torstai 6 helmikuun, 2014

NÄYTTELYKUVA

Viime kesänä illansuussa Suomenlinnasta kuvausretkeltä palatessani Kauppatorilla matalalta paistava aurinko heijasti hauskasti varjoja oranssinpunaisten myyntikojujen seiniin. Minua viehätti puolittain näkyvissä istuvan naisen polvisukat ja varjona näkyvän lätsäpäisen miehen siluetti. Varjosta voisi kuvitella miehen vanhaksi, mutta oikeasti hän oli nuori poika; hattu lienee isoisänsä nuoruudenajan lättähattu.

Annoin Jaffa-mainoksen vuoksi kuvalle nimeksi ”Jaffaa ilta-auringossa”. Kuva hyväksyttiin Suomen Kameraseurojen liiton vuoden 2013 teemanäyttelyyn Ihminen. Kamera-lehden vuoden 2013 Suurkilpailun harrastajasarjassa sain kuvalla kolmannen palkinnon.

Kameraseuran vuosikilpailussa 2014 voitin kuvalla tilannekuvasarjan. Kilpailun tuomareina toimivat valokuvaajat Laura Nissinen ja Sami Perttilä sekä graafinen suunnittelija Ronja Korhonen. Sarjavoittajat ja kunniamaininnan saaneet saivat palkinnoksi esille voittajakuvansa ja sen lisäksi kokoelman muita valokuviaan Kameraseuran Vuosikilpailun parhaat -näyttelyssä. Näyttely on avoinna Kamera-galleriassa (Lastenkodinkuja 1)  7. – 28.2 2014 ti-pe klo 10 – 15.

paula-lehtimaki_jaffaa-ilta-auringossa

Vaikka mieluiten kuvaankin pelkistettyjä mustavalkokuvia, Kameraseuran näyttelyyn halusin etsiä tämän kuvan yhteyteen sopivia lämminsävyisiä kuvia. Valitsin kovalevyltä yhdeksän kuvan kokoelman, jossa toistui punaista, oranssia ja keltaista. Värien lisäksi sarjaa yhdistää Helsinki. Kamera-seuran mustat kehykset ja kehyspahvit hieman rauhoittivat mielestäni liiankin värikästä kokoelmaa.

vuosikilpailun-parhaat_nayttely-9166

Paula lähetti aiheesta: näyttely, valokuvaus, torstai 6 helmikuun, 2014, klo 23:20
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 19 maaliskuun, 2013

SKSL:n VUOSINÄYTTELY

Laajasalon valokuvaajat suoriutui hyvin Suomen kameraseurojen liiton (SKsL) vuosinäyttelyssä. Meiltä viisi kuvaajaa sai yhteensä kaksitoista hyväksyntää, joista kymmenen oli yksittäisteosta joko vedoksina tai digitiedostoina. Sami Heiniö sai kahdella kuvasarjalla Vuoden nuori kuvaaja -arvonimen.

Kuvat teetin Fotoyks.fi:ssä, jonka laadun olin jo joulukuvissa todennut edulliseksi ja hyväksi ja toimituksen nopeaksi. Ja kiirehän taas tuli kuvien lähettämisessä.. kuinkas muuten. Menin pääpostiin viemään kuvalähetystäni puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, koska viimeisen lähetyspäivän postileima riittää. Mutta hupsista, pääposti olikin huhtikuussa alkanut sulkea jo tuntia aiemmin. Onneksi seinällä oli ilmoitus, että Verkkokaupan kioski toimii postitoimistona vuorokauden ympäri. Ei muuta kuin ysin ratikkaan ja Verkkikseen: ehdin ajoissa.

Vuosinäyttelyn isäntänä toimii Kameraseura Mielikuva ry ja avajaiset ovat lauantaina 6.4.2013 klo 15.00 Kauppakeskus Elossa, Elotie 1, Ylöjärvi.

Mustavalkoinen kuva on otettu 21.10.12 Linnanmäen ilotulituksen jälkeen (josta myöhästyin), kun kävelin Töölönlahdelta keskustaan. Musiikkitalosta palaavat ihmiset muodostivat sateenvarjoineen hyvän ryhmän ja Sanomatalon valot heijastuivat nätisti märkään katukiveykseen.

Valokuvaseurani Suomenlinnan retkellä syksyllä 2012 otin käsivaralta kuvia merelle päin. Taivaalle Harmajan majakan ylle kerääntyneet pilvet olivat ilmeikkäitä, ja koska käsivaralla pitkällä 70-200-objektiivilla oli pakko käyttää hyvin lyhyttä valotusaikaa ja melko pientä aukkoa, herkkyyttä oli pakko nostaa, jolloin kuvaan tuli paljon kohinaa. Kuvankäsittelyssä lisäsin vielä kohinaa, koska se mielestäni sopi siniseen hetkeen. Kuvan oikeassa reunassa on liikaa tummennusta, mutta muistaakseni vedoksessa se ei ole näin voimakasta.

Tämä kuva on ollut myös Vuoden luontokuva 2012 semifinalistina, mutta eri rajauksella. Itse asiassa oli tarkoitus jo siihen lähettää tämä pystyversio, mutta epähuomiossa lähetin vaakakuvan, eikä se ole mielestäni yhtä hyvä kuin tämä kuva. Pystykuva antaa nyt enemmän tilaa ”kävelijöitten” suuntaan ja märkä vesinoro mahtuu kuvaan. Kuvan otin Laajasalon kirkon vieressä kulkevalla jalkakäytävällä syksyn viimeisten lehtien aikana.

Paula lähetti aiheesta: näyttely, valokuvaus, tiistai 19 maaliskuun, 2013, klo 12:13
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 6 lokakuun, 2012

HYVINKÄÄ JA SKSL

Laajasalon Valokuvaajien ryhmä vieraili Hyvinkäällä Suomen kameraseurojen liiton teemanäyttelyn avajaisissa lauantaina 7.10.2012.  Järjestäjänä oli Hyvinkään kameraseura, joka täytti kuusikymmentä vuotta.  Näyttelyn teema on ”Työ”,  ja valokuvaseurastamme kolmen jäsenen vedoksia oli hyväksytty näyttelyyn yhteensä kuusi. Omia kuviani ei hyväksytty mukaan, no seuraavaan näyttelyyn yritän sitten parantaa.

Hyvinkään kaupungintalo vanhassa villatehtaassa oli miellyttävän  avara ja valoisa paikka, jossa vedokset saivat ilmaa ympärilleen.  Hieno idea oli näyttää digikuvien pystykuvat pystynäytöllä. Ainoa pettymys oli se, että kaikki näyttelyyn hyväksytyt työt eivät olleet näyttelyluettelossa.

Saavuimme Hyvinkäälle hyvissä ajoin ja tutustuimme Suomen rautatiemuseoon, jossa lapsuudesta tutut veturijättiläiset toivat nostalgisia muistoja.

”Joo tuosta mä kesällä menin Iniöön!”

TEEMANÄYTTELYN AVAJAISET

SKsL:n teemanäyttely ”Työ” avattiin Hyvinkään kaupungintalolla klo 16. Hyvinkään kameraseura juhli samalla toimintansa 60-vuotista taivalta, mikä on kunnioiotettava saavutus. Avajaisvieraita lienee ollut yhtä paljon kuin aiemminkin, mutta isossa tilassa määrä näytti pienemmältä. Vedoksia oli esillä aulassa ja toisessa kerroksessa, digikuvia saattoi katsella molemmissa kerroksissa kahdella näytöllä.

Oman ilmeensa korkeaan aulaan toi Kaarina Kaikkosen tilataideteos ”Kohti uutta huomista”, jossa on lastenvaatteita ripustettu katosta.

HYVINKÄÄN KIRKKO

Avajasista Rantasipiin ajaessamme huomasimme Hyvinkään kirkon, johon halusimme tutustua lähemmin. Professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelema kirkko on tyyliltään moderni, ja siinä toistuu kolmioaihe. Valokuvauksen sommittelukurssin ensi viikon aiheena on kolmio, mitä sopivin kuvauskohde siis. Kirkko oli vaikea kuvattava, sillä laajakulmalla ottamissani kuvissa vinojen seinien perspektiivi asetti haastetta.

JUHLAILLALLINEN

Suomen kameraseurojen liiton teemanäyttelyn illallinen ja samalla Hyvinkään kameraseuran 60-vuotisjuhlaillallinen nautittiin Hotelli Rantasipissä. Ravintolasali oli viihtyisä, ja sen erikoinen tuhansista puupalkeista rakennettu varjostinrykelmä toi saliin hämyisen lämpimän tunnelman. Noutopöydän antimet olivat maukkaita, vieläkin vesi herahtaa kielelle.

Tässä vaiheessa ei vielä ole nautittu peeveetä (tarjoilijan termein), mutta silti jo lasit näkyvät sumeana…

Paula lähetti aiheesta: näyttely, rakennus ja rakentaminen, valokuvaus, lauantai 6 lokakuun, 2012, klo 23:19
Avainsanat: , , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 4 lokakuun, 2012

KERHOILTA 4.10.2012

Valokuvausseurani Laajasalon Valokuvaajien lokakuun kerhoillan kuvateemana oli ”Liike”.

Ensimmäinen kuva löytyi koneelta, kuva on otettu alkuvuodesta Narinkkatorilla, jossa vietettiin kiinalaista uuttavuotta.

Kesällä olin Linnanmäellä sukulaisnuorten kanssa, ja Lintsillähän on monenlaista vauhdikasta kuvattavaa. Muistaakseni yritin tässä kuvassa pannata vaunun kulkusuuntaan ja AF oli servolla tuohon numeroon tähdäten.

Santahaminan tämän vuoden MILjazzin solisti Pete Parkkonen heitti voltin lavalla sotilassoittajan avustamana. Sattuipa kerrankin tämä hidas hämäläinen kuvaaja reagoimaan odottamattomaan tilanteeseen tarpeeksi nopsasti.

Tämän kuvan kävin ottamassa varta vasten Liike-teemaan. Bussin lähtöön oli parikymmentä minuuttia aikaa, oli illan sininen hetki, joten kävelin metroasemalta sillalle. Kameran tuin kaiteeseen ja kokeilin eri pituisia valotusaikoja. Siinä kuvatessani joku mies kääntyi puoleeni lausahtaen ”Canon, yäks”. No huumorilla se oli sanottu ja huumorilla sen otin; meillä oli oikein mukava rupattelutuokio valokuvauksesta – viskihörpyllä terästettynä.

Paula lähetti aiheesta: valokuvaus, torstai 4 lokakuun, 2012, klo 21:55
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 9 elokuun, 2012

ELINCHROMIT TULI TALOON

Digikamerakaudellani olen kuvannut lähinnä luontoa – etenkin makroja ja yksityiskohtia – sekä dokumentoinut kaupunkitapahtumia.  Jostain syystä ihmisten potrettimainen kuvaus tai esineasetelmien kuvaus ei ole kiinnostanut. Kaupungilla kyllä mieluusti tähyilen etsimeeni mielenkiintoisia kasvoja, mutta studiokuvaus ei ole kuitenkaan vetänyt puoleensa.

Mutta nyt kun tarkemmin muistelen, ihmisten kuvaamisesta alunperin joskus koko kuvausintoni lähti. Sisareni muistaa hyvin ne 60-luvun alun sunnuntaiaamut, jolloin minä lahjomalla ja kiristämällä värväsin hänet mallikseni ja pukeutumaan milloin haaremitanssijaksi, milloin kassialmaksi.

Jostain alkoi vastikään herätä kiinnostus studiomuotokuvaukseen, mahdollisesti digimessujen esittelyistä. Viime syksynä menin kurssillekin, mutta päällekkäisyyksien vuoksi ehdin vain avausluennolle. Tänä syksynä aion varata aikaa samalle kurssille. Jotta saisin kurssista irti mahdollisimman paljon, hankin jo nyt ELINCHROM D-Lite It 2 To Go -studiokuvaussetin Rajala Proshopin tarjouksesta 499 eurolla.

Maanantaina maksoin, tiistaina hain, keskiviikkona kokosin ja torstaina testasin. Valot oli helppo koota, vain softboxi oli aluksi hieman jäykkä.

Ensimmäiset testikuvat otin yhdellä salamalla vitriinissä istuvasta lapsuuteni nukkavierusta posliininukesta.

Paula lähetti aiheesta: valokuvauslaitteet, torstai 9 elokuun, 2012, klo 23:20
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 17 toukokuun, 2012

VUODEN LUONTOKUVA 2012 SEMIFINAALI

Vuoden luontokuva 2012 -valokuvauskilpailun semifinalistit julkistettiin tänään eli huomattavasti aikaisemmin kuin edellisvuosina.  Kilpailuun lähetettiin yli 10700 kuvaa, joista neljä esituomaria valitsi semifinaaliin 944 kuvaa eli 6% osallistuneista.  Semifinaaliin pääsi,  jos yksikin tuomari antoi puoltoäänen.

Kilpailun parhaimmisto, semifinaalista finaaliin valitut nelisenkymmentä kunniamaininnan saanutta teosta, on vedoksina näytteillä Vuoden luontokuva -festivaaleilla 20. lokakuuta Finlandia-talolla. Kaikki semifinaalikuvat julkaistaneen edellisvuosien tapaan DVD-levynä.

Lähetin kuvia muutamaan sarjaan, mutta vain yksi selviytyi semifinaaliin.  Sarja on Luonto ja ihminen ja kuvan nimi on ”Isi, älä liukastu syksyyn!”

Sain idean kuvaan jo  toissavuonna tullessani myöhään syksyllä sateen jälkeen kotiin kirjastosta. Yliskylä-talon edessa kulkevalla jalkakäytävällä oli isoja vesilammikoita, joihin tuuli oli ripotellut syksyn lehtiä.  Laskeva aurinko pilkotti pilven raosta ja sai lehdet hehkumaan ja kastepisarat kimaltamaan. Paras kohta oli siinä, missä jalankulkutien merkkinä oli asvalttiin maalattu käsikättä asteleva aikuinen ja lapsi. Harmittelin kovasti, että kamera ei ollut mukana. Sitten alkoikin useamman viikon sateeton jakso, ja sinä syksynä kuva jäi ottamatta.

Viime syksynä muistin aiheen niin myöhään, että ilta-aurinko, sade ja syysvärejä hehkuvat lehdet eivät kohdanneet edellisvuoden kaltaisesti  kuin vasta siinä vaiheessa, kun lehdet olivat lähes lakastuneet.  Edellisvuoden jalankulkumerkin valkoisuus oli kulunut melkoisesti. Etsin tuoreemman merkin lähellä kulkevalta jalkakäytävältä, mutta sen suunta ilta-aurinkoon ei ollut sivusuuntainen. No kuva oli otettava niin kauan kuin katu oli märkä. Hieman sain potkiskella liikoja lehtiä pois, jotta kävelytiemerkki näkyi tarpeeksi. Kuvausvaiheessa taisin herättää huomiota, ”mitä se märkää katua kuvaa”..  Erään paikalle osuneen koulupojan kanssa meillä oli mukava juttutuokio, kun kertoilin, mitä kuvaan. Poika valokuvasi kuulemma itsekin.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lähdin tarkoituksella valokuvaamaan Vuoden luontokuva -kilpailua varten. Lopputulos ei ole lainkaan sitä, mitä sieluni silmillä hain. Aiheessa sinänsä on ainesta enempään, mutta toteutus ontuu: vaakamallinen kuva kaipaa lisää väljyyttä ylhäälle ja oikealle.  Minulla on aiheesta muutamia pystykuvia – alunperin suunnitelmana oli pystykuva, jolloin automaattisesti olisi jäänyt tilaa kävelijöitten kulkusuuntaan –  mutta jostain kumman syystä valitsin tämän staattisen keskeissommitelman (tyhmä minä!). Tällä kuvalla sain kahden esituomarin äänen, ehkäpä hallitummalla sommittelulla olisin saanut lisää ääniä.

Mitä tästä opin? Kuvia ei pidä hosumalla räiskiä vaan zeniläisittäin mielikuvissa kuvata ja tuumiskella ja makustella ennen ensimmäistäkään laukaisimen painamista!

Paula lähetti aiheesta: näyttely, valokuvaus, torstai 17 toukokuun, 2012, klo 21:27
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 19 huhtikuun, 2012

NISSIN Di622 MARK II -SALAMALAITE

Ostin juuri Nissin Di622 Mark II -salamalaitteen Canon EOS 5D Mark II -kameraan, jonka suomenkielinen käyttöopas on ladattavissa Canonin tukisivulta.

Ongelmana on se, että en pääse tuohon alla olevan ohjeen mukaiseen valikkoon. Ohje on tosin Canonin omia salamia varten, mutta ymmärtääkseni samat säädöt pitäisi onnistua salamalaitteessa, joka valmistajan mukaan sopii kyseiseen kameraan.  Mitähän nyt pitäisi tehdä?

Heti huomenna aamupäivästä pitäisi kuvata eräässä tilaisuudessa, jossa luultavasti salamaa tarvitaan, koska säätiedot ennustavat sadetta ja pilvistä. Tilan yläikkunoista ei tarpeeksi luonnonvaloa tule ja sisävalaistus on hämärähkö.

Toistaiseksi olen tällä kameralla kuvannut melko hyvissä valaistuksissa, lähinnä ulkona päivällä, joten kokemusta ei ole tarpeeksi luottaakseni pelkästään korkeisiin ISO-arvoihin. Kuvaus pitää tapahtua lisäksi pitkällä putkella käsivaralta, joten tärinätassulta ei onnistu kuvaaminen ilman salamaa.

Kuvakaappaus alla on kameran käyttöohjeen sivulta 105.

Paula lähetti aiheesta: valokuvauslaitteet, torstai 19 huhtikuun, 2012, klo 18:17
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 1 huhtikuun, 2012

ANTERO TAKALA

Pilvet on maiseman silmät”, sanoo valokuvataiteilija professori Antero Takala luennollaan Oulunkylätalolla 1.4.2012. Hän onkin tullut tunnetuksi ennen kaikkea suomalaisen maiseman tulkitsijana, joka ei kuvaa realistista dokumenttimaista maisemaa Landscape vaan tallentaa filmille oman mielenmaisemansa Mindscape. Siinä tärkeintä ovat pilvet.

Takala aloitti luentonsa kuvauksella sepän pajasta, jossa hän pikkupoikana usein seurasi, kun seppä kirosanojen voimalla puhui rautaa uuteen muotoon; pimeä paja, jossa vain ahjon tuli hehkui ja jostain oven raosta kajastava valo piirsi romuluisen sepän nokisen hahmon. Taiteija otaksuu tuon pajan olleen tuotantonsa lähtökohtia, hänen halunsa löytää kohteen ydin juuri oikean ajan valossa ja pelkistää se tyylitellyksi lähes graafiseksi kuvaksi. Valo oli Takalan ratkaiseva hetki – sitä hän jaksoi odottaa sinnikkäästi ja jopa vuosia suunnitella ja tutkia ennen ensimmäistäkään kameran laukaisimen painamista.

Kuvat eivät ole tulleet helposti, vaan niitten metsästämiseksi on tarvittu itsensä alttiiksi panemista ankarissa talvipakkasissa. Lapin luonnossa selviytyäkseen on pitänyt osata keskustella luonnon kanssa, uskallettava ottaa vastaan jostain tuntemattomalta tasolta tulevia viestejä, etiäisten varoituksia ja neuvoja, asioita jotka entisajan ihmisille olivat jokapäiväisiä mutta nykyihmisen piiloon painamia kykyjä.

Sepän pimeä paja – Oulunkylätalon luentosalin mustiksi maalatut seinät. Ahjon tuli – videotykin hohtava valokeila. Jostain pajaan lankeava heikko valo – luentosalin raollaan oleva ovi valoisaan käytävään. Seppä itse – shamaaniviiksinen professori Takala mystisine tarinoineen. Siinä ympyrä sulkeutui: me kuulijat saimme valokuvasepän pajasta innoitusta oman valomme ja mielenmaisemamme etsimiseen.


Paula lähetti aiheesta: valokuvaus, sunnuntai 1 huhtikuun, 2012, klo 21:04
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 31 maaliskuun, 2012

SKSL:N VUOSINÄYTTELY 2012

Suomen Kameraseurojen Liitto SKsL ry:n vuosinäyttely 2012 järjestettiin Kouvolassa. Isäntänä oli Kouvolan Kameraseura ry, joka samalla vietti 60-vuotispäiviään.  Avajaisia vietettiin Kuusankoskitalon näyttelytilassa 31.3.2012. Laajasalon Valokuvaajista avajaisissa vieraili nelihenkinen ryhmä.

Gallerian yläosan pitkällä seinällä on Laajasalon Valokuvaajien Juhani Visavuoren vedos ”Tytöt”, ylemmässä kuvassa  kolmas vasemmalta, alla yksittäiskuvana.

Oma näyttelyhyväksyntäni on mustavalkoinen kuvasarja ”Virtaviivaista vauhtia 1-6”.  Sarja koostuu kuudesta vedoksesta, joissa on joko eläin- tai ihmishahmoinen auton nokkamerkki. Kuvat olen ottanut Helsingin Kauppatorilla, jonne kesäaikaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina kokoontuu vanhoja harrasteautoja. Pari kuvaa on otettu Helsinki-päivänä Halkolaiturin tapahtumassa. Objektiivina on kaikissa  70-200/4, jonka telepää antaa kohteelle pehmeän taustan.

Paula lähetti aiheesta: näyttely, valokuvaus, lauantai 31 maaliskuun, 2012, klo 23:32
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 30 maaliskuun, 2012

HELSINKI PHOTOMEDIA 2012

Helsingissä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa on meneillään 28.-30. maaliskuuta kansainvälinen valokuvatutkimuskonferenssi Helsinki Photomedia 2012 – Images in Circulation, johon osallistuu toistasataa valokuvatutkijaa ympäri maailmaa. Konferenssin kolme  pääesitystä Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa ovat maksuttomia ja avoimia yleisölle.  Keskiviikon yleisöluennolle en päässyt, koska olin valokuvasommittelun kurssilla.

Torstaina kuuntelin israelilaisen Ariella Azoulayn luennon Un-photographs. Luennon jälkeen yleisö esitti kommentteja.

Perjantaina olin paikalla heti aamusta heti aamusta seuraamassa David Baten luentoa aiheesta The Distribution of the Face

Pienemmissä saleissa oli luentoja tapahtumaan rekisteröityneille, perjantaina esiintyi mm. Karin Becker aiheenaan Performing Photography – Performing the News.


Paula lähetti aiheesta: tapahtuma, valokuvaus, perjantai 30 maaliskuun, 2012, klo 21:39
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN