tiistai 22 lokakuun, 2013

KAMERASEURAN NATURA LOKAKUU 2013

Kameraseuran Natura-kerhon lokakuun kerhoillassa pidettiin Hilja Raviniemen muistokilpailu.  Eero Venhola kertoi Hilja Raviniemen eli Hilin olleen Kameraseurassa pitkäaikainen vaikuttaja, joka perusti mm. Tyttöjen kerhon, josta  Ryhmä 164:n kautta muotoutui nykyinen Fiilisfotarit.

Naturan periaatteisiin kuuluu, että kilpailukuvia ei manipuloida – manipulointi: kuvaan lisätään tai siitä poistetaan jokin elementti –  vaan luonto ja ympäristö esitetään sellaisena kuin se kameran eteen avautuu. Normaalit väri, kontrasti ym. koko kuva-alalle tehtävät säädöt, rajaus  ja terävöinti ovat sallittuja.

Lähetin kaksi sarjaa  ”Ikä painaa”,  jossa   oli viime kesänä Pälkäneen Pihtilammella kuvaamiani rupsahtaneita ulpukanlehtiä  ja ”Varjo oranssilla seinällä 1 -3”, jossa kaksi voikukkaa ja köynnös heittivät varjon ilta-auringon voimistamaan rosoiseen oranssiin seinäpintaan.

Sarja ”Ikä painaa”  pääsi ensimmäiselle sijalle, ja palkinnoksi sain Telefoton sponsoroiman Canonin A3-valokuvapaperipakkauksen. Toiselle ja kolmannelle sijalle tulivat Eero Hauta-ahon taidokkaat lintusarjat.

ika-painaa-1

ika-painaa-2

ika-painaa-3

ika-painaa-4

Tuomareina olivat Leena Saarela, Jari Mankinen ja Hannu Lehto, kilpailusihteerinä Eero Venhola.

Tuomarit huomauttivat, että sarja olisi parempi ilman viimeistä kuvaa, koska se ei tuo sarjaan uutta näkökulmaa.  Samaa mietin kuvien esikatseluvaiheessa, ja oikeastaan jo kuvia lähettäessäni jokin sisäinen ääni kuiskutteli niin. Pitäisi luottaa intuitioon ja totella itseään! Ja muistaa vanha  mutta edelleen toimiva sääntö: Less is more.

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 22 lokakuun, 2013, klo 23:22
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 8 lokakuun, 2013

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 8.10.2013

Laajasalon Valokuvaajien jäsen olen ollut vuodesta 2007 saakka ja pysyn toki edelleenkin.  Koska muutama jäsenistämme on liittynyt myös Kameraseuraan ja avajaisissa käydessäni olen huomannut sielläkin olevan mukavaa porukkaa ja monenlaista kerhoa, liityin minäkin.

Tiistaina 8.10 oli kuukausikokouksessa varsin mielenkiintoinen aihe. Fyysikko-valokuvaaja-opettaja-kirjailija-bloggari Timo Suvanto luennoi aiheesta ”Missä kuvan saa julkaista ja millä ehdoilla?”.  Edellisessä kuukausikokouksessa Sakari Mäkelä (sama tittelilitania + SKsL:n koulutusvastaava) luennoi aiheen toisesta puolesta ”Missä saa kuvata”. Yhdessä he ovat kirjoittaneet aiheesta kirjan.  – Aihe on hyvin monitahoinen, osaan kysymyksistä on olemassa selvät pykälät, mutta osassa paljon tulkinnanvaraa. Pääsääntönä Suomen lain mukaan on, että julkisella paikalla olevaa saa kuvata ja kuvat saa myös julkaista ellei kuvassa esitetä kohdetta loukkaavassa tilanteessa.

Kuukausikokouksessa on vapaa-aiheinen kilpailu, jonka yleensä vieras tuomaroi. Kilpailuun osallistui 80 digikuvaa, joista Timo Suvanto valitsi voittajaksi Eero Hauta-Ahon upean lintukuvan, ja toiselle sijalle minun Suomenlinnassa alkukesästä ottamani kuvan ”Lepohetki Suomenlinnassa”.

lepohetki-suomenlinnassa

 

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 8 lokakuun, 2013, klo 23:09
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 6 lokakuun, 2013

5TH FINLAND INTERNATIONAL DIGITAL CIRCUIT 2013

Suomen Kameraseurojen liitto (SKsL) järjesti tänä vuonna viidennen kansainvälisen FIAP-kiertonäyttelyn, 5th Finland International Digital Circuit 2013.  Valokuvia voi lähettää digitiedostona kolmessa sarjassa, värikuvat (Colour) , mustavalkokuvat (Monochrome)  ja valokuvajournalistiset kuvat (Photojournalism), kuhunkin sarjaan enintään neljä kuvaa.

Kuvat  arvosteltiin viidessä eri SKsL:n jäsenjärjestön ns.  Salonissa – Vantaa Salon,  Hyvinkää Salon,  Imagination Salon (Lempäälä),  Carelia Salon (Ruokolahti)  ja  Vision Salon (Ylöjärvi) –  joissa on kullakin kolme tuomaria.  Kilpailun tulokset tässä maittain, Suomi alkaa sivulta 52, omat tulokseni sivulla 64.

Osallistuin tässä nyt ensimmäisen kerran kansainväliseen valokuvanäyttelyyn.   Photojournalismi-sarjaan en lähettänyt, koska en ehtinyt perehtyä sen vaatimuksiin. Värikuvat- ja mustavalkokuvat  -sarjassa ja sain kolmella väridigikuvalla yhteensä neljä hyväksyntää, eli yksi kuva  kahdessa salonissa ja kaksi kuvaa yhdessä salonissa.

”Shadows” -kuvan otin Taiteiden yön Kamera-Baana -kuvaustapahtumassa, se hyväksyttiin sekä Vantaalla että Hyvinkäällä:

shadows

 

Viaporin Tuopin purjevenetapahtumassa kuvasin orkesteria, ja ”Musicin in the Fortress of Suomenlinna”  hyväksyttiin Ruokolahdella Carelian Salonissa:

musician-in-the-fortress-of-suomenlinna

 

Viime syksynä kuvasin aamuvarhaisella ohi kulkiessani musiikkitaloa, jonka ikkunoista heijastuu eduskuntatalo, kuva ”Law and Music” hyväksyttiin Hyvinkäällä:

law_and_music

 

En ole osannut vielä päättää, osallistunko jatkossa kansainvälisiin näyttelyihin. Luonnollisesti tuloksia olisi mukava jännittää, mutta ainakaan kovin moneen vuosittaiseen kilpailuun pieni eläkkeeni ei riitä.

Paula lähetti aiheesta: näyttely, sunnuntai 6 lokakuun, 2013, klo 21:52
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 6 lokakuun, 2013

SILAKKAMARKKINAT 2013

Silakkamarkkinoitten avajaispäivänä sunnuntaina 6.10.  sää oli iltapäivällä alkuun liiankin kirkas valokuvausta silmällä pitäen. Mukana oli llaajakulma ja zoomintele. Unohdin ottaa mukaan salaman, jolla liian suuria kontrastieroja olisi voinut tasoittaa. Kaksi muistikortillista otin kuvia ja aikaa meni raakatessa puolet pois – silti nytkin jäi jäljelle puolet liikaa..

Silakkamarkkinoilla on aina ollut hyytävän kylmä, ja tietysti puin liikaa ylleni, muttanyt sää olikin leppeän lämmin.  Kuuma ei tullut, mutta olisi ollut helpompi liikutella kameraa, joe en olisi ollut niin tönkkökäämitty.

Varsinaisia kalatuotteita en ostanut, kun reppu oli tarpeeksi painava kameravermeistä, pärjäilin ihan vaan lohivoikkoleivällä ja plätyillä. Ennen silakkamarkkinoilla on ollut paljon grillimakkara- ym. rasvaisen mättöruoan myyjiä. Nyt ei ainuttakaan. Sen sijaan oli iso telttaravintola, joka myi suht edullisesti kokkien valmistamia kala-annoksia. Ehkä ne olivat kokoonsa nähden kalliita, mutta sopivat  silakkamarkkinoitten henkeen.

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6441

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6373

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6424

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6382

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6495

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6463

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6359

Lisää kuvia silakkamarkkinoilta täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, ruoka, tapahtuma, sunnuntai 6 lokakuun, 2013, klo 20:39
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN