sunnuntai 20 huhtikuun, 2014

VUORILAHDEN KALLIOT

Laajasalon eteläosassa  Vuorilahdenniemen korkeilta ja jyrkkärinteisiltä kallioilta avautuu mitä mahtavin näkymä merelle Santahaminan, Suomenlinnan ja keskustan ja Tahvonlahden suuntaan.  Kuvauspäivänä sää oli kevään lämpimin ja aurinkoisin ja taivas hohti sinisenä.

 

IMG_1431

 

Aurinkoa kohti kuvatessani käytin laajakulman pienintä aukkoa f22, ja sillä sekä aurinko että meressä kimalteleva auringonsilta muuttuivat tähdiksi.

IMG_1423

 

Kalliolla kasvaa sekä kuivettuneita keloja että voimakkaitten merituulten karaisemia hyvinvoivia puita.

IMG_1461

 

Höyryvanat jälkeensä jättänyt lentokone eteni niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin tarkentaa ennen sen siirtymistä seuraavaan oksiston aukkoon.

IMG_1470

 

Näkymä kohti Tahvonlahtea.

IMG_1491

 

IMG_1496

 

Sinivalkoinen kevään kukkija ihastutti alueella sijaisevan Gesellius, Lindgren & Saarinen -arkkitehtikolmikon suunnitteleman jugendtyylisen  Villa Wuorion pihalla.

IMG_1516

 

Paju pörröili kevätasussa.

IMG_1523

 

Kotiin palatessamme kävimme kahvilla viherpeukaloisen tuttavan maaparvekkeella. Hämmästelin, miten vahvaksi köynnöskasvi oli vuosien varrella kasvanut. Taloremontin vuoksi köynnökset jouduttiin katkaisemaan, mutta onneksi hauska kiemurainen runko oli saanut jäädä koristamaan ritilää.

IMG_1534

 

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, sunnuntai 20 huhtikuun, 2014, klo 23:26
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 19 huhtikuun, 2014

SAMMAKOITTEN PÄÄSIÄISKIVAA

Pääsiäislauantaina piipahdin tervehtimään sammakoita Tahvonlahden pohjukkaan. Viime vuonna tähän aikaan olisin ollut aikaisin liikkeellä, mutta nyt kevät oli alkanut niin aikaisin, että suurin osa sammakoitten kevätkarkeloista on jo ohi; kutua lillui rantavedet täynnä, vain muutama kyltymätön uros oli enää ”sillä mielellä”.

Vajaakennoisella järkkärillä olisi saavuttanut 200-millisellä paljon kapeamman kuvakulman, mutta toisaalta täyskennoinen antaa enemmän rajausvaraa. Yritin mennä niin lähelle vesirajaa kuin kalliolla pystyin. Sammakot sukelsivat heti, kun vähänkään muutin kameran asentoa, joten kädet jo tärisivät odotuksesta sammakoitten pulpahtaessa uudelleen näkyviin.

IMG_1335-2

 

IMG_1272

 

Tämä komea rupinen veitikka kömpi esiin muutaman metrin päästä rannasta matalasta lehtien peittämästä kuopasta – kaiketi se heräsi termoskahvimme tuoksuun. Heitin vatsalleni kalliolle saadakseni itsekin sammakkoperspektiivin. Harmi etten ehtinyt vaihtaa asetuksiin Ai Servoa, koska joka kerta ehdittyäni takentaa sammakko harppasi eteenpäin. Ja koska sammakko oli juuri ja juuri lähimmän tarkennusetäisyyden päässä, minun piti vatsallani ryömiä taaksepäin oksaisella kalliolla aina sammakon hypyn verran. Sammakko hyppi minua nopeammin, joten kuvat jäi muutamaan otokseen. En edes pussata ehtinyt, ties minkälainen potentiaalinen prinssi hänessä piili…

IMG_1285

IMG_1311

Suuri osa sammakoista lymyili tiheässä kaislikossa josta kuului komea kurnutus. Välillä piti oikein kuulostella, oliko jossain moottorisahat äänessä.

IMG_1359

 

Kaksi pikkuista sisiliskoa vipelsi ruohikossa ja puun kaarnalla. Niillä oli tosi hyvä suojaväri, kun paikallaan olevaa liskoa ei millään puolentoista metrinkään päästä hevin erottanut. Liskoissa käytin liian isoa aukkoa, enkä saanut päätä tarpeeksi teräväksi. Yritin kyllä silmään tarkentaa, mutten osunut kuin selkään.

IMG_1366-2

 

Takaisin tullessa Vuorilahden rannalla lojui valokuvauksellisia karahkoja.

IMG_1395

 

IMG_1376

Lisää kurnuttajia täällä.

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, lauantai 19 huhtikuun, 2014, klo 15:37
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 17 huhtikuun, 2014

SORSIA KATSOMASSA

Tamperelaisvieraitteni kanssa kävimme katsomassa meren rantaa ja sorsia. Muutama viikko sitten sorsia oli vielä toistakymmentä, nyt vain kolme sorsaa tuli tervehtimään. Lokkeja muutama yksilö ja yksi kanadanhanhi. Joutsenpari lienee jo pesänrakennuspuuhissa läheisellä luodolla.

Sorsat tulivat syömään leipää kolmivuotiaan pikkuvieraani kädestä. Vaikka en sorsien syöttämistä kannatakaan, lapsen ilo eläimen kohtaamisesta on tärkeämpi asia.

IMG_1179

 

Toisella sorsalla lienee valkohöyhenisyyttä nimenomaan pullan syömisen tuloksena?

IMG_1224

 

Sorsan pääsulissa toistuvat kaikki lempivärini.

IMG_1234

 

IMG_1172

 

Kanadanhanhi vai valkoposkihanhi? Taitaa olla ensin mainittu, koska valkoinen alue on vain leuan alla; valkoposkihanhella myös otsa ja silmien ympärystä on valkoinen.

IMG_1196

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, torstai 17 huhtikuun, 2014, klo 16:00
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 13 huhtikuun, 2014

ICE BREAK 2014

Sateen uhka ja kolea sää sai miettimään, lähteäkö Vanhankaupunginkoskelle kuvaamaan vuotuista koskimelontakisaa vai jäädäkö kotiin vällyihin. Lähdin kuitenkin kun valokuvaseurakaveri Matti K. tarjosi kyydin.

Hyistä valtoimenaan ryöppyävää vettä pelkäämättömät melojat laskivat pitkin kivikkoisen Vanhankaupunginkosken itäistä haaraa pitkin.

IMG_1118

 

IMG_1107

 

Koskelle saavuttuani yksi laskuosuus oli jo ohi. Nyt oli vuorossa koripallo meloen – lajin oikeaa nimeä en ottanut selville. Ideana kuitenkin oli saada heitetyksi pallo koriin, ja näköjään pyrittiin myös kaatamaan vastustaja kanootista (kajakista?) veteen.

IMG_0935

 

Tauolla maistui makkara ja lettu, jotka lämmittivät sen verran että taas tarkeni pidellä kylmää kameraa, kun toinen laskukierros alkoi. Väkeä ei ollut – kehnon sään vuoksi ehkä – niin runsaasti kuin aikaisempina vuosina, joten sain ilman kyynärpäätaktiikkaa mukavan kuvauspaikan aidan vierestä.

IMG_0991

 

IMG_1010

Vesi näytti olevan tänä vuonna melko matalalla, ja niin kilpailijat saattoivat juuttua kiville, joista irtosivat toimitsijan työntöavuin.

IMG_1040

 

IMG_1125

 

IMG_0952

Sillanpielessä kasvoi taas kauniita valkoisia nuokkuvia kukkia isoina mattoina. Maa oli märkää, niin että ihan masulleni en heittänyt, sen verran kuitenkin matalalta kuvasin, että sain taustaan pehmennystä.

IMG_0969

 

IMG_0967

 

 

 

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, tapahtuma, sunnuntai 13 huhtikuun, 2014, klo 23:01
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 11 huhtikuun, 2014

KAMERA JA KVARTSIHIEKKA

Gumbostrand Konst & Form -taidekeskuksessa Sipoossa avattiin 11.4.2014 näyttely  ”Kamera ja kvartsihiekka”, jossa on laajasti esillä Caj Bremerin valokuvia ja Nuutajärven taiteilijoiden – Alma Jantunen, Anu Penttinen, Lea Swantz, Marika Kinnunen, Sara Hulkkonen, Heikki Viinikainen, Johannes Rantasalo ja Markku Salo  – lasiveistoksia. Näyttely jatkuu 8.6.2014 saakka.

 

 

IMG_0313

Caj Bremer, ihana hauska välitön hassutteleva taiteilija, joka osaa ottaa yleisönsä sekä esiintymisellään että valokuvillaan.

IMG_0524

 

20140410_193524

 

IMG_0341

 

IMG_0466

 

IMG_0256

 

 

 

IMG_0267

 

IMG_0264

Lisää kuvia avajaisista täällä.

Avajaisissa mukanani oli vain viime viikolla hankkimani pokkari, jolla kuvaaminen vielä ontuu, kun ei asetusten muuttaminen vielä tule ihan takaraivosta. Isokokoinen lasinen rypäleterttu oli mielenkiintoinen tutkittava, mutta enpä saanut kamerasta irti tarpeeksi. Olisi pitänyt ottaa samasta kohden kahdella eri tarkennuksella, toinen ihmisiin ja toinen rypäleeseen, jossa ihmisten kuvat heijastuivat nurinpäin, ja yhdistää Photoshopissa.

 

Paula lähetti aiheesta: näyttely, perjantai 11 huhtikuun, 2014, klo 22:52
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 10 huhtikuun, 2014

KAMERASEURA TEEMA 10.4.2014

Kevään viimeisen Teema-kerhon esiintyjänä oli valokuvaaja ja videotaiteilija Alisa Javits.

Pöytäkilpailun teemana oli Muutos, johon osallistuttiin vedoksin. Koska en päässyt paikalle, vein etukäteen Kamera-gallerian oviluukusta työni, ja joku ystävällinen kerholainen oli huolehtinut vedokseni mukaan pöytäkilpailuun.  Alunperin minun piti osallistua kokonaan toisella kuvalla tai oikeammin kuvaparilla, jossa mallinani oli valokuvausseurakaverini Juha Halmu. En saanut omaa malliosuuttani valmiiksi ajoissa, joten viime tingassa päädyin toiseen kuvaan.

Vasta Kameraseuran elokuun uutisista sain lukea, että kuvia oli lähetetty 22, joista parhaiksi valittiin kuusi kuvaa kukin yhdellä pisteellä. Joukossa oli kuvani nimelta Paradigma vaihtui: ei enää niin suuri mahtava.  Keväällä työkaluteemaa varten maalla kuvaamani ruosteinen kaatunut kottikärry, jonka päällä sirppi ja vasara, symboloivat  mielestäni suuren itäisen naapurimaan poliittista muutosta.

En muista, kumpi värivaihtoehto oli mukana, sepia vai mustavalkoinen, tsekkaan myöhemmin…

IMG_9777-2

IMG_9777

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, torstai 10 huhtikuun, 2014, klo 21:08
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 8 huhtikuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 8.4.2014

Kameraseuran huhtikuun kuukausikokouksen vieraana oli photojournalisti Meeri Koutaniemi, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kuvata eri puolilla maailmaa ja jo monesti töistään palkittu. Toista tuntia vierähti kuin siivillä, vaikka Koutaniemen kertomat asiat eivät olleet kevyttä kuultavaa.

Monesti maailman vääryyksiä – mm. naisten ympärileikkausta – miettiessä herää kysymys, miksei kukaan tee mitään. Koutaniemi tekee. Ikiaikaisia luutuneita asenteita ja syvärakenteita ei toki muuteta hetkessä, mutta on huojentavaa tietää, että yhteisön sisällä on alkanut kasvaa uudenlainen siemen. Jossain vaiheessa esimerkiksi tyttöjen kouluttautumisen myötä naisten ruumiillinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus kasvaa yhteisön normiksi.

Kahvitauon jälkeen Koutaniemi tuomaroi kuvasarjat. Neljä sarjaa sai yhden pisteen ja yksi sarja sai kaksi pistettä. Omat sarjani eivät menestyneet.

IMG_0173

 

IMG_0193

 

IMG_0213

 

IMG_0216

Kuvasin ensimmäistä kertaa viime lauantaina ostamallani Canon PowerShot S120 -pokkarilla (Rajala ProShopin digiviikolla 399€)  ja koska en ollut vielä perehtynyt kameraan tarkemmin, annoin mennä automaatilla. No joo, valotusajat tulivat aivan liian pitkiä ja ISO-arvot liian korkeita: kuvat ovat kohinaisia ja tärähtäneitä.

 

 

 

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 8 huhtikuun, 2014, klo 23:04
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN