VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Kameraseuran toukokuun kuukausikokouksen ohjelmana oli kevätjuhla nyyttikesteineen. Kylläpä pöytä notkuikin herkkuja, sekä syömistä että juomista. Aamulla ei ollut silti ”tukka kipeenä”.

Kuvakilpailun aiheena oli ”Kevät”, ja se käytiin pöytäkilpailuna ja kuvat esitettiin vedoksina.  Tällä kertaa pöydän virkaa toimitti verkko, johon kukin sai kiinnittää kuvansa pyykkipojin.  Pyykkipojissa oli numero, ja jokainen sai kirjoittaa paperilapulle kolmen parhaaksi arvioimansa kuvan numerot.  Parhaat yhteispisteet saaneet kuvat voittivat.  Oma kuvani Kaisla herää kevääseen voitti kilpailun ensimmäisen palkinnon.

Palkintona oli Jarmo ”Yammu” Jauhiaisen kuvateos 1,5 % – Äänekäs hiljainen kansa, johon taiteilija on kuvannut skitsofreniaa sairastavia ihmisiä. Kuvateos perustuu samannimiseen mm. Valokuvataiteen museossa vuonna 2007 olleeseen näyttelyyn. Kirjasta myös Mielenterveyskeskusliiton sivulla.

Kuvan Kaisla herää kevääseen otin Laajasalon Valokuvaajien kevätretkellä Vanhankaupungin Lammassaaressa 2013.  Myöhäisillan auringon välke vedessä toi  taustaan terävyysalueen ulkopuolelle runsaasti isoja bokeh-palluroita.

Pääsiäislauantaina piipahdin tervehtimään sammakoita Tahvonlahden pohjukkaan. Viime vuonna tähän aikaan olisin ollut aikaisin liikkeellä, mutta nyt kevät oli alkanut niin aikaisin, että suurin osa sammakoitten kevätkarkeloista on jo ohi; kutua lillui rantavedet täynnä, vain muutama kyltymätön uros oli enää ”sillä mielellä”.

Vajaakennoisella järkkärillä olisi saavuttanut 200-millisellä paljon kapeamman kuvakulman, mutta toisaalta täyskennoinen antaa enemmän rajausvaraa. Yritin mennä niin lähelle vesirajaa kuin kalliolla pystyin. Sammakot sukelsivat heti, kun vähänkään muutin kameran asentoa, joten kädet jo tärisivät odotuksesta sammakoitten pulpahtaessa uudelleen näkyviin.

Tämä komea rupinen veitikka kömpi esiin muutaman metrin päästä rannasta matalasta lehtien peittämästä kuopasta – kaiketi se heräsi termoskahvimme tuoksuun. Heitin vatsalleni kalliolle saadakseni itsekin sammakkoperspektiivin. Harmi etten ehtinyt vaihtaa asetuksiin Ai Servoa, koska joka kerta ehdittyäni takentaa sammakko harppasi eteenpäin. Ja koska sammakko oli juuri ja juuri lähimmän tarkennusetäisyyden päässä, minun piti vatsallani ryömiä taaksepäin oksaisella kalliolla aina sammakon hypyn verran. Sammakko hyppi minua nopeammin, joten kuvat jäi muutamaan otokseen. En edes pussata ehtinyt, ties minkälainen potentiaalinen prinssi hänessä piili…

Suuri osa sammakoista lymyili tiheässä kaislikossa josta kuului komea kurnutus. Välillä piti oikein kuulostella, oliko jossain moottorisahat äänessä.

Kaksi pikkuista sisiliskoa vipelsi ruohikossa ja puun kaarnalla. Niillä oli tosi hyvä suojaväri, kun paikallaan olevaa liskoa ei millään puolentoista metrinkään päästä hevin erottanut. Liskoissa käytin liian isoa aukkoa, enkä saanut päätä tarpeeksi teräväksi. Yritin kyllä silmään tarkentaa, mutten osunut kuin selkään.

Takaisin tullessa Vuorilahden rannalla lojui valokuvauksellisia karahkoja.

Lisää kurnuttajia täällä.

Suunnittelin kerrankin viettää seksintäyteisen vappuaaton: kahden kauppa, kolmen kimppa tai miksei vaikkapa ryhmässä, ei sitä tässä iässä enää passaa kainostellen ja pihtaillen.

Mutta voih, niin siinä taas kävi kuten viime vuonna ja sitä edellisenäkin vuonna tähän aikaan: nopeat syövät hitaat, ilman jäin – jäljellä oli enää vain noita masentuneita ylijäämämiehiä, jotka lasittunein silmin muljottivat eteensä ilman minkäänlaista kiinnostuksen osoitusta, vaikka juuri toissapäivänä sain ns. asioista hyvin perillä olevista piireistä vinkin, että tuolla merenrannan kaislikossa natsaa jos missä..

En minä siis mikään kranttu ole, ihan vanha ja rupinenkin olisi kelvannut, kunhan vain…

No tässä nyt kuitenkin kuva muutamasta peräkammarinpojasta, jotka kaihoisasti katselivat kaislikossa lilluvia onnekkaitten alfauroitten miljoonia perillisiä.

”Baarimikko, shaiskosh viel yhdet”, kuului moni masentunut kurnuttavan.

Siinä sitä sitten joutuu vahtimaan nopeimpien seksihurjastelijoitten lemmenhedelmiä.

Siis mä sanon, että tää varmalta taholta kuulemani seksihurjasteluvinkki oli suuri kupla!

Kotimatkalla edes käärmepuu.. hmm..  jöpötti pirtsakasti..

Eikä sitten hei tekstistä mitään freudilaisia tulkintoja, jookos ;-))

Sammakoitten lemmeniloja piti mennä kuvaamaan, kun toissa viikolla luontoretkellä ei ollut mukana teleä.  No mitä maks.. eihän Tahvonlahdessa ollut enää edes kutumöllyköitä rantavedessä. Kuvailin sitten muuta luontoa.

Joka kevät olen kuvannut noita hennon keltavihertäviä avautuvia lehtiä ja vuokkoja vastavaloon ja aina ne ovat palaneet puhki. Nyt laskin kontrastin lähes minimiin – vaikka Canonin kontrasti normaalistikin on melko mieto – ja sain muutamia kuvia, joissa valo loistaa lehtien ja lehvistöjen läpi, mutta ei (pahasti) pala puhki. Kuvankäsittelyssä on kuitenkin helpompi lisätä kontrastia kuin vähentää sitä. Kannattaisi tietysti kuvata RAW:ta, mutta kun ei ole tarpeeksi kiintolevytilaa, niin jpg:n dynamiikkaan on tyytyminen.

Laajasalo-Degerö Seura ry järjesti 28.4. perinteisen kevätluontoretken, joka lähti liikkeelle  Koirasaarentien ja Henrik Borgströmin tien metsänpuoleisesta kulmauksesta.  Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry:n (Helsy) retkivastaava Tiina Raivikko kertoi Tullisaaren kasveista, kivistä, sammaleista ja jäkälistä.  Lintuasiantuntija Paul Segersvärd valotti lintujen elämää, ja hänen tarkka korvansa erotti hennonkin viserryksen.

Retkelle osui mainio sää, olikohan sen tilannut säätieteilijäystävämme Toni? Alkureissusta tosin tuli hiki, mutta auringon laskettua jo melkein käsiä palelsi.

Kiersimme vaihtelevamaastoisen Tullisaaren metsän kautta Tahvonlahden pohjukkaan.

Vanha tammi Tullisaaren metsässä.

Kallioimarre, jonka maavarsi maistuu lakritsalta.

Sammalta ja jäkälää.

Välillä maasto oli upottavaa laaksohetteikköä,  jonka lammikoista heijastui kuulas kevättaivas.

Mitä oli tapahtunut tälle sammakkoressukalle, joka löytyi Stansvikin metsäpolun varrelta muumioksi kuivuneena! Olikohan se jo viime kesänä loukkaantunut ennen kuin ehti loikkia helteisen kesän kuivattamalta pellolta ojan kosteuteen?

Koirasaarentien pohjoisrinteessä kasvoi värikkäitä kevään kukkia.

Tahvonlahden pohjukassa kuulimme kiihkeää kurnutusta ja pysähdyimme seuraamaan sammakoitten krhm.. kevätkarkeloita; kylläpä kaislikossa suhisi ja  loiskui ;) Intiimit yksityiskohdat jäävät nyt puuttumaan, koska mukanani ei ollut teleobjektiivia. Korjannen puutteen ensi viikolla.

Sammakonkutulänttejä oli ranta täynnä, äkkiä katsoen ne vaikuttivat veden alle jääneiltä lumpeen lehdiltä.

Rantavedessä kellui tuhansia pian nutipäiksi muuttuvia sammakon alkuja.

Muut retkeläiset palasivat sammakkopaikalta lähtöpaikkaan, mutta minä ja melkeinnaapurini Juha patikoimme suoraan kotiin.   Tai no minä poikkesin Siwaan ja kiersin Laajasalontien kautta. Halusin katsastaa Kutteritien risteyksessä rakenteilla olevan talon perustuksien kalliolouhinnan tilanteen.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry (Helsy) järjestää vuoden aikana useita retkiä, joitten aikataulu täällä.

Pääsiäisenä oli aivan ihana keväinen sää, ulkona tarkeni jopa paitahihasillaan, tosin kesän ensimmäiset hyttyset olivat jo ärhäkkäästi liikkeellä. Myös perhosia lenteli, mutta yksikään ei laskeutunut paikoilleen silloin, kun kamerani kanssa olin liikkeellä.

Ulkona grillaukseen piti olla kyytipojaksi valkoviiniä.

Viime syksystä sinnitelleille lehdille lisäsin Lightroomissa rakeisuutta.

Paperista leikatut pupujussukat tanssivat ikkunalaudalla.

Kellanvihreät kynttilät koristivat ruokapöytää.

Aurinko piirsi ikkunalaudan esineistä hauskoja varjoja verhoon.

Tyhjinä talvehtineet amppelit odottavat uutta kesäsisältöä elämäänsä.

Puutarhan perukoilla ankaran talven kinosten vinouttama veräjä.

Roihuvuoren kirsikankukkajuhlasta lähdin kiertelemään vesitornin ympäristöön kuvaamaan keväistä luontoa.

Äitienpäivän viikonloppu oli sateinen Pälkäneellä.  Aamulla  kaunis sumu peitti tienoon, ja koko päivä oli liian hämärä valokuvauksen kannalta. Toisaalta sadepisarat kasvien pinnalla tuovat kuviin tuoreutta.

Pisaraiset hämähäkin seitit olivat kuin helminauhaa. Tuulenvirettä oli sen verran, että lyhyen terävyysalueen käyttö oli hankalaa, kuva ei ole tarpeeksi tarkka.

Jotkut kasvit olivat sinnitelleet talven ja kantoivat edelleen kevään korvilla edellisvuoden kellastuneita lehtiä samalla kun uusia nupunalkuja pilkisti lehtikääröstä.