keskiviikko 11 tammikuun, 2012

Nalle itkee..

Surullinen tapaus naapuritalossa kadun toisella puolella, kolme elämää päättyi.

Jo keskiyöllä joku pikkuihminen sytytti muistokynttilän portaikon eteen, ja päivän aikana on tuotu lisää kynttilöitä ja kukkia. Kaikkein hellyttävin on teddynalle, joka lepää lumessa kynttilöitten keskellä.

Pihakeinu on hiljainen.

Mitä oli tapahtunut?

Eilen illalla kehystin torstain näyttelyä varten valokuvia, enkä siksi jaksanut reagoida sireenien ääneen, tosin ne eivät tuntuneet kuuluvan läheltä.

Työt tehtyäni vilkaisin netistä vielä viimeisiimmät uutiset. Yksi kuva kiinnitti huomiota ”ai tää on tapahtunut Laajasalossa”, sitten vasta luin tekstistä, että aivan tässä vastapäätä kadun toisella puolella oli mies surmannut vaimonsa ja kaksi pientä lastaan.

Katsoin ikkunasta ja näin ihmisiä parveilevan talon edessä,  kadulla ajoi pari kolme poliisiautoa. Kiinnitin kameraani teleobjektiivin ja otin kuvan isoimmalla ISO-arvolla (6400) ja 1/500s ajalla parvekkeen kaiteeseen kameran tukien.  Vanhalla Canon 400D -kameralla tästä ei olisi tullut mitään, mutta uudella Canon 5D Mark II -kameralla kohina oli siedettävä.

Kuvaa piti avata Lightroomissa korkeasta herkkyydestä huolimatta. Halusin kokeilla vielä ISO 25600 -arvoa, vaan enpä kameran manuaalia lukemalla onnistunut sitä löytämään. Vielä. No kunhan saan silmälasini korjauksesta, jaksan taas tihrustella manuaalia ja näpelöidä namikoita.

Voi voi, olisinpa saanut testata uuden kamerani hämäräkuvausominaisuuksia elämänmyönteisemmissä merkeissä.  Voimia surmattujen omaisille, ystäville ja naapureille!

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, keskiviikko 11 tammikuun, 2012, klo 21:01
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

keskiviikko 11 toukokuun, 2011

Kevättä Tahvonlahdella

Sammakoitten lemmeniloja piti mennä kuvaamaan, kun toissa viikolla luontoretkellä ei ollut mukana teleä.  No mitä maks.. eihän Tahvonlahdessa ollut enää edes kutumöllyköitä rantavedessä. Kuvailin sitten muuta luontoa.

Joka kevät olen kuvannut noita hennon keltavihertäviä avautuvia lehtiä ja vuokkoja vastavaloon ja aina ne ovat palaneet puhki. Nyt laskin kontrastin lähes minimiin – vaikka Canonin kontrasti normaalistikin on melko mieto – ja sain muutamia kuvia, joissa valo loistaa lehtien ja lehvistöjen läpi, mutta ei (pahasti) pala puhki. Kuvankäsittelyssä on kuitenkin helpompi lisätä kontrastia kuin vähentää sitä. Kannattaisi tietysti kuvata RAW:ta, mutta kun ei ole tarpeeksi kiintolevytilaa, niin jpg:n dynamiikkaan on tyytyminen.

Paula lähetti aiheesta: metsäluonto, keskiviikko 11 toukokuun, 2011, klo 23:36
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN