maanantai 9 toukokuun, 2011

Kruunuvuoren villat ja lampi

Laajasalo-Degerö Seura ja Roihuvuoren seurakunta järjestivät 9.5.2011 kotiseuturetken  Kruunuvuorenlammelle.

Retki alkoi bussi 88:n päätepysäkiltä, ja mukana oli parisenkymmentä luonnon ja kotiseudun ystävää.

Oppaina toimivat Tuula Marttinen ja seuran kulttuuritoimikunnan puheenjohtaja Kari Laaksonen. Ilma oli aurinkoisen päivän jäljiltä lämmin, mutta onneksi hyttysarmeija ei meitä pahemmin tavoittanut.

Retkipolku kulki aluksi hylättyjen ja rapistuneitten puuhuviloitten kautta Kruunuvuorelle. Pari kolme huvilaa oli yhä asuinkunnossa ja käytössä kesäisin, mutta monessa katto pudonnut ja seinät kaatuneet.

Muutama huvila oli kohdannut loppunsa tulipalossa, vain hiiltyneitä raunioita törrötti mustankiiltävänä.

Autiotalojen raunioilla elämää ja rakentamista jatkoivat hämähäkit taidokkaissa verkoissaan.

Puu ja sen ”vuokralaiset” viihtyvät aarniometsän rauhassa.

Kruunuvuorelampi lepää keskellä aarniometsää.

Lammen sorsat tulevat syömään miltei kädestä, mikä kertoo siitä, että lampi on suosittu retkikohde.

Kruunuvuorenlammen länsipuolella parhaat päivänsä vuosikymmeniä sitten elänyt pyykkilaituri sinnittelee puolittain veden päällä.


Kruunuvuoren luonnonvarainen rauha elää kohtalonhetkiään, sillä Helsingin kaupunki suunnittelee sinne Kruunuvuoren ranta -asuinaluetta öljysataman lopetettua.



Paula lähetti aiheesta: metsäluonto, maanantai 9 toukokuun, 2011, klo 23:59
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN