perjantai 20 kesäkuun, 2014

JUHANNUSAATTO KORKEASAARESSA

Kolmivuotias Leo äitinsä kanssa saapui juhannuksen viettoon Helsinkiin. Aattona puolilta päivin suuntasimme Korkeasaareen, jossa Leo vieraili nyt ensimmäistä kertaa. Eläimet eivät olleet yhtä hyvin näkösällä kuin toukokuussa käydessäni, mutta kuitenkin yhdellä kertaa tarpeeksi pikkuvieraani ihmeteltäväksi.

Aloitimme kierroksen karhulinnasta, jossa yksi nalle köllötteli luolan suulla.

IMG_4388

 

Viime viikkoisen Art Meets Sand -hiekanveistotapahtuman eläinveistokset olivat hyvässä kuosissa.

IMG_4611

 

IMG_4510

IMG_4586

 

Tiikeri loikoili selällään auringosta nauttien.

IMG_4461

 

Aasianleijonaemo kahden pienen poikasensa kanssa tutkaili maailman menoa.

IMG_4463

 

Jaksaiskohan sitä nousta välipalalle…

IMG_4484

 

Iltapäivällä alkoi sataa, ja ilves kyhjötti puitten suojassa.

IMG_4636

 

Sadetta pakoon livahdimme Africasia- ja Amazoniataloon, joissa pikkueläimet mm. liskot ja käärmeet olivat hereillä.

IMG_4559

 

Ranteenvahvuisia käärmeitä silmästä silmään katsottuani kamera tärisi käsissäni.. Käärmeitten päät ovat kauniita, ikään kuin pienistä litteistä helmistä rakennettua mosaiikkia.

IMG_4571

IMG_4575

IMG_4575-2

 

Sade oli välillä tauonnut, ja lähdimme toiselle kierrokselle. Pian sade palasi ja ennen kotimatkaa kastuimme lits läts märiksi.

IMG_4638

 

Seuraavaa kertaa varten pitäisi muistaa mukaan jokin musta kangas, jolla voisi estää lasiseiniin tulevat heijastumat. Vai olisiko polarisaatiosuodin tähän tarpeeseen paras?

Lisää kuvia Korkeasaaresta täällä.

Paula lähetti aiheesta: Ei kategoriaa, perjantai 20 kesäkuun, 2014, klo 20:42
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

keskiviikko 18 kesäkuun, 2014

TALLINNA

Piipahdin Tallinnassa ystäväni Leenan kanssa Viking XPRS:in tarjouslähdöllä 17. – 18.6.2014. Laiva lähti Katajanokalta klo 10 ja saapui Tallinnaan klo 12. Paluumatkalle laivaan pääsi klo 23.45 ja yö nukuttiin satamassa pienessä hytissä. Laiva lähti aamulla klo 7 ja saapui Helsinkiin klo 9 aamulla. Tallinnassa jäi siis runsaasti aikaa kulkea kaupungilla. Tavaroita ei voinut jättää hyttiin, sillä laiva heitti päivällä yhden keikan Helsinkiin.

Tallinnassa ostimme julkisen liikenteen päivälipun, jolla sai kulkea mielin määrin kolmella eurolla. Ensin piti ostaa viiden euron peruskortti, mutta seuraavilla kerroilla riittää vain tuo päivälippu.

Kumu-taidemuseo oli ensimmäinen etappimme, minulle ensi tutustuminen. Tällä kerralla ei ollut mitään valokuvanäyttelyä, mutta museossa riitti silti muuta katseltavaa. Rakennus oli kaunista arkkitehtuuria.

IMG_1511

 

Muotokuvapäitten huone oli vaikuttava.

IMG_1528

IMG_1543

 

Kumussa oli taideopiskelijoita piirtämässä lähes joka huoneessa.

IMG_1523

 

Kadriorgin puiston laidalla kulkevaan vallihautaan heijastui viereiset rakennukset.

IMG_1567

 

Herkkusuulle Tallinnan ja varsinkin sen vanhakaupunki on houkutuksia täynnä. Kumussa nautitun lounaan jälkeen kakkukahvi maistui.

IMG_1599

 

Lätäköistä päätellen Tallinnassa oli äskettäin satanut, mutta me saimme koko päivän nauttia aurinkoisesta ja sopivan lämpimästä säästä.

IMG_1638-3

 

Mukanani oli vain Canon Powershot S120 -pokkari, koska oli tarkoitus käydä ostamassa paikallisten suosimasta kauppahallista juustoja, ja niitten kanssa järkkäri olisi ollut liian raskas kantaa. Tosin viihdyimme KUMUssa niin kauan, että  halli oli mennyt kiinni. Lopun aikaa kiersimme Toompean mäellä ja sieltä keskustaan ostoksille.

Lisää reissukuvia täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, matka, keskiviikko 18 kesäkuun, 2014, klo 23:46
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 14 kesäkuun, 2014

ZOMBIEWALK

Zombiewalk järjestettiin 14.6.2014 kymmenettä kertaa Helsingissä. Aina tapahtuma on mennyt minulta ohi, mutta nyt vihdoin, kiitos somen, sain tiedon hyvissä ajoin.

Käveleviksi ruumiiksi maskeeratut zombiet kokoontuivat Vanhaan kirkkopuistoon eli Ruttopuistoon. Osuvasti valittu kokoontumispaikka, sillä moni näyttikin ruton runtelemalta. Maskeeraukset näyttivät ammattimaisilta: ei ollut pelkästään kaadettu tekoverta sinne tänne vaan asiaan oli paneuduttu.

Zombiet siirtyivät Ruttopuistosta kulkueena Bulevardin ja Mannerheimintien kautta Kiasman edustalle. Jalkakäytävä täyttyi lähes kahdestasadasta zombiesta. Lähes yhtä paljon tapahtuma veti mukaansa valokuvaajia. Kerrankin kuvattavia, jotka eivät väistäneet kameraa!

 

IMG_4211

IMG_3846

IMG_4273

IMG_4016

 

Silmä räjähtänyt poskelle..

IMG_4003

 

Bloody High Five.. verinen yläfemma..

IMG_4191

 

Taidokas maskeeraus tämä auki räjähtänyt poski, josta on vaikea äkkikatsomalta erottaa, missä kohtaa kulkee maskihampaitten ja omien hampaitten raja.

IMG_3849

 

Miespuolisia zombeja oli lähes samanverran kuin naisia, eivätkä he jääneet maskeerauksissa yhtään taidokkuudessa naisten tasosta.

IMG_4322

IMG_3903

IMG_3896

 

Zombieiden kokoontuminen ja kulkue eteni hyvässä sovussa ja liikennettä haittaamatta, eikä ulkopuolisia rettelöitsijöitä ollut performanssin mainetta pilaamassa.

Galleriassa lisää kuvia  ja HD-video.

 

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, tapahtuma, lauantai 14 kesäkuun, 2014, klo 23:13
Avainsanat: , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 6 kesäkuun, 2014

HELSINKI CRUISING NIGHT KESÄKUU 2014

Tämän vuoden Kauppatorin cruisingeista tähän astiset pääsivät livahtamaan huomaamatta ohi, mutta tänään kesäkuun ensimmäisenä perjantaina olin hereillä. Lähtö tosin jäi myöhäiseksi, mutta valokuvaseurakaverini Matti K. tarjosi kyydin, joten ehdin vielä iltakahdeksan jälkeen kuvaamaan toista tuntia.

Yleisöä velloi torilla jo niin runsaasti, että koko auton kuvaan saaminen oli hankalaa. Keskityinkin kuvaamaan yksityiskohtia ja ihmisiä.

 

IMG_3583

IMG_3601

IMG_3666

 

IMG_3793

 

Koirakansalaisetkin cruisailevat innokkaasti, kun avoimesta takaikkunasta kuono saa vilpoista ilmavirtaa.

IMG_3780

 

Kaunis neito Keisarinnankivellä.

IMG_3679

IMG_3788

IMG_3785

IMG_3668

 

Mielikuvattavaani ovat nuo vanhojen autojen näyttävät keulakuvat.

IMG_3597

 

Cruisingeissa käy personaallisia tyyppejä, jotka ovat yhtä mielenkiintoista kuvattavaa kuin autotkin. Parrakas herra edustaa kalliolaista charmia.

IMG_3743-Edit

 

Lisää kuvia kesäkuun cruisailusta täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, tapahtuma, perjantai 6 kesäkuun, 2014, klo 23:28
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 1 kesäkuun, 2014

SPIRIT OF SAMURAI

Spirit of Samurai -tapahtuman YABUSAME-seremonia houkutteli sunnuntaina 1.kesäkuuta 2014  Helsingissä Laakson ratsastuskentälle suuren yleisön. Yabusame-seremoniassa perinteisiin samuraiasuihin pukeutuneet jousiampujat ampuvat kolmeen maaliin hevosella ratsastaen.

Pääsin pienen ryhmän mukana kuvaamaan median katsomoon, josta oli esteetön näkymä radalle ja keskimmäiseen maaliin. Kuvauksen tiimellyksessä taisin sohia naapuria takaraivoon telelläni, kun oli etsittävä sopiva tähtäyskohta ja osattava laukaista juuri sinä siinä silmänräpäyksessä, kun nuoli rikkoo maalitaulun säpäleiksi. Suurimman osan kuvasin Ai Servolla, muutaman kerran tarkennus lipsahti kohteesta taustaan.

Ennen jousiammunnan alkua alue pyhitettiin moninaisin shintolaisin seremonioin.

IMG_3388

IMG_3419

 

Tuomaristo istui keskimmäisen maalin kohdalla. Kuvassa etualalla iltanäytöksen tuomarina toiminut Petteri Kostermaa.

IMG_3428-2

 

Jousiampuja ratsastaa vauhdikkaasti ja ampuu pylvään päähän asetetun puulevyn kappaleiksi.

IMG_3520

 

Heti maalitauluun ammuttuaan samurai tavoittelee nuolikotelosta seuraavan kohteen nuolta.

IMG_3508

IMG_3514-2

 

Jousiampujat palaavat lähtöpaikkaan jonossa ratsasten.

IMG_3467

IMG_3564-2

IMG_3443-2

IMG_3475-2

 

Ratsun selässä Petteri Kostermaa.

IMG_3536

IMG_3551

IMG_3538

 

Spirit of Samurai -tapahtuma nähtiin nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa, ja siihen kuului useita japanilaiseen perinnekulttuuriin liittyviä luentoja ja seremonioita perjantaista sunnuntaihin.

Lisää kuvia YABUSAME-seremoniasta täällä.

Paula lähetti aiheesta: yleisotapahtuma, sunnuntai 1 kesäkuun, 2014, klo 23:58
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 25 toukokuun, 2014

MAAILMA KYLÄSSÄ 2014

Vuoden parhaita kuvaustapahtumia on Maailma kylässä -tapahtuma Helsingin Kaisaniemen puistossa toukokuun lopulla, nyt 24. – 25.toukokuuta. Tänä vuonna koko lauantain olin talosuojelukoulutuksessa ja vasta sunnuntaina iltapäivästä ehdin Kaisaniemeen. Kansalaisjärjestöt ja yhdistykset esittelivät toimintaansa, pikkukojuissa myytiin käsitöitä ja ruokaa eri puolilta maailmaa.

Viivyin vain hieman toista tuntia, mutta ehdin syödä hyvin maustetun aterian ja kuvata Hugh Masekelaa. Masekela totesi maailmanrauhan menneen silloin kun aikojen alussa ensimmäinen ihminen keksi rakentaa aidat maansa ympärillä ja julistaa itsensä niitten omistajaksi. 75 vuoden iästään huolimatta Masekela on energinen taiteilija, joka jaksoi elehtiä ja pelleillä lavalla muusikkokavereittensa kanssa.

IMG_3014

IMG_3010

IMG_2949

IMG_3021-2

IMG_2939

Parasta tapahtumassa ovat ihmiset, koska he ovat ovat usein ulkoiselta olemukseltaan tavishärmäläistä omaperäisempiä ja siis valokuvauksellisia.

IMG_3079-2

 

IMG_3193-3

 

IMG_3209-2

 

IMG_3129-2

 

 

 

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, yleisotapahtuma, sunnuntai 25 toukokuun, 2014, klo 23:46
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 24 toukokuun, 2014

TALOTURVALLISUUSKURSSI

Osallistuin Asuinkiinteistön turvallisuushenkilöstön peruskurssille  lauantaina 24.5.2014 klo 9 – 18 Laajasalon Pataruumassa. Teoriapuolen kurssittajana toimi Helsingin pelastuslaitokselta Kaci Bourdache ja alkusammustusharjoituksen vetivät Laajasalon VPK:n edustajat.

 

IMG_2870

IMG_2900

IMG_2901-2

IMG_2902

IMG_2879

IMG_2894

 

 

 

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, lauantai 24 toukokuun, 2014, klo 22:08
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 17 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN NATURAN RETKI

Kameraseuran Natura-kerho kävi lauantaina 17.5.2014  kameroineen Korkeasaaressa serkkuja tervehtimässä. Mukana oli kymmenkunta kameraseuralaista. Retken vetäjänä toimi Eero Venhola, joka oli tilannut aurinkoisen ja lämpimän kevätkelin. Liian kuumaa ei ollut, pieni tuulenvire vilvoitti kuvaajia. Eläimille taisi olla jo sen verran lämmintä, että ne mieluiten löhosivät pensaikkojen varjossa.

Valo oli keskipäivällä paikoin turhankin kovaa, joten kaikki kuvat on puskettu Lightroomin läpi. Suuri osa eläimistä oli metalliverkon, -aidan tai nuhruisen lasin takana, siksi kuvissa on paikoin epämääräisiä kohteeseen kuulumattomia länttejä.

Kiersin saarta Handen ja Erikin kanssa. Lähdimme kokoontumispaikasta ravintola Pukin terassilta karhujen kautta myötäpäivään. Nallet ovat olleet suosikkejani, mutta nyt ne nukkuivat pimeässä onkalossa, en saanut hyvää kuvaa.

Kuningasmerikotka tarkkaili maailmaa kelopuussa, ja tiukasti objektiivi verkkoaitaan painettuna sain ylväästä linnusta kuvia.

IMG_2053

 

Leijonat makasivat varjossa.

IMG_2137-3

 

Papukaija oli melko hämärässä huoneessa, objektiivi tarkensi hitaasti, tämä oli harvoja melko teräviä otoksia.

IMG_2300

 

Mangustit ovat tavattoman sympaattisia eläimiä, ne leikkivät ja telmivät sikin sokin.

IMG_2375-2

 

Kirkkaanvihreä lisko oli kuin koru. Näitä pikkueläimiä pitänee mennä uudemman kerran kuvaamaan, kun yleisöä ikkunoitten edessä on vähemmän.

IMG_2351

 

Vesialtaassa uiskenteli kilpikonnia ja tällaisia pikkukrokoja(?).

IMG_2267

 

Tavintola Pukin edustalla tunnuseläin veistoksena.

IMG_2451-2

 

Riikinkukkoja käyskenteli Pukin tienoilla useampiakin, mutta yksikään ei suostunut läväyttämään pyrstoään auki. Tyydyin sitten kuvaamaan lähikuvia. Oli vaikea saada tarkennusta osumaan isolla aukolla, kun riikinkukko koko ajan liikutti päätään kävelyn tahtiin eestaas.

IMG_2464

 

Jos isot nallet pysyttelivätkin varjossa, niin näitä nallekarhuja oli uskaltautunut jääkaapista ulkoilemaan useampaankin pöytään…

IMG_2428

Hmm.. leijonakin käväisi karhuun nojailemassa oikein sapelin kera, mutta jääköön sen tarina arvoitukseksi…

Lisää kuvia täällä: http://pl.1g.fi/kuvat/RETKET+JA+REISSUT/Korkeasaari+17.5.2014/

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, lauantai 17 toukokuun, 2014, klo 23:13
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 15 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN TEEMAN RETKI

Kameraseuran Teema-kerhon kevään kuvausretken kohteena 15.5.2014 oli Katajanokka.  Kokoonnuimme Wanhan Sataman eteen klo 17 ja jakaannuimme pikku porukoilla eri puolille kuvaamaan kaunista kaupunginosaa. Yleensä olen Katajanokkaa kiertänyt rantojen viertä, mutta nyt lähdin Hietarinteen Handen kanssa oikaisemaan alueen halki entisen vankilan ohi jäänsärkijöitä kohti.

Jäänmurtajien lähellä oli korkea metalliaita, jonka strukturoitu ja rastirei’itetty pinta heijasti valoa kauniisti siniharmaan eri sävyin.

IMG_1912

 

IMG_1922

 

IMG_1928

 

Pitää selvittää, mikä rakennus on tämä, jonka seinilla oli ristikuvioita. Kuviot ja puun varjot tekivät seinästä kauniin kokonaisuuden.

IMG_1944

 

Sinipunainen asetelma löytyi tiilirakennuksen seinustalta.

IMG_1948

 

Yritin saada yhteen kuvaan mahdollisimman monta noita keltaisia köydenkiinnitystolppia (mitähän ne ovat oikealta nimeltään?), mutta en onnistunut haluamallani tavalla.

IMG_2007

 

Sipulikirkon vieressä metalliaidassa naarmugraffiteja.

IMG_2026

 

Kaksi sipulia: ravintola Sipulin lippu ja kreikkalaiskatolisen kirkon tornisipuli.

IMG_2019

 

Pressanlinnaa korjataan, tämä metallikonstruktio ja siinä olevat oranssit laput olivat kuin moderni pelkistetty taideteos.

IMG_2028-2

 

Kuvia katsomaan kokoonnuttiin Kappeliin, jonka olutpuolella meille oli varattu pöytä. Olut maistui ripeän kävelyn jälkeen. Juteltiin taiteiden yönä avattavasta Aita-näyttelystä ja syksyn kuvausteemoista. Oma jutteluni oli hieman äshä-pitoinen – ei toki liiallisen oluen vaan puuttuvan etuylähampaan vuoksi…

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, kaupunki, torstai 15 toukokuun, 2014, klo 23:06
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 13 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 13.5.2014

Kameraseuran toukokuun kuukausikokouksen ohjelmana oli kevätjuhla nyyttikesteineen. Kylläpä pöytä notkuikin herkkuja, sekä syömistä että juomista. Aamulla ei ollut silti ”tukka kipeenä”.

Kuvakilpailun aiheena oli ”Kevät”, ja se käytiin pöytäkilpailuna ja kuvat esitettiin vedoksina.  Tällä kertaa pöydän virkaa toimitti verkko, johon kukin sai kiinnittää kuvansa pyykkipojin.  Pyykkipojissa oli numero, ja jokainen sai kirjoittaa paperilapulle kolmen parhaaksi arvioimansa kuvan numerot.  Parhaat yhteispisteet saaneet kuvat voittivat.  Oma kuvani Kaisla herää kevääseen voitti kilpailun ensimmäisen palkinnon.

Palkintona oli Jarmo ”Yammu” Jauhiaisen kuvateos 1,5 % – Äänekäs hiljainen kansa, johon taiteilija on kuvannut skitsofreniaa sairastavia ihmisiä. Kuvateos perustuu samannimiseen mm. Valokuvataiteen museossa vuonna 2007 olleeseen näyttelyyn. Kirjasta myös Mielenterveyskeskusliiton sivulla.

Kuvan Kaisla herää kevääseen otin Laajasalon Valokuvaajien kevätretkellä Vanhankaupungin Lammassaaressa 2013.  Myöhäisillan auringon välke vedessä toi  taustaan terävyysalueen ulkopuolelle runsaasti isoja bokeh-palluroita.

kaisla-heraa-kevaaseen

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 13 toukokuun, 2014, klo 23:55
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN