Lapsuudessani meillä päin oli vain sinivuokkoja ja siksi ne ovat minun mielessäni ainoita äitienpäivävuokkoja. Laajasalon Vuorilahti on valkovuokkoaluetta, joten äitienpäivätervehdys tulee tässä valkovuokoin. Sitten kun flunssani tartuttamisvaara on ohi, käyn tervehtimässä Pälkäneellä asuvaa äitiliiniäni.
Aurinkoista äitienpäivää rakkaalle äidilleni ja kaikille äideille!
Äitienpäivänä 2013 äiti oli luonani Helsingissä. Äitienpäivän aamu valkeni sumuisena, mutta puolelta päivin aurinko pilkisti äitejä tervehtimään.
Joulu 2012 oli parinkymmenen pakkasasteen ja lumikinosten kirpeyttämä. Aattoiltapäivänä osa perheestämme osallistui hartaushetkeen Pälkäneen kirkossa klo 15.
Kirkon pääeteisessä tunnelmaa loivat kynttilälyhty ja kukka-asetelma.
Kunniavartiot seisoivat jouluaattona sankariristillä ja muistomerkille laskettiin havuseppele hartaushetken päätyttyä.
Haudoilla tuhannet kynttilät loistivat pimenevässä aattoillassa.
Haudoilta lähtiessämme taivaanrantaa koristi tavattoman kaunis iltarusko ja teimme siksi näköalakierroksen harjun kautta.
Kotipihaan saavuttuamme oli jo pilkkosen pimeää, mutta kuu, valaistu pihakuusi ja kaksi jäälyhtyä näyttivät tietä.
Harjulta lähtiessä iltarusko oli jo hiipumassa ja kuvaan tuli kovasti kohinaa korkeimmalla herkkyydellä eli ISO 25600:lla, jota käytin jo hautausmaakuvissakin. Poistin kohinaa Lightroomissa ehkä liikaa ja siksi kuvat lienevät hieman muovimaisia.
Sisareni tytär Jenni puolitoistavuotiaan pikkuvesselinsä Leon kanssa tuli alkuviikosta muutamaksi päiväksi kylään. Pitihän sitten lähteä viemään poikaa ensi kertaa Linnanmäelle, kun sääkin suosi ulkona olemista. Pojan Mikko-eno olisi tullut omalla autolla meitä noutamaan, mutta lastenistuimen puuttuessa ajoimme bussilla, kun ensin tutkittiin reitit. Herttoniemestä päästiin kätevästi jatkamaan bussi 58:lla lähelle Lintsin Tivolikujan porttia, jonne Mikko tuli vastaan.
Lasten ranneke maksoi 18 euroa, ja sillä pääsee lapsen mukana yksi aikuinen. Muutamaan laitteeseen pääsi vain alle 100-senttinen yksinään, mutta oli tarpeeksi niitäkin, joihin aikuinen voi mennä mukaan. Värikkään ranneekkeen alapuolella oli viivakoodi, jonka Leo heti tunnisti, koska hän oli oppinut sanan muista esineistä. Leosta oli jännittävää, kun laitteiden portilla viivakoodi luettiin skannerilla.
Jäätelötankkauksen jälkeen katsoimme Lintsin kartasta, että kyllä muutama laite löytyy vaahtosammuttimen kokoisillekin.
Ensimmäinen laite oli karuselli, mutta en saanut tarkennetuksi tarpeeksi nopeasti, kun jostain välistä Leo hetken aikaa pilkahti.
Seuraavassa laitteessa laitteessa istuttiin korkealaitaisessa ”tynnyrissä”, ja harmikseni Leosta ei sieltäkään näkynyt kuin päälaki. Tähän saakka poika oli ollut hieman varauksellinen, mutta annas olla: rekkaralli-autoletkaan päästyään Leo riemastui, kun sai oikein ohjauspyörästä kääntää ja rekka ”totteli”.
Nälkä tuli kierrellessä, mutta ei hätää, olihan eväät mukana. Ison härvelin alta löysimme tyhjän levähdyspaikan pöytineen ja penkkeineen. Vieressä oli leikkipuisto, jonne Leo meni parin muun pikkuisen seuraksi. Leo rakastaa kiipeilyä, ja siihen oli monta mukavaa laitetta. Hieman vanhempi tyttö tuli samaan kiipeilytelineeseen.. hmm.. hieman siinä silmäiltiin, mutta juttusille ei ruvettu.
Mikko kävi ostamassa isot vaaleanpunaiset hattarat, joista riitti meille kaikille kieli punaiseksi ja ”suut makiaksi”…
Valokuvauksellisesti minua viehättävät Lintsin värikkäät laitehäkkyrät, joista voi sommitella monenlaista abstraktia kuvaa.
Sitten viime käynnin Lintsille oli ilmaantunut hieno suihkulähde, jonka läpi kuvasin vastavaloon.
Kotiin saapuessa huomasin naapuritalon seinustalla hauskan polkypyöräsommitelman. Tässä kaksi eri versioita. Harmi, että ekassa kuvassa tuo pystypalkki pyörän takana häiritsee ja kuvaussuuntaa ei pysty muuttamaan pensasaidan vuoksi. No, silloin kyllä varjotkin jäisivät pyörien taakse.
Äidistäni piti pikaisesti saada kuva johonkin viralliseen hakemukseen, jossa ei ollut annettu muita vaatimuksia kuin kuvan koko. Passikuvan ohjeet ovat millintarkkoja, mutta tässä riitti kaiketi, että kuvista tuntee. Äiti ei jaksanut lähteä kaupungille kuvaamoon, joten mikäs siinä, kävimme kotona kuvauspuuhaan. Kampasin äidin luonnonlaineikkaan valkoisen tukan pöyheäksi, laitoin puuteria kasvoille, hieman huulipunaa ja sipaisin kulmakarvoja kulmakynällä kevyesti.
Keskipäivällä oli liian kontrastikasta, kun aurinko paistoi liian suoraan. Iltapäivästä valo heijastui parvekkeen vaalean seinän kautta. Taustaksi asettelin kehyksiin pingoitetun valkoisen öljymaalauskankaan, jossa oli alareunassa vain pari pientä siveltimen vetoa, mutta ne jäivät sopivasti äidin selän taakse. Ulkoa tuleva valo sai iholle hyvää pehmeää valoa, mutta varjon puoli meni liian tummaksi. Annoin äidin oikeaan käteen Ikean valkoisen pahvilaatikon kannen, joka avasi posken varjoa.
Kuvat otin käsivaralta, kun telineelle ei löytynyt tukevasti tilaa tarpeeksi kaukana. Itse pystyin kameran kanssa vääntäytymään sopivaan kiemuraan, tosin olin vähällä tönäistä kameralla vitriinin lasioven rikki…
Otin 50-millisen objektiivin aukoilla 1.8 – 5.6 yhteensä neljäkymmentä kuvaa. Tässä kaikki kuvat on otettu aukolla 4.0, joka riitti häivyttämään taustakankaan struktuurin. ”Voi kamala miten ryppyinen!”, kommentoi äitini. Mutta minun mielestäni yli 90-vuotiaaksi hän on oikein hehkeän nätti ja nuorekas.
Tummansininen takki oli liian tumma vaate, ja hiuksilla ja taustalla oli liian vähän tummuuseroa. Digikuvissa hiukset eivät kylläkään huku taustaan, mutta tulostetuissa pikkukuvissa, etenkin mustavalkoisiksi käännetyissä, olisi saanut olla enemmän tummuuseroa. Olisin halunnut kokeilla kuvaamista eri asennoissa ja eri etäisyyksillä olevilla ”Ikea-heijastimilla”, mutta hienoa että äiti jaksoi näinkin kauan – kuvat räpsin noin kymmenessä minuutissa – istua korkealla kiikkerällä tuolilla kuvattavana.
Äitienpäiväksi matkustin Pälkäneelle, jossa äitini asuu sisareni perheen kanssa. Myös sisareni tytär taaperoineen oli tullut omaa äitiään ja isoäitiään tervehtimään, joten kolme äiti-ihmistä kahvitettiin ja kukitettiin. Perinteisten sinivuokkojen ohella äitejä ilahdutettiin kukkakimpuin.
Kevät oli kukassa myös pihalla: narsissit heiluivat vienossa tuulessa kuin keltaiset kellohelmaiset salsahamoset, ja puut availivat kellanpunavihreitä hiirenkorviaan.
Pihasta oli pääsiäisen aikaan kaadettu monta isoa puuta. Koivunrungossa lepattivat ohuen ohuet kuoren kielekkeet kuin purjeet.
Ulkoeteisen kaiteella nökötti Jekku-koiran metallikampa, jossa tukku kiharia häntäkarvoja.
Lähikuvissa olen käyttänyt 70-200mm/f4 -objektiivin kanssa kolmen loittorenkaan yhdistelmää.
Perheen nuorimmainen, 1-vuotias Leo oli unten mailla aattoillan lahjojenjaon aikaan. Hän sai lahjansa joulupäivän aamuna. Ja mitä sieltä paketeista paljastuikaan, Legoja, satukirjoja, pelejä, Boschin ruuvinväännin. Ruuvinväännin on toistaiseksi muovinen, vaikka Leo hihkuu innosta päästessään tutkimaan Tommi-papan työkalulaatikkoa ja saadessaan tökkiä oikealla isolla metallisella ruuvimeisselillä ruuvinkantaa..
Yhdessä paketissa oli kylpyviitta, jota Leo heti sovitti päälleen. Ja kas, siinä meillä olikin pieni Itämaan tietäjä.
Jouluaaton perhekirkosta palaavia odotti sadepisaroitten koristama pihakuusi ja kynttilälyhtyjä. Tihkusateesta oli miellyttävä päästä valaistujen ikkunoitten kutsumana jouluaaton illalliselle.
Pälkäneen kirkossa oli iltapäivän perhekirkon jälkeen myös myöhään illalla joulukirkko. Koska meidän perheessä on 1-vuotias ja 90-vuotias, oli parasta rientää kirkkoon ja iltapäivällä; tosin nuorin ja vanhin jäivät kotiin keräämään voimia aaton viettoon.
Pälkäneen kirkko on kaunis punatiilikirkko ja kellanvaaleine sisäseinineen valoisa. Ehdin ottaa muutaman kuvan ennen hartaushetken alkua.
Sankarihautojen lyhdyt valaisivat kirkkopihaa.
Reserviläiset seisoivat sankarihaudalla jouluaaton kunniavartiossa klo 14.40-24.00. Hartaushetken jälkeen seurasimme seppeleenlaskua.
Joulun vietin perinteisesti sisareni perheen ja äitini seurassa, kaikkiaan meitä oli kahdeksan kokoontuneena sisareni Armin maittavien herkkujen ääreen.
”Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo!”
Lumiukon ja joulurauhan julistamisen jälkeen söimme riisipuuroa, ja tänä vuonna ei mantelikaan unohtunut. Joululautasten reunassa on jokaisessa eri joululaulun alkusanat, ja kukin laulaa oman laulunsa puuroillessamme.
Paperinen joulutähti loi pehmeää tunnelmaa sisälle, ja ulkona loistivat kynttilälyhdyt.
Valkoinen joulu jäi tänä vuonna haaveeksi, vettä tihkui koko päivän. Pihassa viimeisenä sinnittelevät ruusunmarjat nuokkuivat pää alhaalla.
Ruoho vihersi puutarhan perukoilla, sille ei kukaan ole tainnut vihjaista, että on talvi.
