VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Pitkästä aikaa sain itseni liikkeelle luontoa kuvaamaan. Kaksi aurinkoista päivää peräkkäin, joista jälkimmäisen iltapäivästä jo auringon ollessa melko matalalla suuntasin ensin Vuorilahden Hevossalmen puoleiseen metsikköön.

Ihastuin jo viime reissulla pieneen hentoon kasviin, jossa syksyn tässä vaiheessa on enää ohut varsi ja sen päässä sinertävä pallo, joka on pinnaltaan huokoinen ja rakenteeltaan muistuttaa jalkapalloa. Yritin päästä kuvaamaan palloa vastavaloon, että saisin kuvaan syksyisen iltapäivän lämpöä. Metsässä oli jo melko hämärää ja saadakseni edes pallon jokseenkin teräväksi piti 100-millisellä makrolla kuvata melko korkeilla ISO-arvoilla.

Filmiaikaan tarvittiin objektiivin nokalle tähtisuodatin, jos haluttiin voimakkaat valopisteet tähtimäisiksi. Nyt digikamera tekee sen ilman suodattimia. Tahvonlahden metsikön taakse laskeutumassa oleva aurinko kimalsi meren pintaan ja loi runsaan tähtisateen.

Vuorilahden metsikössä kallioisessa maastossa löytyi ruskan punaamia lehtiä, mutta myös myöhäisiä kukkijoita mm. herkkä vanamo oli kukassa.

Mikähän kasvi tämä ”jalkapallopää” lienee?

Sammakoitten lemmeniloja piti mennä kuvaamaan, kun toissa viikolla luontoretkellä ei ollut mukana teleä.  No mitä maks.. eihän Tahvonlahdessa ollut enää edes kutumöllyköitä rantavedessä. Kuvailin sitten muuta luontoa.

Joka kevät olen kuvannut noita hennon keltavihertäviä avautuvia lehtiä ja vuokkoja vastavaloon ja aina ne ovat palaneet puhki. Nyt laskin kontrastin lähes minimiin – vaikka Canonin kontrasti normaalistikin on melko mieto – ja sain muutamia kuvia, joissa valo loistaa lehtien ja lehvistöjen läpi, mutta ei (pahasti) pala puhki. Kuvankäsittelyssä on kuitenkin helpompi lisätä kontrastia kuin vähentää sitä. Kannattaisi tietysti kuvata RAW:ta, mutta kun ei ole tarpeeksi kiintolevytilaa, niin jpg:n dynamiikkaan on tyytyminen.

Laajasalo-Degerö Seura ja Roihuvuoren seurakunta järjestivät 9.5.2011 kotiseuturetken  Kruunuvuorenlammelle.

Retki alkoi bussi 88:n päätepysäkiltä, ja mukana oli parisenkymmentä luonnon ja kotiseudun ystävää.

Oppaina toimivat Tuula Marttinen ja seuran kulttuuritoimikunnan puheenjohtaja Kari Laaksonen. Ilma oli aurinkoisen päivän jäljiltä lämmin, mutta onneksi hyttysarmeija ei meitä pahemmin tavoittanut.

Retkipolku kulki aluksi hylättyjen ja rapistuneitten puuhuviloitten kautta Kruunuvuorelle. Pari kolme huvilaa oli yhä asuinkunnossa ja käytössä kesäisin, mutta monessa katto pudonnut ja seinät kaatuneet.

Muutama huvila oli kohdannut loppunsa tulipalossa, vain hiiltyneitä raunioita törrötti mustankiiltävänä.

Autiotalojen raunioilla elämää ja rakentamista jatkoivat hämähäkit taidokkaissa verkoissaan.

Puu ja sen ”vuokralaiset” viihtyvät aarniometsän rauhassa.

Kruunuvuorelampi lepää keskellä aarniometsää.

Lammen sorsat tulevat syömään miltei kädestä, mikä kertoo siitä, että lampi on suosittu retkikohde.

Kruunuvuorenlammen länsipuolella parhaat päivänsä vuosikymmeniä sitten elänyt pyykkilaituri sinnittelee puolittain veden päällä.

Kruunuvuoren luonnonvarainen rauha elää kohtalonhetkiään, sillä Helsingin kaupunki suunnittelee sinne Kruunuvuoren ranta -asuinaluetta öljysataman lopetettua.

Laajasalo-Degerö Seura ry järjesti 28.4. perinteisen kevätluontoretken, joka lähti liikkeelle  Koirasaarentien ja Henrik Borgströmin tien metsänpuoleisesta kulmauksesta.  Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry:n (Helsy) retkivastaava Tiina Raivikko kertoi Tullisaaren kasveista, kivistä, sammaleista ja jäkälistä.  Lintuasiantuntija Paul Segersvärd valotti lintujen elämää, ja hänen tarkka korvansa erotti hennonkin viserryksen.

Retkelle osui mainio sää, olikohan sen tilannut säätieteilijäystävämme Toni? Alkureissusta tosin tuli hiki, mutta auringon laskettua jo melkein käsiä palelsi.

Kiersimme vaihtelevamaastoisen Tullisaaren metsän kautta Tahvonlahden pohjukkaan.

Vanha tammi Tullisaaren metsässä.

Kallioimarre, jonka maavarsi maistuu lakritsalta.

Sammalta ja jäkälää.

Välillä maasto oli upottavaa laaksohetteikköä,  jonka lammikoista heijastui kuulas kevättaivas.

Mitä oli tapahtunut tälle sammakkoressukalle, joka löytyi Stansvikin metsäpolun varrelta muumioksi kuivuneena! Olikohan se jo viime kesänä loukkaantunut ennen kuin ehti loikkia helteisen kesän kuivattamalta pellolta ojan kosteuteen?

Koirasaarentien pohjoisrinteessä kasvoi värikkäitä kevään kukkia.

Tahvonlahden pohjukassa kuulimme kiihkeää kurnutusta ja pysähdyimme seuraamaan sammakoitten krhm.. kevätkarkeloita; kylläpä kaislikossa suhisi ja  loiskui ;) Intiimit yksityiskohdat jäävät nyt puuttumaan, koska mukanani ei ollut teleobjektiivia. Korjannen puutteen ensi viikolla.

Sammakonkutulänttejä oli ranta täynnä, äkkiä katsoen ne vaikuttivat veden alle jääneiltä lumpeen lehdiltä.

Rantavedessä kellui tuhansia pian nutipäiksi muuttuvia sammakon alkuja.

Muut retkeläiset palasivat sammakkopaikalta lähtöpaikkaan, mutta minä ja melkeinnaapurini Juha patikoimme suoraan kotiin.   Tai no minä poikkesin Siwaan ja kiersin Laajasalontien kautta. Halusin katsastaa Kutteritien risteyksessä rakenteilla olevan talon perustuksien kalliolouhinnan tilanteen.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry (Helsy) järjestää vuoden aikana useita retkiä, joitten aikataulu täällä.

Sääkartta uhkaa lumipyryllä, joten oli korkea aika hilpasta kuvaamaan ruskaa ja sammaleita.  No joo, eihän nyt enää missään ole värikylläistä ruskaa, mutta jotain piti etsiä tämänkin syksyn saaliiksi.

Varsinainen kohde oli torvisammal, johon olen kovin mieltynyt. Onhan niitä tuolla Tahvonlahden kalliolla ja metsässä, mutta yritin löytää sellaisen paikan, jossa  ei olisi kasvillisuutta ihan takana, että saa pehmeämmän taustan. Kontrastin laitoin setuksissa aika pieneksi, koska aiemmin osa torvesta on ylivalottunut. Ja olisi pitänyt muistaa, että kun joutuu noita pikkuruisia kuvatessa kontalleen, niin farkut ei ole paras vaate siihen hommaan.

Kukkivaa torvisammalta en ole ennen kuvannut, ja vähällä oli mennä silmieni ohi tämäkin kiven seinässä kasvava punapää, koska se oli pituudeltaan vain sentin.

Terävyysalue jäi kovin pieneksi, kun ei ollut mukana jalustaa, että olisi voinut tärähtämättä käyttää pitempää valotusaikaa.

Poronjäkälääkö lienee? Ainakin poron sarvia muistuttavat näin lähikuvassa.

Mattimyöhäisellä ruska jää yksittäisiksi lehdiksi – sanotaan nyt puolustukseksi että ”Less is more”… Ja onneksi vastavaloon kuvatessa pääsee lehden hehku esiin.

Kotiin astelin rannan kautta, jossa sorsat olivat hurjalla tuulella, lämpimikseenköhän riehuivat..

Roihuvuoren kirsikankukkajuhlasta lähdin kiertelemään vesitornin ympäristöön kuvaamaan keväistä luontoa.