VUODEN LUONTOKUVA 2012 SEMIFINAALI
Vuoden luontokuva 2012 -valokuvauskilpailun semifinalistit julkistettiin tänään eli huomattavasti aikaisemmin kuin edellisvuosina. Kilpailuun lähetettiin yli 10700 kuvaa, joista neljä esituomaria valitsi semifinaaliin 944 kuvaa eli 6% osallistuneista. Semifinaaliin pääsi, jos yksikin tuomari antoi puoltoäänen.
Kilpailun parhaimmisto, semifinaalista finaaliin valitut nelisenkymmentä kunniamaininnan saanutta teosta, on vedoksina näytteillä Vuoden luontokuva -festivaaleilla 20. lokakuuta Finlandia-talolla. Kaikki semifinaalikuvat julkaistaneen edellisvuosien tapaan DVD-levynä.
Lähetin kuvia muutamaan sarjaan, mutta vain yksi selviytyi semifinaaliin. Sarja on Luonto ja ihminen ja kuvan nimi on ”Isi, älä liukastu syksyyn!”
Sain idean kuvaan jo toissavuonna tullessani myöhään syksyllä sateen jälkeen kotiin kirjastosta. Yliskylä-talon edessa kulkevalla jalkakäytävällä oli isoja vesilammikoita, joihin tuuli oli ripotellut syksyn lehtiä. Laskeva aurinko pilkotti pilven raosta ja sai lehdet hehkumaan ja kastepisarat kimaltamaan. Paras kohta oli siinä, missä jalankulkutien merkkinä oli asvalttiin maalattu käsikättä asteleva aikuinen ja lapsi. Harmittelin kovasti, että kamera ei ollut mukana. Sitten alkoikin useamman viikon sateeton jakso, ja sinä syksynä kuva jäi ottamatta.
Viime syksynä muistin aiheen niin myöhään, että ilta-aurinko, sade ja syysvärejä hehkuvat lehdet eivät kohdanneet edellisvuoden kaltaisesti kuin vasta siinä vaiheessa, kun lehdet olivat lähes lakastuneet. Edellisvuoden jalankulkumerkin valkoisuus oli kulunut melkoisesti. Etsin tuoreemman merkin lähellä kulkevalta jalkakäytävältä, mutta sen suunta ilta-aurinkoon ei ollut sivusuuntainen. No kuva oli otettava niin kauan kuin katu oli märkä. Hieman sain potkiskella liikoja lehtiä pois, jotta kävelytiemerkki näkyi tarpeeksi. Kuvausvaiheessa taisin herättää huomiota, ”mitä se märkää katua kuvaa”.. Erään paikalle osuneen koulupojan kanssa meillä oli mukava juttutuokio, kun kertoilin, mitä kuvaan. Poika valokuvasi kuulemma itsekin.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lähdin tarkoituksella valokuvaamaan Vuoden luontokuva -kilpailua varten. Lopputulos ei ole lainkaan sitä, mitä sieluni silmillä hain. Aiheessa sinänsä on ainesta enempään, mutta toteutus ontuu: vaakamallinen kuva kaipaa lisää väljyyttä ylhäälle ja oikealle. Minulla on aiheesta muutamia pystykuvia – alunperin suunnitelmana oli pystykuva, jolloin automaattisesti olisi jäänyt tilaa kävelijöitten kulkusuuntaan – mutta jostain kumman syystä valitsin tämän staattisen keskeissommitelman (tyhmä minä!). Tällä kuvalla sain kahden esituomarin äänen, ehkäpä hallitummalla sommittelulla olisin saanut lisää ääniä.
Mitä tästä opin? Kuvia ei pidä hosumalla räiskiä vaan zeniläisittäin mielikuvissa kuvata ja tuumiskella ja makustella ennen ensimmäistäkään laukaisimen painamista!
Tags: valokuvauskilpailusijoitus, VLK-semifinalisti, Vuoden luontokuva 2012