sunnuntai 6 lokakuun, 2013

SILAKKAMARKKINAT 2013

Silakkamarkkinoitten avajaispäivänä sunnuntaina 6.10.  sää oli iltapäivällä alkuun liiankin kirkas valokuvausta silmällä pitäen. Mukana oli llaajakulma ja zoomintele. Unohdin ottaa mukaan salaman, jolla liian suuria kontrastieroja olisi voinut tasoittaa. Kaksi muistikortillista otin kuvia ja aikaa meni raakatessa puolet pois – silti nytkin jäi jäljelle puolet liikaa..

Silakkamarkkinoilla on aina ollut hyytävän kylmä, ja tietysti puin liikaa ylleni, muttanyt sää olikin leppeän lämmin.  Kuuma ei tullut, mutta olisi ollut helpompi liikutella kameraa, joe en olisi ollut niin tönkkökäämitty.

Varsinaisia kalatuotteita en ostanut, kun reppu oli tarpeeksi painava kameravermeistä, pärjäilin ihan vaan lohivoikkoleivällä ja plätyillä. Ennen silakkamarkkinoilla on ollut paljon grillimakkara- ym. rasvaisen mättöruoan myyjiä. Nyt ei ainuttakaan. Sen sijaan oli iso telttaravintola, joka myi suht edullisesti kokkien valmistamia kala-annoksia. Ehkä ne olivat kokoonsa nähden kalliita, mutta sopivat  silakkamarkkinoitten henkeen.

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6441

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6373

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6424

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6382

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6495

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6463

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6359

Lisää kuvia silakkamarkkinoilta täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, ruoka, tapahtuma, sunnuntai 6 lokakuun, 2013, klo 20:39
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 7 lokakuun, 2012

SILAKKAMARKKINAT 2012

Silakkamarkkinoitten avajaispäivän sää oli mitä kaunein, ja niin kauan kuin aurinko paistoi, Kauppatorilla tarkeni käyskennellä tuulesta huolimatta. Avajaisten palkinnonjakoon en kiirehtinyt (lue: herännyt), koska halusin kuvailla iltapäivän valossa. Saavuinkin torille vasta puoli kuuden maissa, jolloin torihyörinä oli parhaimmillaan muttei liiaksi tungosta.

Kuvasin tällä kerralla lähinnä kauppiaita ja yksityiskohtia. Myöhemmin viikolla otan laajakulman mukaan avarampien yleisnäkymien tallentamiseen.

Silakkamarkkinoitten tyylikkäin pariskunta oli perinteisessä paikassaan altaan hallin puoleisessa kulmassa. Aito tumma saaristolaisleipä teki kauppansa.

Veneistä ja laivoista löytyy aina uusia kiinnostavia yksityiskohtia.

Kas maistiaisia, olkaa hyvä!

Kauppahallin edustalla voi ihastella pyöreässä altaassa uiskentelevia kaloja.

Reippailla tori-ihmisillä pysyy vasara kädessä, kun pitää teltanlievettä korjata.

Lohi sai hiilloksesta kauniin pinnan ja vahvan savun maun.

Mastojen ja köysien varjot muodostivat alati muuttuvia kuvioita veteen.

Avajaispäiväniltana mereltä nousi mahtavan muhkeita pilviä, ja ilta-aurinko loi punertavaa hohdetta taivaanrantaan, jossa viime säteet vielä maalasivat Suomenlinnan majakkakirkon seinän.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, ruoka, tapahtuma, sunnuntai 7 lokakuun, 2012, klo 23:52
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 3 lokakuun, 2010

Silakkamarkkinat

Helsingin Kauppatorilla avattiin sunnuntaina 3.10.2010 Stadin Silakkamarkkinat, joka on Helsingin vanhin perinnetapahtuma:  vuodesta 1743 alkaen Itämeren kalastajat ovat tuoneet silakkatuotteitaan myyntiin rannikkokaupunkeihin. Oheistuotteina tarjolla on saaristolaisleipää, tyrnimarjasosetta ja -mehua sekä saariston tuimissa tuulissa kasvaneitten lampaitten villasta käsinkudottuja vaatteita.

Samaan aikaan satamassa vierailee vanhoja purjeveneitä, joihin yleisö pääsee tutustumaan myös sisätiloihin. Osa purjeveneistä toimii ravintolana – suolaisten silakkamaistiaisten jälkeen suu halajaakin kosteutusta..

Joka vuosi valitaan parhaat silakkatuotteet eri tavoin ryyditetyistä silakkasäilykkeistä. Koska tuotteet ovat pieninä sarjoina pääosin käsityönä valmistettuja, hinta nousee halpamarketteja korkeammaksi. Mutta pienvalmistus takaa uusia rohkeitakin maustekokeiluja ja makuelämyksiä.

Kauppatorin satama-altaassa kalastajien veneitä ritirinnan.

Vanhassa purjelaivassa silmänruokaa, silakkaa ja saaristolaisleipää ;)

Valikoimaa on purkki poikinensa.

Sekä säilykkeitä että savukalaa tarjolla.

Silakka – connecting people…

PL lähetti aiheesta: tapahtuma, sunnuntai 3 lokakuun, 2010, klo 22:14
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN