sunnuntai 26 helmikuun, 2012

VUORILAHDEN TALVISTA RANTAA

Sunnuntaiaamu vierähti pitkäksi, ja ennen kuin sain itseni ulos kameroineni, aurinko oli jo laskemassa niemennokan taakse. Pakkastakin sen verran, että muutaman kuvan kuvan jälkeen hyppyseni olivat jo jäässä. Kuvat on otettu Vuorilahdesta läntiseen Santahaminaan päin.

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, maisema, sunnuntai 26 helmikuun, 2012, klo 20:22
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

keskiviikko 22 helmikuun, 2012

LUMET KATOLTA

Aamupäivällä alkoi katolta kuulua rahinaa ja kolinaa. Yleensä kattoäänten aiheuttajina ovat varikset, mutta nyt lumisena aikana katolla olikin lumenpudottajia. Tänä talvena meidän yhtiössä on lumityöt hoidettu mallikkaasti, vaikka lunta on tupruttanut harva se päivä ja yö.

Jouduin ottamaan kuvan kohti aurinkoa – tässä tosin aurinko on rajattu pois. Yritin ensin saada auringon ihan lumikökön taakse, mutta en päässyt parvekkeella tarpeeksi oikeaan sivuun, kun siinä on kaiken maailman roinaa talvisäilytyksessä.

Naapuritalon katolta sain kuvan koko lumenpudottajaryhmästä, jossa kellään ei näyttänyt olevan korkeanpaikan pelkoa. Turvavaljaat ja -köydet oli kaikilla kiinnitettynä asianmukaisesti. Ahkeria miehiä, lumi ja jää sai kyytiä.

Valo tuli hieman huonosta suunnasta, mutta silti kuvasta näkee, että pihapolku portaasta tielle ja varaston ovelle on tehty hyvin:

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, keskiviikko 22 helmikuun, 2012, klo 14:54
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 16 helmikuun, 2012

KERHOILTA 16.2.2012

Laajasalon Valokuvaajien helmikuun kerhoillan kuva-aiheena oli paprika. Kuvia oli sähköisesti kahdeksalta jäseneltä, paperivedoksia kahdelta.

Omien kuvieni ottaminen jäi viime tinkaan: iltapäivästä kävin ostamassa kerhotarjottavat ja muutaman paprikan. Olisin halunnut ostaa kaikkia kuutta väriä: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, valkoinen ja musta. Löysin vain neljää ensimmäistä. Alunperin ideana oli leikata parikasta olympiarenkaat, mutta värien ja ajankin puutteessa kuvasin ne kokonaisina.

Luonnonvaloa olisi ollut paremmin porraskäytävässä, mutta siinä ei olisi päässyt tarpeeksi etäälle kohteesta. Kuvasin sitten kuitenkin olohuoneessa parvekkeelle antavan ikkunan edessä, vaikka parvekkeen katto hieman pihisti valoa. Asetin paprikat mustalle ikkunapöydälle ja taustaksi mustan kankaan. En ehtinyt silittää kangasta, mutta eipä tuo haitannut, koska kangas jäi terävyysalueen ulkopuolelle. Paprikoitten varjon puolta avasin Ikean valkoisella kiiltävällä laatikon kannella. Muutamaa eri asetelmaa kokeilin, sitten kiireesti kuvat koneelle ja Lightroomin kautta pienemmäksi. Yhden kuvan muunsin mustavalkoiseksi, lisäsin kohinaa ja rajasin kahdella eri tavalla. Kamerana oli Canon 5D II ja objekstiivina Canon EF 70-200mm f/4L USM.

Paula lähetti aiheesta: valokuvaus, torstai 16 helmikuun, 2012, klo 22:46
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

keskiviikko 15 helmikuun, 2012

ON LUNTA TULVILLAAN

On lunta tulvillaan raikas talvisää, kertoo vanha laulu.  Kuten viime talvena niin nytkin laulu pitää paikkansa.

Luonnollisesti jokaista lumihiutaletta ei voida välittömästi poistaa, mutta lumen määrän huomioon ottaen lumityöt ovat nyt sujuneet viime talvea rivakammin, pihatiet ja -polut on luotu auki suhtkoht nopeasti, ja työn jälki on laadukkaampaa.

Tänä talvena tämäkin jalkapolku ovelta kävelytielle on tuplasti leveämpi kuin viime vuonna ja lumivallin reunat ovat kuin viivoittimella vedetyt.

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, keskiviikko 15 helmikuun, 2012, klo 18:16
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

maanantai 13 helmikuun, 2012

Facebook vie tuhkatkin pesästä..?

Kirjoitin äskettäin Facebookiin näin:  Primitiiviset heimot pelkäävät, että valokuva riistää heidän sielunsa, mitä moni nykyihminen pitää hassuna suhtautumisena.  Samat ihmiset pelkäävät, että Facebook vie heiltä paitsi sielun ja henkilöllisyyden myös tuhkatkin pesästä.

Juha H. vastasi naamakirjoitukseeni, että niinhän se viekin!

Myönnän. Juha on oikeassa. Jos FB ei suoranaisesti vie tuhkia pesästä, ainakin tuo hiiltyneitä kökköjä uuniin…

Juu. Ensin raahaat kaupasta bussi-metro-bussi -tungoksessa painavia kasseja, sitten peset, kuorit ja pilkot kilokaupalla sipuleita ja porkkanoita ja heität uuniin. Sitten meet Facebookiin, luet ja kommentoit, kommentoit ja luet. Nukahdat. Heräät aamuyöstä  uunista tulevaan käryyn…

Eikä siitä ole aikaakaan, kun hernesoppa paloi pohjaan – kahdesti jopa.

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, maanantai 13 helmikuun, 2012, klo 13:50
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN