sunnuntai 4 maaliskuun, 2012

KUVA JA KAMERA -MESSUT

Kuva- ja Kamera -messuilla  on niin paljon katsottavaa ja kuunneltavaa, että kävin kaksi kertaa. Perjantaina 2.3.2012 pääsi maksutta sisään ammattilaisajalla rekisteröitymällä etukäteen. Digicamera.netin keskustelufoorumin arvonnassa voitin kaksi messulippua, ja toiselle messukäynnille 4.3. sain kaveriksi valokuvaseuramme tulostusosaajan.

Seurasimme Pekka Potkan luentoa Canson Infinity: The Fine Art of Printing. Vedostusmateriaalien uusin kärki. Potka on myös blogissaan kirjoittanut Canson Infinitysta osa 1 ja lisää osa 2.

Seilo Ristimäen (Studio Iloinen liftari) luennon aiheena oli Epson Fine Art tulostus. Laadukkaita papereita oli molemmilla, lisäksi opimme uusia asioita itse tulostusprosessista.  Osastoilta hankimme paperipakkauksia, joissa jokainen paperi on erilainen: mielenkiintoisia testaushetkiä tulossa kevään kerhoiltoihin.

Kameraosastoilla sai asiantuntevaa opastusta kuvauslaitteitten hankintaan. Tarjontaa on niin valtavasti, että valinta ei kuitenkaan ole helppo.

Ilmoittauduin alkuvuodesta työväenopiston studiomuotokuvauskurssille, mutta ajallisten päällekkäisyyksien vuoksi en voinutkaan osallistua kuin alkuluentoon.

Kuitenkin studiovalojen hankinta alkoi kiinnostaa. Top Shot Studion esiintymislavalla  Studio Klikin valokuvaajat Peero Lakanen ja Sami Reivilä malleineen demosivat Edulliset Elinchrom-studiosalamat studiossa ja miljöössä.  Messuajan loppuun saakka harkitsin Top Shotin hyvää tarjousta, mutta koska uuden kameran hankinta alkuvuodesta teki ison loven talouteeni, jatkan neuvotteluja kukkaroni kanssa ja valmistaudun iskemään kiinni seuraavan hyvän tarjouksen tullen. Vaikka olisipa se jo nyt ollut mukava ottaa studiokuvia siskontytön 1-vuotiaasta pikku Leo-pojasta…

Suomen Kameraseurojen liiton (SKsL) osastolle oli pystytetty pikku studio, ja yleisöllä oli mahdollisuus kuvata mallia, joka poseerasi puistokatua esittävän taustakankaan edessä. SKsL:n koulutusvastaava Sakari Mäkelä ehdotti kuvaamista salaman kera, mutta tyydyin vain kurkistelemaan taaempaa ja näpsimään 50-millisellä muutaman kuvan salamatta. Noh.. kuvat tulivat hieman pehmeitä korkealla iso-arvolla…

Malli oli ilmeisesti joku kuuluisuus, koska vieressäni joku kuiskasi kaverilleen, että onks toi se..  ja kaveri vastasi että on se se..  Utelias kun olen, googlasin että neito on nimeltään Janica (sukunimeä en löytänyt)  ja vuoden 2011 Big Brother -voittaja. Mistäs minä televisioton TV-kuuluisuuksia tunnen.

Miksi böördsit olivat ängri..? Ehkä siksi, ettei Canonin 5D MK III ollut nähtävillä?

Paula lähetti aiheesta: valokuvaus, valokuvauslaitteet, yleisotapahtuma, sunnuntai 4 maaliskuun, 2012, klo 19:34
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 2 maaliskuun, 2012

KUVA JA KAMERA -MESSUT

Kolmipäiväiset Kuva&Kamera2012-messut käynnistyivät perjantaina 2.3.2012. Perjantai oli klo 15:een asti varattu ammattilaisille, sisään pääsi maksutta rekisteröitymällä etukäteen. Ehdin paikalle vasta kahden maissa, joten luentoja meni ohi suun. Aion käydä messuilla vielä joko lauantaina tai sunnuntaina kuuntelemassa loput luennot.

Kotibussipysäkillä oli uusi valomainos; pääsin yhteiskuvaan Jacksonin Michaelin kanssa ;-)

Kuva&Kamera2012-messut järjestettiin alunperin Wanhassa Satamassa, sitten parina vuonna Kaapelitehtaalla, ja nyt ensimmäistä kertaa Messuhallissa. Alkuun ei ollut juurikaan messutunnelmaa, kun ammattilaiset istuivat luennoilla, ja ehkä tuli liikaa verratuksi DigiExpon tungokseen. Iltapäivästä alkoi väkimäärä nopeasti lisääntyä ja esittelytiskeillä riitti kuhinaa.

Taiteilijajärjestöjen yhteisjärjestön Forum Artisin paneelikeskustelun aiheena oli luovan työn tekijöiden sopimuskysymykset. Ajankohtainen asia veti kuulijoita ”tuvan täydeltä”.

Kuvankäsittelijäguru Seilo Ristimäki (studio Iloinen liftari) esitteli Wacomin piirtopöytää ja vakuutti, että kun viikon verran malttaa harjoitella, laitteesta ei enää malta luopua. Minulle ehkä riittäisi Wacomin edullisin malli Bamboo, koska pääasiassa käyttäisin pöytää syväykseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. kun nyt saisin tämän työpöytäni ergonomian perusasiat oikealle tolalle.

Kuvakirjat omista valokuvista ovat hyvin nopeasti lyöneet läpi sitä mukaa kun digikuvauksen suosio kasvaa. Alan yrittäjiä on useita, tänä vuonna näyttävimmin ja laajimmin esillä oli Ifolor. Paitsi kuvakirjoja monenlaista muuta esinettä voi somistaa omilla valokuvilla.

Top Shotilla oli iso messuosasto, ja  hyvät tarjoukset toivat ostajia jonoksi asti. Nähtävästi Kuva&Kamera on Top Shotin heiniä, kun taas DigiExpossa Rajala ProShop on esillä näyttävästi.

Tulostimia ei ollut niin paljon esillä kuin viime vuonna, jolloin useampi tulostinvalmistaja – Epson ja Canon ainakin – tarjosi mahdollisuuden tulostaa omalta kortilta isojakin kuvia. Nyt oli paljon laadukkaita valokuvapapereita, mm. Epson, Hahnemuehle ja Canson.

Kamera-lehden osastolla oli hienoja valokuvia, muun muassa osa   Jarmo ”Yammu” Jauhiaisen taiteilijamuotokuvia näyttelystä An Finnish Legends (kuva alla), joka nähtiin viime syksynä Kamera-galleriassa.  Osastolla oli myös mahdollisuus saada maksutta ammattilaisten arvioita valokuvista, mutta nyt ei kuvia tullut mukaan.

Kameran lähikuvausominaisuuksia kokeilin pikkuisia muoviasetelmia kuvaamalla.

Samaan aikaa messuhallin alakerran Go-Expossa oli urheiluun liittyviä osastoja. Kävin kuvaamassa nuoria hurjapäitä, jotka hyppäsivät polkupyörillä korkeasta tornista hiekkakasaan (mikä mahtoi olla lajin nimi?), mutta laajakulmalla en ylettynyt kovin lähelle.

Ammattilaispäivään pääsi siis maksutta, mutta vielä on kaksi Digicamera.netin arvonnasta saamaani ilmaislippua jäljellä.  Sunnuntaina otan 70-200-millisen mukaan ja kokeilen, miten sen kanssa napataan pyörähyppykuvia läheltä.  Lähinnä kuitenkin sunnuntai kuluu yläkerrassa valokuvausluentoja kuunnellen. Eniten kiinnostavat Jussi Aallon luento Valokuvauksen ilo, Pekka Potkan luento Lightroom 4 uudet ominaisuudet ja valokuvaamo Klikin demo Elinchromin studiosalamista.

Paula lähetti aiheesta: tapahtuma, valokuvaus, perjantai 2 maaliskuun, 2012, klo 23:02
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 4 marraskuun, 2011

DigiExpo 2011

DigiExpossa luentojen välillä piipahdin kierroksen yläkerrassa. Rajala Pro Shopin messualue oli näyttävä rakennelma, jonka alle mahtui monta esittelypöytää, ja rakennelman keskellä oli kassa. Ennen Rajalan osasto on ollut heti ovensuussa oikealla, mutta nyt sen paikan oli saanut MikroBitti. MikroBitin Neuvola löytyi yläkerran vastakkaisesta nurkasta.

Suurimman osan yläkerrasta oli vallannut tietokonepelaamiseen liittyvät esittelyt. Nuorisolla on ostovoimaa, muuta ei voi päätellä nähdessään, kuinka paljon osastot olivat satsanneet visuaalisuuteen ja viihtyvyyteen. Kun me aikuiset saimme istua luennoilla kovilla tuoleilla, nuorisolle oli varattu upottavia sohvia ja Fatboyn löhötyynyjä.

Kierrokseni oli varsin nopea, mutta ainakin pikasilmäyksellä suuri muutos viimevuotiseen oli tietokoneitten puuttuminen. Ainakaan isoa valikoimaa ei reitilleni osunut.

Vielä on toinen ilmaislippu jäljellä, käytän sen sunnuntaina, jos sää ei ole syysluonnon kuvaukseen houkutteleva. Gigantin kännykkätarjous hieman juupas-eipäs-juupastuttaa, noh.. ehkä dilemma yön yli hauduttuaan ratkeaa.

Lisää kuvia täällä. Ei suositella kohina-allergikoille ;-)

Paula lähetti aiheesta: tapahtuma, perjantai 4 marraskuun, 2011, klo 23:55
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN