torstai 30 tammikuun, 2014

KIINALAINEN UUSIVUOSI 2014

Kiinalaista uuttavuotta juhlittiin jälleen Lasipalatsin aukiolla torstaina 30.1.2014 klo 16-20. Alkamassa on hevosen vuosi.
Menin paikalle vasta kuudeksi, jolloin oli jo pimeää, mutta Lasipalatsin aukio oli valaistu lämpimän punahohtoiseksi. Kojuista saattoi ostaa sekä ruoka- että juomalämmikettä.
Kahden ohjelmanumeron välillä pääsin esiintymislavaa kiertävän aidan lähelle, ja pysyin siinä koko kaksi tuntia poistumatta välillä. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi, mutta silti kameran kylmyys kipristi sormia.

IMG_8794

IMG_8848

IMG_8905

IMG_8940

IMG_8985

IMG_8996

IMG_9006

IMG_9057

IMG_9073

Tapahtumasta lisää kuvia täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, yleisotapahtuma, torstai 30 tammikuun, 2014, klo 23:29
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 22 tammikuun, 2012

Kiinalainen uusi vuosi 2012

Helsingissä Lasipalatsin aukiolla vietettiin Helsingin ja Pekingin isännöimää kiinalaista uuttavuotta sunnuntaina 22.1.2012.

Kiinalaisen horoskoopin mukaan nyt alkaa lohikäärmeen vuosi, joten ohjelmassa olikin värikkäitä lohikäärme- ja leijonatansseja ja jäälohikäärme. Esiintymislavalla saatiin ihailla myös taikuria ja tanssiesityksiä.

Aukiolla oli useita Kiinaan liittyviä kojuja, jotka myivät kiinalaista taidetta ja käsityötä tai esittelivät toimintaansa. Useassa kojussa oli tarjolla kiinalaista ruokaa, joitten tuoksu houkutteli kirpeässä pakkassäässä; harmi etten ollut ottanut mukaan lainkaan käteistä, jäi herkut nauttimatta.

Lasipalatsin aukio oli koristeltu isoin punaisin pallolyhdyin ja rakennuksiin heijastui punaista valohehkua.

Apua, lohikäärme on hotkaissut miehen..!

Suomen kiinalaisen lääketieteen liiton (SKILL) kojun havaintonukessa satoja tärkeitä kehon pisteitä.

Ujohymyinen pandahattunainen myi kojussaan taide-esineitä.

Jäätaiteilija Anssi Kuosa veisti tapahtuman teemaan sopivan ison lohikäärmeen, joka illan pimetessä valaisimien loisteessa hehkui punaisena.  Lopuksi lohikäärme sai pyrstönsä päälle vielä ohutsiipisen keijukaisen.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, yleisotapahtuma, sunnuntai 22 tammikuun, 2012, klo 23:01
Avainsanat: , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN