, oli olohuoneeseen lennähtänyt monenlaista ötökkää. Heh.. päivällä etsin ötököitä ja nyt haluan päästä niistä eroon… saavat kaikki kiinni saadut koppakuoriaiset ja perhoset ja hämähäkit sanomalehden kulmalla kyydin takaisin parvekkeelle.

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, niittyluonto, sunnuntai 29 heinäkuun, 2012, klo 23:59

SIVUN ALKUUN

lauantai 23 heinäkuun, 2011

Kallahden kaislikossa suhisee

Alkukesästä ostin Digicamera.netin foorumilta käytetyn Canoniin sopivan loittorengassarjan  Kenko Automatic Extension Tube Set DG.  vasta nyt lähdin kokeilemaan sitä luontoon. Ajettiin ystäväni Karin kanssa Vuosaaren Kallahteen, jossa  uimarannan vieressä on iso niitty ja runsas kaislikko. Ajatuksena oli saada kuva sudenkorennosta.

Heti kun aurinko alkoi paistaa, korennot lähtivät liikkeelle, mutta vain yksi istui sen aikaa paikoillaan, että ehdin sihtaamaan tarkennuksen kohdilleen. Harmi, että en pannut muistiin, mikä rengas oli just korentokuvassa käytössä, mutta luultavasti 36-millinen. Objektiivina oli Canon EF 70-200mm f/4.0 L  USM.

Näköjään kuuloni on vielä kunnossa, koska heinäsirkkojen sirinä kantautui korviini koko ajan. Joka askelella jokin sirkka hyppi pakoon, mutta ne olivat niin ruohonkorsien seassa lähellä maata, että kuviin olisi tullut liian sekava tausta. Yksi sirkka levähti eväslaukun päällä, joten hänestä sain potretin.

Perhosia oli liikkeellä vain muutama, ja niistäkin harva laskeutui paikoilleen.

Kärpänen päästi melko lähelle.

Maa oli pikku sateen ripottelun jälkeen kosteahko, mutta pakko oli mahallaan ryömiä kuvakulmia etsiessä. Tässä muutama kukkakuva rantaniityltä.

Paula lähetti aiheesta: niittyluonto, lauantai 23 heinäkuun, 2011, klo 21:05
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN