VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Äidistäni piti pikaisesti saada kuva johonkin viralliseen hakemukseen, jossa ei ollut annettu muita vaatimuksia kuin kuvan koko. Passikuvan ohjeet ovat millintarkkoja, mutta tässä riitti kaiketi, että kuvista tuntee. Äiti ei jaksanut lähteä kaupungille kuvaamoon, joten mikäs siinä, kävimme kotona kuvauspuuhaan.  Kampasin äidin luonnonlaineikkaan valkoisen tukan pöyheäksi, laitoin puuteria kasvoille, hieman huulipunaa ja sipaisin kulmakarvoja kulmakynällä kevyesti.

Keskipäivällä oli liian kontrastikasta, kun aurinko paistoi liian suoraan. Iltapäivästä valo heijastui parvekkeen vaalean seinän kautta. Taustaksi asettelin kehyksiin pingoitetun valkoisen öljymaalauskankaan, jossa oli alareunassa vain pari pientä siveltimen vetoa, mutta ne jäivät sopivasti äidin selän taakse. Ulkoa tuleva valo sai iholle hyvää pehmeää valoa, mutta varjon puoli meni liian tummaksi. Annoin äidin oikeaan käteen Ikean valkoisen pahvilaatikon kannen, joka avasi posken varjoa.

Kuvat otin käsivaralta, kun telineelle ei löytynyt tukevasti tilaa tarpeeksi kaukana. Itse pystyin kameran kanssa vääntäytymään sopivaan kiemuraan, tosin olin vähällä tönäistä kameralla vitriinin lasioven rikki…

Otin 50-millisen objektiivin aukoilla 1.8 – 5.6 yhteensä neljäkymmentä kuvaa. Tässä kaikki kuvat on otettu aukolla 4.0, joka riitti häivyttämään taustakankaan struktuurin.  ”Voi kamala miten ryppyinen!”, kommentoi äitini. Mutta minun mielestäni yli 90-vuotiaaksi hän on oikein hehkeän nätti ja nuorekas.

Tummansininen takki oli liian tumma vaate, ja hiuksilla ja taustalla oli liian vähän tummuuseroa. Digikuvissa hiukset eivät kylläkään huku taustaan, mutta tulostetuissa pikkukuvissa, etenkin mustavalkoisiksi käännetyissä, olisi saanut olla enemmän tummuuseroa. Olisin halunnut kokeilla kuvaamista eri asennoissa ja eri etäisyyksillä olevilla ”Ikea-heijastimilla”, mutta hienoa että äiti jaksoi näinkin kauan – kuvat räpsin noin kymmenessä minuutissa – istua korkealla kiikkerällä tuolilla  kuvattavana.

Äitienpäiväksi matkustin Pälkäneelle,  jossa äitini asuu sisareni perheen kanssa. Myös sisareni tytär taaperoineen oli tullut omaa äitiään ja isoäitiään tervehtimään, joten kolme äiti-ihmistä kahvitettiin ja kukitettiin. Perinteisten sinivuokkojen ohella äitejä ilahdutettiin kukkakimpuin.

Kevät oli kukassa myös pihalla: narsissit heiluivat vienossa tuulessa kuin keltaiset kellohelmaiset salsahamoset, ja puut availivat kellanpunavihreitä hiirenkorviaan.

Pihasta oli pääsiäisen aikaan kaadettu monta isoa puuta. Koivunrungossa lepattivat ohuen ohuet kuoren kielekkeet kuin purjeet.

Ulkoeteisen kaiteella nökötti Jekku-koiran metallikampa, jossa tukku kiharia häntäkarvoja.

Lähikuvissa olen käyttänyt 70-200mm/f4 -objektiivin kanssa kolmen loittorenkaan yhdistelmää.

Äitini täytti kesäkuun lopulla 90 vuotta. Sisareni poika Mikko vei isoäitinsä synttäreitten kunniaksi kierroksen kylällä valkoisella avo-autolla.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja pääsin kruisailemaan saman lenkin.  Ja täytyyhän kuvaajan joskus päästä kameran eteenkin, eiks niin?  Pitkän huivini kiedoin tiukasti päähäni, ettei käynyt niin onnettomasti kuin Isadora Duncanille..  Kuvat otti siskoni mies Tommi, valokuvauksen harrastaja hänkin.

Mikko kertoi, että kummallakin autolenkillä tuli samoja ihmisiä vastaan. Varmaan pähkäilivät, että mikä ihmeen nuorennustaikuriauto siinä menee,  kun ensin pelkääjän paikalla istunut näytti 90-vuotiaalta ja hetken kuluttua  jo ..hmm.. muutaman kymmenen vuotta nuoremmalta..  Jos  Mikko olisi vielä saman tien ajeluttanut kolmikymppistä sisartaan, olisivat kylän isäntämiehet varmaan pyytäneet, että psst.. ajeluttaisitkos tota meidän emäntääkin ja  oikein monta lenkkiä ;)

Äitini täytti kesäkuussa 90 vuotta  ja sai ihania kukkakimppuja.

Äitimme 90-vuotispäivän yllätykseksi sisareni laittoi äidin kuvan Aamulehden perheuutisia-osastoon. Otin kuvan äidin täyttäessä 88 vuotta, jolloin äiti poseerasi oikein tiara päässä, onhan hän perheemme kuningatar.

Äiti on innokas sanomalehtien lukija ja syntymäpäivänsä aamuna kylvyn jälkeen saunatakki päällä hän Aamulehteä selatessaan huudahti, että ”onpas tuossa ihan saman näköinen kuin minä.. ja sekin täyttää yhdeksänkymmentä.. ei mutta..  minähän se taidan ollakin!”

Äitienpäivä oli aamusta iltaan saakka lämmin ja aurinkoinen. Talon etupihalle oli rakennettu iso terassi, jossa kelpasi juoda kahveita iltapäivällä. Aamulla kahvit vietiin vuoteeseen kolmelle äitisukupolvelle – ikävuosissa mitattuna äitejä oli small, medium ja large ;) Lapsiluvussa mitattuna kaksi viimeksi mainittua vaihtoivat paikkaa.

Yöllä myöhään sähkölampuin varustettuna hamuttiin lähimetsiköstä sinivuokkoja.

Aamulla herättiin aikaisin keittämään kahvia ja kattamaan tarjottimia.

Keskimmäinen äiti joi kahvinsa kuopuksen ala-asteella maalaamasta mukista.

Varhaisesta aamusta huolimatta mukilla oli iloinen ilme..

Äideilläkin oli iloinen ilme, kun kaikki lapset olivat koolla..

Pälkäneellä asuva äitini on muutaman päivän vierailulla luonani. Kesäkuussa äiti täyttää jo 90 vuotta, eikä jaksa hissittömän talon kolmannesta kerroksesta kulkea portaita alas ulkoilemaan,  mutta aurinkoisella parvekkeella on mukava piipahtaa haukkaamassa happea ja tutkailemassa pihan elämää.

Valo oli melko kova, ja Lightroomista huolimatta en ehkä saanut pahimpia puhkipalamisia korjatuksi. Mutta sain mielestäni ”näköisiä”  kuvia, eniten pidän toiseksi ylimmäisestä lähikuvasta.

Onko tukka hyvin..?

Pikkurillissä pääsiäismunasta löytynyt pingviinisormus :)

Suomen Kameraseurojen Liiton (SKsl) teemanäyttelyn järjesti vuonna 2010 Kannuksen Kamerakerho ry.  Näyttelyn avajaiset pidettiin Kannuksen kaupungintalolla  9. lokakuuta. Näyttelyn teema oli Hetki.

Liiton järjestämiin näyttelyihin voi lähettää kuvia ehdolle jäsenseuraan kuuluva.  Olen ollut muutaman vuoden Laajasalon Valokuvaajat ry:n jäsen.

Viime tingassa lähettämistäni vedoksista hyväksyttiin näyttelyyn kaksi.

Sisareni perheen mökillä Virroilla ottamassani kuvassa ”Päiväunet” äitini levähtää pirtin puusohvalla.

Ystävästäni Karista nappasin kuvan ”Karin kaffepaussi” Rautatientorilla Helsinki-päivän konsertin jälkeen.

Kannus on sen verran kaukana, että valokuvausseurani ei matkustanut avajaisiin.  Seuraava liiton vapaa-aiheinen näyttely onkin Helsingissä, joten osallistumme koko porukalla avajaisiin.

Äitienpäivänä,  toukokuun toisena sunnuntaina, olin Pälkäneellä äitiäni tervehtimässä.  Äitini asuu sisareni perheessä ja on 88-vuotiaana vielä iloinen ja pirteä, vaikka lähimuisti toisinaan käy hataraksi. Kuvassa äiti iloitsee entisen vävypoikansa lähettämistä ruusuista.

Sinivuokot nuokkuivat sateessa, ja valo oli heikohko, joten vuokkokuvat ovat melko kohinaisia.