tiistai 13 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 13.5.2014

Kameraseuran toukokuun kuukausikokouksen ohjelmana oli kevätjuhla nyyttikesteineen. Kylläpä pöytä notkuikin herkkuja, sekä syömistä että juomista. Aamulla ei ollut silti ”tukka kipeenä”.

Kuvakilpailun aiheena oli ”Kevät”, ja se käytiin pöytäkilpailuna ja kuvat esitettiin vedoksina.  Tällä kertaa pöydän virkaa toimitti verkko, johon kukin sai kiinnittää kuvansa pyykkipojin.  Pyykkipojissa oli numero, ja jokainen sai kirjoittaa paperilapulle kolmen parhaaksi arvioimansa kuvan numerot.  Parhaat yhteispisteet saaneet kuvat voittivat.  Oma kuvani Kaisla herää kevääseen voitti kilpailun ensimmäisen palkinnon.

Palkintona oli Jarmo ”Yammu” Jauhiaisen kuvateos 1,5 % – Äänekäs hiljainen kansa, johon taiteilija on kuvannut skitsofreniaa sairastavia ihmisiä. Kuvateos perustuu samannimiseen mm. Valokuvataiteen museossa vuonna 2007 olleeseen näyttelyyn. Kirjasta myös Mielenterveyskeskusliiton sivulla.

Kuvan Kaisla herää kevääseen otin Laajasalon Valokuvaajien kevätretkellä Vanhankaupungin Lammassaaressa 2013.  Myöhäisillan auringon välke vedessä toi  taustaan terävyysalueen ulkopuolelle runsaasti isoja bokeh-palluroita.

kaisla-heraa-kevaaseen

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 13 toukokuun, 2014, klo 23:55
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 8 huhtikuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 8.4.2014

Kameraseuran huhtikuun kuukausikokouksen vieraana oli photojournalisti Meeri Koutaniemi, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kuvata eri puolilla maailmaa ja jo monesti töistään palkittu. Toista tuntia vierähti kuin siivillä, vaikka Koutaniemen kertomat asiat eivät olleet kevyttä kuultavaa.

Monesti maailman vääryyksiä – mm. naisten ympärileikkausta – miettiessä herää kysymys, miksei kukaan tee mitään. Koutaniemi tekee. Ikiaikaisia luutuneita asenteita ja syvärakenteita ei toki muuteta hetkessä, mutta on huojentavaa tietää, että yhteisön sisällä on alkanut kasvaa uudenlainen siemen. Jossain vaiheessa esimerkiksi tyttöjen kouluttautumisen myötä naisten ruumiillinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus kasvaa yhteisön normiksi.

Kahvitauon jälkeen Koutaniemi tuomaroi kuvasarjat. Neljä sarjaa sai yhden pisteen ja yksi sarja sai kaksi pistettä. Omat sarjani eivät menestyneet.

IMG_0173

 

IMG_0193

 

IMG_0213

 

IMG_0216

Kuvasin ensimmäistä kertaa viime lauantaina ostamallani Canon PowerShot S120 -pokkarilla (Rajala ProShopin digiviikolla 399€)  ja koska en ollut vielä perehtynyt kameraan tarkemmin, annoin mennä automaatilla. No joo, valotusajat tulivat aivan liian pitkiä ja ISO-arvot liian korkeita: kuvat ovat kohinaisia ja tärähtäneitä.

 

 

 

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 8 huhtikuun, 2014, klo 23:04
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 11 maaliskuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS

Kameraseuran kuukausikokouksessa 11.3.2014 oli vuosikokouksen lisäksi  ohjelmassa vapaa-aiheinen kuvakilpailu. Sen tuomaroi Reino Havumäki, Suomen kameraseurojen liiton puheenjohtaja.

Kuvani ”Muusikko Suomenlinnassa” sai kunniamaininnan. Tuomari kommentoi, että pitempää kuvaa katsoessa siitä löytää paljon yksityiskohtia. Harmi, että torvien pinnat eivät olleet parhassa terässä (katsoin läheltä), jolloin heijastukset eivät toistuneet kovin terävinä.

Muusikko Suomenlinnassa

Muusikko Suomenlinnassa

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 11 maaliskuun, 2014, klo 22:17
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 11 helmikuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 11.2.2014

Kameraseuran kuukausikokouksessa 11.2.2014 projektejaan esitteli valokuvataiteilija Irmeli Huhtala, joka myös tuomaroi kuvakilpailun. Tuomarilla oli käytössään kuusi pistettä, jotka hän sai jakaa haluamallaan tavalla, mutta vähintään kolmelle kuvalle tuli antaa pisteitä. Voitin 1. palkinnon, kuvani Laki ja musiikki sai 4 pistettä.

Kuvan olin ottanut toissa kesänä aamuvarhaisella kävellessäni metrolta Musiikkitalon ohi Finlandia-talolle erääseen seminaariin. Aamuaurinko paistoi Eduskuntataloon, joka heijastui kuvan rakennuksen ikkunoista. Vaikka olin jo myöhässä, maltoin pikapikaa ottaa muutaman kuvan matkan varrelta.

Joskus paljon myöhemmin nimesin kuvan Law and Music eli Laki ja musiikki. Kuukausikokouksessa kerroin kuvan taustoista, jolloin muutama osallistuja huomasi, ettei kuvan rakennus olekaan Musiikkitalo vaan Kiasma. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa, että olin kuvannut jo Kiasman kohdalla, aamu-unisena lienen ”herännyt” vasta seuraavan rakennuksen kohdalla ja luulin kuvanneeni heijastuksen Musiikkitalon ikkunoista.. Kotona etsin vanhan kuvakansion ja sieltä kuvia tutkittuani saatoin vakuuttua, että toden totta Kiasmahan se olikin. No, onneksi erehdykseni ei vaikuttanut kilpailutulokseen, mutta kuvan nimi täytynee muuttaa kuulumaan Law and Art eli Laki ja taide.

Kuva on aiemmin saanut hyväksynnän kansainvälisessä FIAP-näyttelyssä, ja sen sääntöjen mukaan kuvan nimeä ei saa muuttaa, jos sillä aikoo osallistua muihin FIAPin alaisiin näyttelyihin. Täytyy selvittää nimenmuutosongelma.

 

law_and_music

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 11 helmikuun, 2014, klo 23:32
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 14 tammikuun, 2014

KAMERASEURA – KUUKAUSIKOKOUS 14.1.2014

Kameraseuran vuoden 2014 ensimmäisessä kuukausikokouksessa esiintyi valokuvaaja Laura Nissinen,  joka luennoi abstraktista valokuvauksesta.

Samana iltana julkistettiin vuosikilpailun voittajat. Kilpailun tuomareina toimivat valokuvaajat Laura Nissinen ja Sami Perttilä sekä graafinen suunnittelija Ronja Korhonen. Kilpailussa oli neljä sarjaa: Tilannekuvat,  Henkilökuvat, Luonto- ja ympäristökuvat ja Yleinen sarja.

Kuvallani ”Jaffaa ilta-auringossa” voitin tilannekuvasarjan (3 pistettä). Sarjavoittajat ja kunniamaininnan saaneet saavat voittajakuvansa ja kokoelman muita kuviaan Kameraseuran Vuosikilpailun parhaat -näyttelyyn helmikuussa.

paula-lehtimaki_jaffaa-ilta-auringossa

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 14 tammikuun, 2014, klo 23:59
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 8 lokakuun, 2013

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 8.10.2013

Laajasalon Valokuvaajien jäsen olen ollut vuodesta 2007 saakka ja pysyn toki edelleenkin.  Koska muutama jäsenistämme on liittynyt myös Kameraseuraan ja avajaisissa käydessäni olen huomannut sielläkin olevan mukavaa porukkaa ja monenlaista kerhoa, liityin minäkin.

Tiistaina 8.10 oli kuukausikokouksessa varsin mielenkiintoinen aihe. Fyysikko-valokuvaaja-opettaja-kirjailija-bloggari Timo Suvanto luennoi aiheesta ”Missä kuvan saa julkaista ja millä ehdoilla?”.  Edellisessä kuukausikokouksessa Sakari Mäkelä (sama tittelilitania + SKsL:n koulutusvastaava) luennoi aiheen toisesta puolesta ”Missä saa kuvata”. Yhdessä he ovat kirjoittaneet aiheesta kirjan.  – Aihe on hyvin monitahoinen, osaan kysymyksistä on olemassa selvät pykälät, mutta osassa paljon tulkinnanvaraa. Pääsääntönä Suomen lain mukaan on, että julkisella paikalla olevaa saa kuvata ja kuvat saa myös julkaista ellei kuvassa esitetä kohdetta loukkaavassa tilanteessa.

Kuukausikokouksessa on vapaa-aiheinen kilpailu, jonka yleensä vieras tuomaroi. Kilpailuun osallistui 80 digikuvaa, joista Timo Suvanto valitsi voittajaksi Eero Hauta-Ahon upean lintukuvan, ja toiselle sijalle minun Suomenlinnassa alkukesästä ottamani kuvan ”Lepohetki Suomenlinnassa”.

lepohetki-suomenlinnassa

 

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 8 lokakuun, 2013, klo 23:09
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN