ÄITI KUVASSA
Äidistäni piti pikaisesti saada kuva johonkin viralliseen hakemukseen, jossa ei ollut annettu muita vaatimuksia kuin kuvan koko. Passikuvan ohjeet ovat millintarkkoja, mutta tässä riitti kaiketi, että kuvista tuntee. Äiti ei jaksanut lähteä kaupungille kuvaamoon, joten mikäs siinä, kävimme kotona kuvauspuuhaan. Kampasin äidin luonnonlaineikkaan valkoisen tukan pöyheäksi, laitoin puuteria kasvoille, hieman huulipunaa ja sipaisin kulmakarvoja kulmakynällä kevyesti.
Keskipäivällä oli liian kontrastikasta, kun aurinko paistoi liian suoraan. Iltapäivästä valo heijastui parvekkeen vaalean seinän kautta. Taustaksi asettelin kehyksiin pingoitetun valkoisen öljymaalauskankaan, jossa oli alareunassa vain pari pientä siveltimen vetoa, mutta ne jäivät sopivasti äidin selän taakse. Ulkoa tuleva valo sai iholle hyvää pehmeää valoa, mutta varjon puoli meni liian tummaksi. Annoin äidin oikeaan käteen Ikean valkoisen pahvilaatikon kannen, joka avasi posken varjoa.
Kuvat otin käsivaralta, kun telineelle ei löytynyt tukevasti tilaa tarpeeksi kaukana. Itse pystyin kameran kanssa vääntäytymään sopivaan kiemuraan, tosin olin vähällä tönäistä kameralla vitriinin lasioven rikki…
Otin 50-millisen objektiivin aukoilla 1.8 – 5.6 yhteensä neljäkymmentä kuvaa. Tässä kaikki kuvat on otettu aukolla 4.0, joka riitti häivyttämään taustakankaan struktuurin. ”Voi kamala miten ryppyinen!”, kommentoi äitini. Mutta minun mielestäni yli 90-vuotiaaksi hän on oikein hehkeän nätti ja nuorekas.
Tummansininen takki oli liian tumma vaate, ja hiuksilla ja taustalla oli liian vähän tummuuseroa. Digikuvissa hiukset eivät kylläkään huku taustaan, mutta tulostetuissa pikkukuvissa, etenkin mustavalkoisiksi käännetyissä, olisi saanut olla enemmän tummuuseroa. Olisin halunnut kokeilla kuvaamista eri asennoissa ja eri etäisyyksillä olevilla ”Ikea-heijastimilla”, mutta hienoa että äiti jaksoi näinkin kauan – kuvat räpsin noin kymmenessä minuutissa – istua korkealla kiikkerällä tuolilla kuvattavana.
Tags: äiti