keskiviikko 18 kesäkuun, 2014

TALLINNA

Piipahdin Tallinnassa ystäväni Leenan kanssa Viking XPRS:in tarjouslähdöllä 17. – 18.6.2014. Laiva lähti Katajanokalta klo 10 ja saapui Tallinnaan klo 12. Paluumatkalle laivaan pääsi klo 23.45 ja yö nukuttiin satamassa pienessä hytissä. Laiva lähti aamulla klo 7 ja saapui Helsinkiin klo 9 aamulla. Tallinnassa jäi siis runsaasti aikaa kulkea kaupungilla. Tavaroita ei voinut jättää hyttiin, sillä laiva heitti päivällä yhden keikan Helsinkiin.

Tallinnassa ostimme julkisen liikenteen päivälipun, jolla sai kulkea mielin määrin kolmella eurolla. Ensin piti ostaa viiden euron peruskortti, mutta seuraavilla kerroilla riittää vain tuo päivälippu.

Kumu-taidemuseo oli ensimmäinen etappimme, minulle ensi tutustuminen. Tällä kerralla ei ollut mitään valokuvanäyttelyä, mutta museossa riitti silti muuta katseltavaa. Rakennus oli kaunista arkkitehtuuria.

IMG_1511

 

Muotokuvapäitten huone oli vaikuttava.

IMG_1528

IMG_1543

 

Kumussa oli taideopiskelijoita piirtämässä lähes joka huoneessa.

IMG_1523

 

Kadriorgin puiston laidalla kulkevaan vallihautaan heijastui viereiset rakennukset.

IMG_1567

 

Herkkusuulle Tallinnan ja varsinkin sen vanhakaupunki on houkutuksia täynnä. Kumussa nautitun lounaan jälkeen kakkukahvi maistui.

IMG_1599

 

Lätäköistä päätellen Tallinnassa oli äskettäin satanut, mutta me saimme koko päivän nauttia aurinkoisesta ja sopivan lämpimästä säästä.

IMG_1638-3

 

Mukanani oli vain Canon Powershot S120 -pokkari, koska oli tarkoitus käydä ostamassa paikallisten suosimasta kauppahallista juustoja, ja niitten kanssa järkkäri olisi ollut liian raskas kantaa. Tosin viihdyimme KUMUssa niin kauan, että  halli oli mennyt kiinni. Lopun aikaa kiersimme Toompean mäellä ja sieltä keskustaan ostoksille.

Lisää reissukuvia täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, matka, keskiviikko 18 kesäkuun, 2014, klo 23:46
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 14 kesäkuun, 2014

ZOMBIEWALK

Zombiewalk järjestettiin 14.6.2014 kymmenettä kertaa Helsingissä. Aina tapahtuma on mennyt minulta ohi, mutta nyt vihdoin, kiitos somen, sain tiedon hyvissä ajoin.

Käveleviksi ruumiiksi maskeeratut zombiet kokoontuivat Vanhaan kirkkopuistoon eli Ruttopuistoon. Osuvasti valittu kokoontumispaikka, sillä moni näyttikin ruton runtelemalta. Maskeeraukset näyttivät ammattimaisilta: ei ollut pelkästään kaadettu tekoverta sinne tänne vaan asiaan oli paneuduttu.

Zombiet siirtyivät Ruttopuistosta kulkueena Bulevardin ja Mannerheimintien kautta Kiasman edustalle. Jalkakäytävä täyttyi lähes kahdestasadasta zombiesta. Lähes yhtä paljon tapahtuma veti mukaansa valokuvaajia. Kerrankin kuvattavia, jotka eivät väistäneet kameraa!

 

IMG_4211

IMG_3846

IMG_4273

IMG_4016

 

Silmä räjähtänyt poskelle..

IMG_4003

 

Bloody High Five.. verinen yläfemma..

IMG_4191

 

Taidokas maskeeraus tämä auki räjähtänyt poski, josta on vaikea äkkikatsomalta erottaa, missä kohtaa kulkee maskihampaitten ja omien hampaitten raja.

IMG_3849

 

Miespuolisia zombeja oli lähes samanverran kuin naisia, eivätkä he jääneet maskeerauksissa yhtään taidokkuudessa naisten tasosta.

IMG_4322

IMG_3903

IMG_3896

 

Zombieiden kokoontuminen ja kulkue eteni hyvässä sovussa ja liikennettä haittaamatta, eikä ulkopuolisia rettelöitsijöitä ollut performanssin mainetta pilaamassa.

Galleriassa lisää kuvia  ja HD-video.

 

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, tapahtuma, lauantai 14 kesäkuun, 2014, klo 23:13
Avainsanat: , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 6 kesäkuun, 2014

HELSINKI CRUISING NIGHT KESÄKUU 2014

Tämän vuoden Kauppatorin cruisingeista tähän astiset pääsivät livahtamaan huomaamatta ohi, mutta tänään kesäkuun ensimmäisenä perjantaina olin hereillä. Lähtö tosin jäi myöhäiseksi, mutta valokuvaseurakaverini Matti K. tarjosi kyydin, joten ehdin vielä iltakahdeksan jälkeen kuvaamaan toista tuntia.

Yleisöä velloi torilla jo niin runsaasti, että koko auton kuvaan saaminen oli hankalaa. Keskityinkin kuvaamaan yksityiskohtia ja ihmisiä.

 

IMG_3583

IMG_3601

IMG_3666

 

IMG_3793

 

Koirakansalaisetkin cruisailevat innokkaasti, kun avoimesta takaikkunasta kuono saa vilpoista ilmavirtaa.

IMG_3780

 

Kaunis neito Keisarinnankivellä.

IMG_3679

IMG_3788

IMG_3785

IMG_3668

 

Mielikuvattavaani ovat nuo vanhojen autojen näyttävät keulakuvat.

IMG_3597

 

Cruisingeissa käy personaallisia tyyppejä, jotka ovat yhtä mielenkiintoista kuvattavaa kuin autotkin. Parrakas herra edustaa kalliolaista charmia.

IMG_3743-Edit

 

Lisää kuvia kesäkuun cruisailusta täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, tapahtuma, perjantai 6 kesäkuun, 2014, klo 23:28
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 25 toukokuun, 2014

MAAILMA KYLÄSSÄ 2014

Vuoden parhaita kuvaustapahtumia on Maailma kylässä -tapahtuma Helsingin Kaisaniemen puistossa toukokuun lopulla, nyt 24. – 25.toukokuuta. Tänä vuonna koko lauantain olin talosuojelukoulutuksessa ja vasta sunnuntaina iltapäivästä ehdin Kaisaniemeen. Kansalaisjärjestöt ja yhdistykset esittelivät toimintaansa, pikkukojuissa myytiin käsitöitä ja ruokaa eri puolilta maailmaa.

Viivyin vain hieman toista tuntia, mutta ehdin syödä hyvin maustetun aterian ja kuvata Hugh Masekelaa. Masekela totesi maailmanrauhan menneen silloin kun aikojen alussa ensimmäinen ihminen keksi rakentaa aidat maansa ympärillä ja julistaa itsensä niitten omistajaksi. 75 vuoden iästään huolimatta Masekela on energinen taiteilija, joka jaksoi elehtiä ja pelleillä lavalla muusikkokavereittensa kanssa.

IMG_3014

IMG_3010

IMG_2949

IMG_3021-2

IMG_2939

Parasta tapahtumassa ovat ihmiset, koska he ovat ovat usein ulkoiselta olemukseltaan tavishärmäläistä omaperäisempiä ja siis valokuvauksellisia.

IMG_3079-2

 

IMG_3193-3

 

IMG_3209-2

 

IMG_3129-2

 

 

 

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, yleisotapahtuma, sunnuntai 25 toukokuun, 2014, klo 23:46
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 15 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN TEEMAN RETKI

Kameraseuran Teema-kerhon kevään kuvausretken kohteena 15.5.2014 oli Katajanokka.  Kokoonnuimme Wanhan Sataman eteen klo 17 ja jakaannuimme pikku porukoilla eri puolille kuvaamaan kaunista kaupunginosaa. Yleensä olen Katajanokkaa kiertänyt rantojen viertä, mutta nyt lähdin Hietarinteen Handen kanssa oikaisemaan alueen halki entisen vankilan ohi jäänsärkijöitä kohti.

Jäänmurtajien lähellä oli korkea metalliaita, jonka strukturoitu ja rastirei’itetty pinta heijasti valoa kauniisti siniharmaan eri sävyin.

IMG_1912

 

IMG_1922

 

IMG_1928

 

Pitää selvittää, mikä rakennus on tämä, jonka seinilla oli ristikuvioita. Kuviot ja puun varjot tekivät seinästä kauniin kokonaisuuden.

IMG_1944

 

Sinipunainen asetelma löytyi tiilirakennuksen seinustalta.

IMG_1948

 

Yritin saada yhteen kuvaan mahdollisimman monta noita keltaisia köydenkiinnitystolppia (mitähän ne ovat oikealta nimeltään?), mutta en onnistunut haluamallani tavalla.

IMG_2007

 

Sipulikirkon vieressä metalliaidassa naarmugraffiteja.

IMG_2026

 

Kaksi sipulia: ravintola Sipulin lippu ja kreikkalaiskatolisen kirkon tornisipuli.

IMG_2019

 

Pressanlinnaa korjataan, tämä metallikonstruktio ja siinä olevat oranssit laput olivat kuin moderni pelkistetty taideteos.

IMG_2028-2

 

Kuvia katsomaan kokoonnuttiin Kappeliin, jonka olutpuolella meille oli varattu pöytä. Olut maistui ripeän kävelyn jälkeen. Juteltiin taiteiden yönä avattavasta Aita-näyttelystä ja syksyn kuvausteemoista. Oma jutteluni oli hieman äshä-pitoinen – ei toki liiallisen oluen vaan puuttuvan etuylähampaan vuoksi…

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, kaupunki, torstai 15 toukokuun, 2014, klo 23:06
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 13 huhtikuun, 2014

ICE BREAK 2014

Sateen uhka ja kolea sää sai miettimään, lähteäkö Vanhankaupunginkoskelle kuvaamaan vuotuista koskimelontakisaa vai jäädäkö kotiin vällyihin. Lähdin kuitenkin kun valokuvaseurakaveri Matti K. tarjosi kyydin.

Hyistä valtoimenaan ryöppyävää vettä pelkäämättömät melojat laskivat pitkin kivikkoisen Vanhankaupunginkosken itäistä haaraa pitkin.

IMG_1118

 

IMG_1107

 

Koskelle saavuttuani yksi laskuosuus oli jo ohi. Nyt oli vuorossa koripallo meloen – lajin oikeaa nimeä en ottanut selville. Ideana kuitenkin oli saada heitetyksi pallo koriin, ja näköjään pyrittiin myös kaatamaan vastustaja kanootista (kajakista?) veteen.

IMG_0935

 

Tauolla maistui makkara ja lettu, jotka lämmittivät sen verran että taas tarkeni pidellä kylmää kameraa, kun toinen laskukierros alkoi. Väkeä ei ollut – kehnon sään vuoksi ehkä – niin runsaasti kuin aikaisempina vuosina, joten sain ilman kyynärpäätaktiikkaa mukavan kuvauspaikan aidan vierestä.

IMG_0991

 

IMG_1010

Vesi näytti olevan tänä vuonna melko matalalla, ja niin kilpailijat saattoivat juuttua kiville, joista irtosivat toimitsijan työntöavuin.

IMG_1040

 

IMG_1125

 

IMG_0952

Sillanpielessä kasvoi taas kauniita valkoisia nuokkuvia kukkia isoina mattoina. Maa oli märkää, niin että ihan masulleni en heittänyt, sen verran kuitenkin matalalta kuvasin, että sain taustaan pehmennystä.

IMG_0969

 

IMG_0967

 

 

 

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, tapahtuma, sunnuntai 13 huhtikuun, 2014, klo 23:01
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 30 tammikuun, 2014

KIINALAINEN UUSIVUOSI 2014

Kiinalaista uuttavuotta juhlittiin jälleen Lasipalatsin aukiolla torstaina 30.1.2014 klo 16-20. Alkamassa on hevosen vuosi.
Menin paikalle vasta kuudeksi, jolloin oli jo pimeää, mutta Lasipalatsin aukio oli valaistu lämpimän punahohtoiseksi. Kojuista saattoi ostaa sekä ruoka- että juomalämmikettä.
Kahden ohjelmanumeron välillä pääsin esiintymislavaa kiertävän aidan lähelle, ja pysyin siinä koko kaksi tuntia poistumatta välillä. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi, mutta silti kameran kylmyys kipristi sormia.

IMG_8794

IMG_8848

IMG_8905

IMG_8940

IMG_8985

IMG_8996

IMG_9006

IMG_9057

IMG_9073

Tapahtumasta lisää kuvia täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, yleisotapahtuma, torstai 30 tammikuun, 2014, klo 23:29
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 6 lokakuun, 2013

SILAKKAMARKKINAT 2013

Silakkamarkkinoitten avajaispäivänä sunnuntaina 6.10.  sää oli iltapäivällä alkuun liiankin kirkas valokuvausta silmällä pitäen. Mukana oli llaajakulma ja zoomintele. Unohdin ottaa mukaan salaman, jolla liian suuria kontrastieroja olisi voinut tasoittaa. Kaksi muistikortillista otin kuvia ja aikaa meni raakatessa puolet pois – silti nytkin jäi jäljelle puolet liikaa..

Silakkamarkkinoilla on aina ollut hyytävän kylmä, ja tietysti puin liikaa ylleni, muttanyt sää olikin leppeän lämmin.  Kuuma ei tullut, mutta olisi ollut helpompi liikutella kameraa, joe en olisi ollut niin tönkkökäämitty.

Varsinaisia kalatuotteita en ostanut, kun reppu oli tarpeeksi painava kameravermeistä, pärjäilin ihan vaan lohivoikkoleivällä ja plätyillä. Ennen silakkamarkkinoilla on ollut paljon grillimakkara- ym. rasvaisen mättöruoan myyjiä. Nyt ei ainuttakaan. Sen sijaan oli iso telttaravintola, joka myi suht edullisesti kokkien valmistamia kala-annoksia. Ehkä ne olivat kokoonsa nähden kalliita, mutta sopivat  silakkamarkkinoitten henkeen.

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6441

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6373

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6424

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6382

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6495

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6463

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6359

Lisää kuvia silakkamarkkinoilta täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, ruoka, tapahtuma, sunnuntai 6 lokakuun, 2013, klo 20:39
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 22 elokuun, 2013

TAITEIDEN YÖ 2013

Taiteiden yö 2013 meni Kameraseuran järjestämällä kaupunkikuvauskävelyllä Kamera-galleriasta Baanaa pitkin keskustaan ja siitä Kameraseuran AITA Planket -näyttelyyn aseman postihalliin. Mukana oli useita kymmeniä kuvaajia, jotka olivat Kameraseurassa pukeutuneet mustavalkoisiin Kamera-paitoihin. Matkalla oli muutama kuvausrasti, joilla sai ohjatusti kokeilla eri tyylistä kuvausta.

Valoisa ja lämmin sää oli saanut liikkeelle kaupunkilaisia sankoin joukoin, joten mielenkiintoista kuvattavaa riitti!

Baanatunnelin suulla valkohuivinen neito ystävineen

Baanatunnelin suulla valkohuivinen neito ystävineen

 

Kansalaistorilla vesilätäköt heijastelivat taivasta ja yleisöä

Kansalaistorilla vesilätäköt heijastelivat taivasta ja yleisöä

 

Taiteiden yön tyyliä

Taiteiden yön tyyliä

 

Paula lähetti aiheesta: ihmiset, kaupunki, tapahtuma, torstai 22 elokuun, 2013, klo 23:55
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 7 lokakuun, 2012

SILAKKAMARKKINAT 2012

Silakkamarkkinoitten avajaispäivän sää oli mitä kaunein, ja niin kauan kuin aurinko paistoi, Kauppatorilla tarkeni käyskennellä tuulesta huolimatta. Avajaisten palkinnonjakoon en kiirehtinyt (lue: herännyt), koska halusin kuvailla iltapäivän valossa. Saavuinkin torille vasta puoli kuuden maissa, jolloin torihyörinä oli parhaimmillaan muttei liiaksi tungosta.

Kuvasin tällä kerralla lähinnä kauppiaita ja yksityiskohtia. Myöhemmin viikolla otan laajakulman mukaan avarampien yleisnäkymien tallentamiseen.

Silakkamarkkinoitten tyylikkäin pariskunta oli perinteisessä paikassaan altaan hallin puoleisessa kulmassa. Aito tumma saaristolaisleipä teki kauppansa.

Veneistä ja laivoista löytyy aina uusia kiinnostavia yksityiskohtia.

Kas maistiaisia, olkaa hyvä!

Kauppahallin edustalla voi ihastella pyöreässä altaassa uiskentelevia kaloja.

Reippailla tori-ihmisillä pysyy vasara kädessä, kun pitää teltanlievettä korjata.

Lohi sai hiilloksesta kauniin pinnan ja vahvan savun maun.

Mastojen ja köysien varjot muodostivat alati muuttuvia kuvioita veteen.

Avajaispäiväniltana mereltä nousi mahtavan muhkeita pilviä, ja ilta-aurinko loi punertavaa hohdetta taivaanrantaan, jossa viime säteet vielä maalasivat Suomenlinnan majakkakirkon seinän.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, ruoka, tapahtuma, sunnuntai 7 lokakuun, 2012, klo 23:52
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN