lauantai 17 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN NATURAN RETKI

Kameraseuran Natura-kerho kävi lauantaina 17.5.2014  kameroineen Korkeasaaressa serkkuja tervehtimässä. Mukana oli kymmenkunta kameraseuralaista. Retken vetäjänä toimi Eero Venhola, joka oli tilannut aurinkoisen ja lämpimän kevätkelin. Liian kuumaa ei ollut, pieni tuulenvire vilvoitti kuvaajia. Eläimille taisi olla jo sen verran lämmintä, että ne mieluiten löhosivät pensaikkojen varjossa.

Valo oli keskipäivällä paikoin turhankin kovaa, joten kaikki kuvat on puskettu Lightroomin läpi. Suuri osa eläimistä oli metalliverkon, -aidan tai nuhruisen lasin takana, siksi kuvissa on paikoin epämääräisiä kohteeseen kuulumattomia länttejä.

Kiersin saarta Handen ja Erikin kanssa. Lähdimme kokoontumispaikasta ravintola Pukin terassilta karhujen kautta myötäpäivään. Nallet ovat olleet suosikkejani, mutta nyt ne nukkuivat pimeässä onkalossa, en saanut hyvää kuvaa.

Kuningasmerikotka tarkkaili maailmaa kelopuussa, ja tiukasti objektiivi verkkoaitaan painettuna sain ylväästä linnusta kuvia.

IMG_2053

 

Leijonat makasivat varjossa.

IMG_2137-3

 

Papukaija oli melko hämärässä huoneessa, objektiivi tarkensi hitaasti, tämä oli harvoja melko teräviä otoksia.

IMG_2300

 

Mangustit ovat tavattoman sympaattisia eläimiä, ne leikkivät ja telmivät sikin sokin.

IMG_2375-2

 

Kirkkaanvihreä lisko oli kuin koru. Näitä pikkueläimiä pitänee mennä uudemman kerran kuvaamaan, kun yleisöä ikkunoitten edessä on vähemmän.

IMG_2351

 

Vesialtaassa uiskenteli kilpikonnia ja tällaisia pikkukrokoja(?).

IMG_2267

 

Tavintola Pukin edustalla tunnuseläin veistoksena.

IMG_2451-2

 

Riikinkukkoja käyskenteli Pukin tienoilla useampiakin, mutta yksikään ei suostunut läväyttämään pyrstoään auki. Tyydyin sitten kuvaamaan lähikuvia. Oli vaikea saada tarkennusta osumaan isolla aukolla, kun riikinkukko koko ajan liikutti päätään kävelyn tahtiin eestaas.

IMG_2464

 

Jos isot nallet pysyttelivätkin varjossa, niin näitä nallekarhuja oli uskaltautunut jääkaapista ulkoilemaan useampaankin pöytään…

IMG_2428

Hmm.. leijonakin käväisi karhuun nojailemassa oikein sapelin kera, mutta jääköön sen tarina arvoitukseksi…

Lisää kuvia täällä: http://pl.1g.fi/kuvat/RETKET+JA+REISSUT/Korkeasaari+17.5.2014/

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, lauantai 17 toukokuun, 2014, klo 23:13
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 15 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN TEEMAN RETKI

Kameraseuran Teema-kerhon kevään kuvausretken kohteena 15.5.2014 oli Katajanokka.  Kokoonnuimme Wanhan Sataman eteen klo 17 ja jakaannuimme pikku porukoilla eri puolille kuvaamaan kaunista kaupunginosaa. Yleensä olen Katajanokkaa kiertänyt rantojen viertä, mutta nyt lähdin Hietarinteen Handen kanssa oikaisemaan alueen halki entisen vankilan ohi jäänsärkijöitä kohti.

Jäänmurtajien lähellä oli korkea metalliaita, jonka strukturoitu ja rastirei’itetty pinta heijasti valoa kauniisti siniharmaan eri sävyin.

IMG_1912

 

IMG_1922

 

IMG_1928

 

Pitää selvittää, mikä rakennus on tämä, jonka seinilla oli ristikuvioita. Kuviot ja puun varjot tekivät seinästä kauniin kokonaisuuden.

IMG_1944

 

Sinipunainen asetelma löytyi tiilirakennuksen seinustalta.

IMG_1948

 

Yritin saada yhteen kuvaan mahdollisimman monta noita keltaisia köydenkiinnitystolppia (mitähän ne ovat oikealta nimeltään?), mutta en onnistunut haluamallani tavalla.

IMG_2007

 

Sipulikirkon vieressä metalliaidassa naarmugraffiteja.

IMG_2026

 

Kaksi sipulia: ravintola Sipulin lippu ja kreikkalaiskatolisen kirkon tornisipuli.

IMG_2019

 

Pressanlinnaa korjataan, tämä metallikonstruktio ja siinä olevat oranssit laput olivat kuin moderni pelkistetty taideteos.

IMG_2028-2

 

Kuvia katsomaan kokoonnuttiin Kappeliin, jonka olutpuolella meille oli varattu pöytä. Olut maistui ripeän kävelyn jälkeen. Juteltiin taiteiden yönä avattavasta Aita-näyttelystä ja syksyn kuvausteemoista. Oma jutteluni oli hieman äshä-pitoinen – ei toki liiallisen oluen vaan puuttuvan etuylähampaan vuoksi…

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, kaupunki, torstai 15 toukokuun, 2014, klo 23:06
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 13 toukokuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS 13.5.2014

Kameraseuran toukokuun kuukausikokouksen ohjelmana oli kevätjuhla nyyttikesteineen. Kylläpä pöytä notkuikin herkkuja, sekä syömistä että juomista. Aamulla ei ollut silti ”tukka kipeenä”.

Kuvakilpailun aiheena oli ”Kevät”, ja se käytiin pöytäkilpailuna ja kuvat esitettiin vedoksina.  Tällä kertaa pöydän virkaa toimitti verkko, johon kukin sai kiinnittää kuvansa pyykkipojin.  Pyykkipojissa oli numero, ja jokainen sai kirjoittaa paperilapulle kolmen parhaaksi arvioimansa kuvan numerot.  Parhaat yhteispisteet saaneet kuvat voittivat.  Oma kuvani Kaisla herää kevääseen voitti kilpailun ensimmäisen palkinnon.

Palkintona oli Jarmo ”Yammu” Jauhiaisen kuvateos 1,5 % – Äänekäs hiljainen kansa, johon taiteilija on kuvannut skitsofreniaa sairastavia ihmisiä. Kuvateos perustuu samannimiseen mm. Valokuvataiteen museossa vuonna 2007 olleeseen näyttelyyn. Kirjasta myös Mielenterveyskeskusliiton sivulla.

Kuvan Kaisla herää kevääseen otin Laajasalon Valokuvaajien kevätretkellä Vanhankaupungin Lammassaaressa 2013.  Myöhäisillan auringon välke vedessä toi  taustaan terävyysalueen ulkopuolelle runsaasti isoja bokeh-palluroita.

kaisla-heraa-kevaaseen

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 13 toukokuun, 2014, klo 23:55
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 10 huhtikuun, 2014

KAMERASEURA TEEMA 10.4.2014

Kevään viimeisen Teema-kerhon esiintyjänä oli valokuvaaja ja videotaiteilija Alisa Javits.

Pöytäkilpailun teemana oli Muutos, johon osallistuttiin vedoksin. Koska en päässyt paikalle, vein etukäteen Kamera-gallerian oviluukusta työni, ja joku ystävällinen kerholainen oli huolehtinut vedokseni mukaan pöytäkilpailuun.  Alunperin minun piti osallistua kokonaan toisella kuvalla tai oikeammin kuvaparilla, jossa mallinani oli valokuvausseurakaverini Juha Halmu. En saanut omaa malliosuuttani valmiiksi ajoissa, joten viime tingassa päädyin toiseen kuvaan.

Vasta Kameraseuran elokuun uutisista sain lukea, että kuvia oli lähetetty 22, joista parhaiksi valittiin kuusi kuvaa kukin yhdellä pisteellä. Joukossa oli kuvani nimelta Paradigma vaihtui: ei enää niin suuri mahtava.  Keväällä työkaluteemaa varten maalla kuvaamani ruosteinen kaatunut kottikärry, jonka päällä sirppi ja vasara, symboloivat  mielestäni suuren itäisen naapurimaan poliittista muutosta.

En muista, kumpi värivaihtoehto oli mukana, sepia vai mustavalkoinen, tsekkaan myöhemmin…

IMG_9777-2

IMG_9777

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, torstai 10 huhtikuun, 2014, klo 21:08
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 13 maaliskuun, 2014

KAMERASEURAN TEEMA 13.3.2014

Kameraseuran Teema-kerhon maaliskuun aiheena oli  ”Työkalu”. Tuomarina toimi illan esiintyjä Eero Hauta-aho, taitava lintukuvaaja ja luonnontuntija.

Osallistuin kilpailuun kuvalla, jonka otin maalla edellisenä viikonvaihteena. Siellä kasvimaan vajan seinustaa koristaa kaksi ruosteista vanhaa puutarhatyökalua, joista nappaan aina kuvan ohi kulkiessani. Nyt valo oli mielestäni sopiva, koska se toi kuivuneen seinahirren syyt hyvin esiin. En tiedä työkalujen oikeaa nimeä, mutta nimesin kuvan ”Herra ja rouva Kuokka”.

Herra ja rouva Kuokka

Herra ja rouva Kuokka

Kuvani ei pärjännyt kilpailussa, jossa tuomarin mielestä kuvissa olisi suotavaa näkyä myös työkalun käyttäjä. Minä ja moni muu olimme tosin sitä mieltä, että silloin annettu aihe olisi ”Työkalun” sijasta ollut ”Työ”. Harmitti kovasti, että noudatin liian tiukasti annettua aihetta, sillä kovalevyltäni olisi löytynyt paljonkin työn tekemisen kuvia. Noh.. tuomari on puhunut, pulinat pois.. opinpahan sen, ettei annettua aihetta tarvitse käsitellä niin kovin pilkuntarkasti.

Kuvasin maalla aiheesta muitakin työkaluja hieman kieli poskessa:  asettelin vanhan kaatuneen ruostuneen kottikärryn reunalle sirpin ja vasaran eräästä toisesta yhteydestä paremmin tunnettuun asentoon… Kuvat ajattelin nimetä tyyliin ”Ei tässä mitään symboliikkaa ole.. eihän?” tai ”Kaatuu se suuri ja mahtavakin..”

IMG_9777

IMG_9770

 

Hieman vähemmän osoittelevasti asetellut työkalut:

IMG_9795

 

Seuraavat kaksi kuvaa voisi nimetä vaikkapa ”Emeritukset” – tosin ainakin sahapukki on edelleen käytössä:

IMG_9734

IMG_9817

 

Miellyin tämän kuvan mustavalkoiseen versioon ja ensi kerralla otankin kottareista poliittisesti korrektimman kuvan ilman sirppiä ja vasaraa:

IMG_9777-2

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, torstai 13 maaliskuun, 2014, klo 23:35
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

tiistai 11 maaliskuun, 2014

KAMERASEURAN KUUKAUSIKOKOUS

Kameraseuran kuukausikokouksessa 11.3.2014 oli vuosikokouksen lisäksi  ohjelmassa vapaa-aiheinen kuvakilpailu. Sen tuomaroi Reino Havumäki, Suomen kameraseurojen liiton puheenjohtaja.

Kuvani ”Muusikko Suomenlinnassa” sai kunniamaininnan. Tuomari kommentoi, että pitempää kuvaa katsoessa siitä löytää paljon yksityiskohtia. Harmi, että torvien pinnat eivät olleet parhassa terässä (katsoin läheltä), jolloin heijastukset eivät toistuneet kovin terävinä.

Muusikko Suomenlinnassa

Muusikko Suomenlinnassa

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, tiistai 11 maaliskuun, 2014, klo 22:17
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 6 helmikuun, 2014

NÄYTTELYKUVA

Viime kesänä illansuussa Suomenlinnasta kuvausretkeltä palatessani Kauppatorilla matalalta paistava aurinko heijasti hauskasti varjoja oranssinpunaisten myyntikojujen seiniin. Minua viehätti puolittain näkyvissä istuvan naisen polvisukat ja varjona näkyvän lätsäpäisen miehen siluetti. Varjosta voisi kuvitella miehen vanhaksi, mutta oikeasti hän oli nuori poika; hattu lienee isoisänsä nuoruudenajan lättähattu.

Annoin Jaffa-mainoksen vuoksi kuvalle nimeksi ”Jaffaa ilta-auringossa”. Kuva hyväksyttiin Suomen Kameraseurojen liiton vuoden 2013 teemanäyttelyyn Ihminen. Kamera-lehden vuoden 2013 Suurkilpailun harrastajasarjassa sain kuvalla kolmannen palkinnon.

Kameraseuran vuosikilpailussa 2014 voitin kuvalla tilannekuvasarjan. Kilpailun tuomareina toimivat valokuvaajat Laura Nissinen ja Sami Perttilä sekä graafinen suunnittelija Ronja Korhonen. Sarjavoittajat ja kunniamaininnan saaneet saivat palkinnoksi esille voittajakuvansa ja sen lisäksi kokoelman muita valokuviaan Kameraseuran Vuosikilpailun parhaat -näyttelyssä. Näyttely on avoinna Kamera-galleriassa (Lastenkodinkuja 1)  7. – 28.2 2014 ti-pe klo 10 – 15.

paula-lehtimaki_jaffaa-ilta-auringossa

Vaikka mieluiten kuvaankin pelkistettyjä mustavalkokuvia, Kameraseuran näyttelyyn halusin etsiä tämän kuvan yhteyteen sopivia lämminsävyisiä kuvia. Valitsin kovalevyltä yhdeksän kuvan kokoelman, jossa toistui punaista, oranssia ja keltaista. Värien lisäksi sarjaa yhdistää Helsinki. Kamera-seuran mustat kehykset ja kehyspahvit hieman rauhoittivat mielestäni liiankin värikästä kokoelmaa.

vuosikilpailun-parhaat_nayttely-9166

Paula lähetti aiheesta: näyttely, valokuvaus, torstai 6 helmikuun, 2014, klo 23:20
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 15 marraskuun, 2013

KAMERASEURAN TEEMA

Kameraseuran Teemassa marraskuun kokouksessa 14.11. kuvateemana oli ”Vieraanvaraisuus”. Kuvat tuomaroi valokuvataiteen maisteri valokuvaaja Aino Huhtaniemi.  Aluksi Huhtaniemi näytti kuvia näyttelystään ”Autuas aina”.  Näyttelyä ja samanaiheista kirjaa varten  hän oli kuvannut kouluja Suomen eri puolilla.

Minulle sanasta vieraanvaraisuus tulee ensimmäisenä mieleen sisareni Armin leipomukset ja notkuvat ruokapöydät. Tämän kuvasarjan  kuvat otin viime pääsiäisenä Pälkäneellä. Kilpailun  kuvat esitettin vedoksina, mutta omieni värintoistoon en ollut aivan tyytyväinen.  Tavoittelin lämmintä sävyä, mutta tulos oli mielestäni hieman liian viileäsävyinen kuvaamaan lämmintä aihetta. Ehkä tulostusasetuksissani on korjaamista, ainakin paperi oli Epsonia, jonka pitäisi tulostua nätisti Epsonin koneella. Nettikuviksi muutin värit paperikuvia vastaaviksi.

Huhtaniemi valitsi kuvasarjani ”Pullantuoksua” kahdella pisteellä ensimmäiselle sijalle.

lehtimaki-paula_pullantuoksua-1_web1000

lehtimaki-paula_pullantuoksua-2_web1000

lehtimaki-paula_pullantuoksua-3_web1000

lehtimaki-paula_pullantuoksua-4_web1000

Paula lähetti aiheesta: Kameraseura, perjantai 15 marraskuun, 2013, klo 20:42
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN