maanantai 24 joulukuun, 2012

JOULUAATON HARTAUSHETKI

Joulu 2012 oli parinkymmenen  pakkasasteen ja lumikinosten kirpeyttämä. Aattoiltapäivänä osa perheestämme osallistui hartaushetkeen Pälkäneen kirkossa klo 15.

Kirkon pääeteisessä tunnelmaa loivat kynttilälyhty ja kukka-asetelma.

Kunniavartiot seisoivat jouluaattona sankariristillä ja muistomerkille laskettiin havuseppele hartaushetken päätyttyä.

Haudoilla tuhannet kynttilät loistivat pimenevässä aattoillassa.

Haudoilta lähtiessämme taivaanrantaa koristi tavattoman kaunis iltarusko ja teimme siksi näköalakierroksen harjun kautta.

Kotipihaan saavuttuamme oli jo pilkkosen pimeää, mutta  kuu, valaistu pihakuusi ja kaksi jäälyhtyä näyttivät tietä.

Harjulta lähtiessä iltarusko oli jo hiipumassa ja kuvaan tuli kovasti kohinaa korkeimmalla herkkyydellä eli ISO 25600:lla, jota käytin jo hautausmaakuvissakin. Poistin kohinaa Lightroomissa ehkä liikaa ja siksi kuvat lienevät hieman muovimaisia.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, perhe, maanantai 24 joulukuun, 2012, klo 23:02
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 24 joulukuun, 2011

Joulu 2011 – aattohartaus

Pälkäneen kirkossa oli iltapäivän perhekirkon jälkeen myös myöhään illalla joulukirkko. Koska meidän perheessä on 1-vuotias ja 90-vuotias, oli parasta rientää kirkkoon ja iltapäivällä; tosin nuorin ja vanhin jäivät kotiin keräämään voimia aaton viettoon.

Pälkäneen kirkko on kaunis punatiilikirkko ja kellanvaaleine sisäseinineen valoisa. Ehdin ottaa muutaman kuvan ennen hartaushetken alkua.

Sankarihautojen lyhdyt valaisivat kirkkopihaa.

Reserviläiset seisoivat sankarihaudalla  jouluaaton kunniavartiossa klo 14.40-24.00. Hartaushetken jälkeen seurasimme seppeleenlaskua.

Paula lähetti aiheesta: perhe, lauantai 24 joulukuun, 2011, klo 18:07
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN