VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Suomen Kameraseurojen liitto (SKsL) järjesti tänä vuonna viidennen kansainvälisen FIAP-kiertonäyttelyn, 5th Finland International Digital Circuit 2013.  Valokuvia voi lähettää digitiedostona kolmessa sarjassa, värikuvat (Colour) , mustavalkokuvat (Monochrome)  ja valokuvajournalistiset kuvat (Photojournalism), kuhunkin sarjaan enintään neljä kuvaa.

Kuvat  arvosteltiin viidessä eri SKsL:n jäsenjärjestön ns.  Salonissa – Vantaa Salon,  Hyvinkää Salon,  Imagination Salon (Lempäälä),  Carelia Salon (Ruokolahti)  ja  Vision Salon (Ylöjärvi) –  joissa on kullakin kolme tuomaria.  Kilpailun tulokset tässä maittain, Suomi alkaa sivulta 52, omat tulokseni sivulla 64.

Osallistuin tässä nyt ensimmäisen kerran kansainväliseen valokuvanäyttelyyn.   Photojournalismi-sarjaan en lähettänyt, koska en ehtinyt perehtyä sen vaatimuksiin. Värikuvat- ja mustavalkokuvat  -sarjassa ja sain kolmella väridigikuvalla yhteensä neljä hyväksyntää, eli yksi kuva  kahdessa salonissa ja kaksi kuvaa yhdessä salonissa.

”Shadows” -kuvan otin Taiteiden yön Kamera-Baana -kuvaustapahtumassa, se hyväksyttiin sekä Vantaalla että Hyvinkäällä:

Viaporin Tuopin purjevenetapahtumassa kuvasin orkesteria, ja ”Musicin in the Fortress of Suomenlinna”  hyväksyttiin Ruokolahdella Carelian Salonissa:

Viime syksynä kuvasin aamuvarhaisella ohi kulkiessani musiikkitaloa, jonka ikkunoista heijastuu eduskuntatalo, kuva ”Law and Music” hyväksyttiin Hyvinkäällä:

En ole osannut vielä päättää, osallistunko jatkossa kansainvälisiin näyttelyihin. Luonnollisesti tuloksia olisi mukava jännittää, mutta ainakaan kovin moneen vuosittaiseen kilpailuun pieni eläkkeeni ei riitä.

Vuoden luontokuva 2012 -valokuvauskilpailun semifinalistit julkistettiin tänään eli huomattavasti aikaisemmin kuin edellisvuosina.  Kilpailuun lähetettiin yli 10700 kuvaa, joista neljä esituomaria valitsi semifinaaliin 944 kuvaa eli 6% osallistuneista.  Semifinaaliin pääsi,  jos yksikin tuomari antoi puoltoäänen.

Kilpailun parhaimmisto, semifinaalista finaaliin valitut nelisenkymmentä kunniamaininnan saanutta teosta, on vedoksina näytteillä Vuoden luontokuva -festivaaleilla 20. lokakuuta Finlandia-talolla. Kaikki semifinaalikuvat julkaistaneen edellisvuosien tapaan DVD-levynä.

Lähetin kuvia muutamaan sarjaan, mutta vain yksi selviytyi semifinaaliin.  Sarja on Luonto ja ihminen ja kuvan nimi on ”Isi, älä liukastu syksyyn!”

Sain idean kuvaan jo  toissavuonna tullessani myöhään syksyllä sateen jälkeen kotiin kirjastosta. Yliskylä-talon edessa kulkevalla jalkakäytävällä oli isoja vesilammikoita, joihin tuuli oli ripotellut syksyn lehtiä.  Laskeva aurinko pilkotti pilven raosta ja sai lehdet hehkumaan ja kastepisarat kimaltamaan. Paras kohta oli siinä, missä jalankulkutien merkkinä oli asvalttiin maalattu käsikättä asteleva aikuinen ja lapsi. Harmittelin kovasti, että kamera ei ollut mukana. Sitten alkoikin useamman viikon sateeton jakso, ja sinä syksynä kuva jäi ottamatta.

Viime syksynä muistin aiheen niin myöhään, että ilta-aurinko, sade ja syysvärejä hehkuvat lehdet eivät kohdanneet edellisvuoden kaltaisesti  kuin vasta siinä vaiheessa, kun lehdet olivat lähes lakastuneet.  Edellisvuoden jalankulkumerkin valkoisuus oli kulunut melkoisesti. Etsin tuoreemman merkin lähellä kulkevalta jalkakäytävältä, mutta sen suunta ilta-aurinkoon ei ollut sivusuuntainen. No kuva oli otettava niin kauan kuin katu oli märkä. Hieman sain potkiskella liikoja lehtiä pois, jotta kävelytiemerkki näkyi tarpeeksi. Kuvausvaiheessa taisin herättää huomiota, ”mitä se märkää katua kuvaa”..  Erään paikalle osuneen koulupojan kanssa meillä oli mukava juttutuokio, kun kertoilin, mitä kuvaan. Poika valokuvasi kuulemma itsekin.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lähdin tarkoituksella valokuvaamaan Vuoden luontokuva -kilpailua varten. Lopputulos ei ole lainkaan sitä, mitä sieluni silmillä hain. Aiheessa sinänsä on ainesta enempään, mutta toteutus ontuu: vaakamallinen kuva kaipaa lisää väljyyttä ylhäälle ja oikealle.  Minulla on aiheesta muutamia pystykuvia – alunperin suunnitelmana oli pystykuva, jolloin automaattisesti olisi jäänyt tilaa kävelijöitten kulkusuuntaan –  mutta jostain kumman syystä valitsin tämän staattisen keskeissommitelman (tyhmä minä!). Tällä kuvalla sain kahden esituomarin äänen, ehkäpä hallitummalla sommittelulla olisin saanut lisää ääniä.

Mitä tästä opin? Kuvia ei pidä hosumalla räiskiä vaan zeniläisittäin mielikuvissa kuvata ja tuumiskella ja makustella ennen ensimmäistäkään laukaisimen painamista!

Vuoden luontokuva 2011 semifinalistit julkistettiin heinäkuun alkupuolella. Kuvia oli lähetetty kaikkiaan 11500, joista semifinaaliin pääsi 750 kuvaa eli laskujeni mukaan noin 6,5%.

Ilokseni huomasin päässeeni mukaan Kasvit-sarjassa kuvalla nimeltä ”Torvet”,  jonka otin viime marraskuun 7. päivä Laajasalon Tahvonlahden  metsikössä. Kuvan torvisammaleet kasvoivat isohkon kiven seinämässä, ja iltapäivän aurinko antoi kauniin värin torven yläosalle. Canonin 100-millinen makro-objektiivi antoi lyhyen terävyysalueen, joka erottaa pari torvea pehmeästä taustasta.

Vuoden luontokuva -tapahtuma 17.10.2010 Finlandia-talolla oli järjestyksessä 30.    Kilpa käytiin kahdeksassa sarjassa: Maisemat, Linnut, Nisäkkäät, Muut eläimet, Sommittelu ja muoto, Luonto ja ihminen, Alle 15-vuotiaat ja 15-18-vuotiaat.

Etukäteen oli julkistettu kahdeksan sarjavoittajaa, joista vasta gaalaillassa tasavallan presidentti Tarja Halosen – luontokuvauksen harrastaja  hänkin – läsnäollessa julkistettiin koko kilpailun voittajaksi Pekka Tuuri Kasvit-sarjan teoksellaan ”Kohti valoa” . Lisäksi palkittiin neljäkymmentä parasta.

Viime vuonna olin talkoissa Laajasalon Valokuvaajien porukalla sekä lauantaina pystyttämässä että sunnuntaina purkamassa, nyt meitä oli vähemmän,  ja oma osuuteni jäi sunnuntain purkuun. Sain mukaani paketin,  jossa oli  Vuoden luontokuvat 2010 -kirja, -kalenteri sekä DVD.

DVD:llä on Vuoden luontokuvat 2010 -ohjelma ja kaikki semifinaaliin yltäneet kuvat. Kilpailuun osallistui noin 1100 kuvaajaa yli 9600 kuvalla,  joista semifinaaliin valittiin tuhatkunta eli noin 11%.  Yllätyksekseni olin päässyt semifinalistien joukkoon kahdella kuvalla (viime vuonna yhdellä). Hyvä minä!

Muut eläimet -sarjassa pääsin semifinaaliin kuvalla ”Panssaritakki”, jonka näppäsin äitienpäivän aamuna 10.5.2009  äitin kahvituksen ja kukituksen jälkeen Pälkäneellä autotallin nurkalla.

Sommittelu ja muoto -sarjassa pääsin semifinaaliin kuvalla ”Jääkukkia”.  Tämäkin kuva on Pälkäneeltä; Mikon ja Laurin autojen ikkunoihin oli yön aikana pakkanen maalaillut hienoja koukeroita, kuvan otin Mikon ja Raisan Saabin takaikkunasta.

Viime talvi oli kuvauksen kannalta mitä upein lumihuurteisine puineen, ja koko sen harvinaisen kauniin ajan olin kuumeessa  ja päänsäryssä silmääni iskeneen vyöruusun, iriitin ja kohonneen silmänpaineen vuoksi. Ohi meni suljettujen verhojen takana luontokuvaajan unelma-aiheet – vieläkin harmittaa niin maan per..immäisen paljon..

Vuoden luontokuva 2009 -tapahtuma järjestettiin Helsingissä Finlandia-talolla 11.10.2009. Valokuvaseurani Laajasalon Valokuvaajat oli isolla porukalla mukana talkoissa pystyttämässä ja purkamassa. Sunnuntaina olimme myös tuuraamassa Kamera-lehden ständillä ja myymässä edellissyksynä järjestämämme Luonto-teemanäyttelyn lehteä.

Kilpailussa oli kahdeksan sarjaa: Maisemat, Linnut, Nisäkkäät, Muut eläimet, Sommittelu ja muoto, Luonto ja ihminen, Alle 15-vuotiaat ja 15-18-vuotiaat.

Yli tuhat kuvaajaa oli lähettänyt yhteensä yli 9000 kuvaa, joista esiraati valitsi semifinaaliin 628 luontokuvaa. Näistä valittiin sarjavoittajat ja koko kilpailun voitti Kari Leo teoksellaan ”Metsän emäntä”.

Otin ensimmäistä kertaa osaa Vuoden luontokuva -kilpailuun ja pääsin semifinaaliin Sommittelu ja muoto -sarjassa kuvalla ”Jääkansi”.  Kuvan olin ottanut Herttoniemenrannassa sillan lähistöllä myöhään keväällä, jolloin kirkkaansininen taivas värittää railoittuvaa jääpeitettä.

Tapahtuman gaalailtaa kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Tarja Halonen. Gaalaillan palkintojenjaon jälkeen viimeisenä ohjelmana esitettiin kaikki semifinaaliin yltäneet valokuvat. Ohjelman alkaessa en tiennyt olevani semifinalistien joukossa, joten melkoisen puun takaa tuli yllätys nähdä oma kuvansa valkokankaalla. Piti vielä kotona kiiruusti talkoopalkaksi saamaltani DVD:ltä katsoa, että oliko se nyt ihan varmasti minun eikä jonkun toisen samasta aiheesta kuvaama.