VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Sateen uhka ja kolea sää sai miettimään, lähteäkö Vanhankaupunginkoskelle kuvaamaan vuotuista koskimelontakisaa vai jäädäkö kotiin vällyihin. Lähdin kuitenkin kun valokuvaseurakaveri Matti K. tarjosi kyydin.

Hyistä valtoimenaan ryöppyävää vettä pelkäämättömät melojat laskivat pitkin kivikkoisen Vanhankaupunginkosken itäistä haaraa pitkin.

Koskelle saavuttuani yksi laskuosuus oli jo ohi. Nyt oli vuorossa koripallo meloen – lajin oikeaa nimeä en ottanut selville. Ideana kuitenkin oli saada heitetyksi pallo koriin, ja näköjään pyrittiin myös kaatamaan vastustaja kanootista (kajakista?) veteen.

Tauolla maistui makkara ja lettu, jotka lämmittivät sen verran että taas tarkeni pidellä kylmää kameraa, kun toinen laskukierros alkoi. Väkeä ei ollut – kehnon sään vuoksi ehkä – niin runsaasti kuin aikaisempina vuosina, joten sain ilman kyynärpäätaktiikkaa mukavan kuvauspaikan aidan vierestä.

Vesi näytti olevan tänä vuonna melko matalalla, ja niin kilpailijat saattoivat juuttua kiville, joista irtosivat toimitsijan työntöavuin.

Sillanpielessä kasvoi taas kauniita valkoisia nuokkuvia kukkia isoina mattoina. Maa oli märkää, niin että ihan masulleni en heittänyt, sen verran kuitenkin matalalta kuvasin, että sain taustaan pehmennystä.

Kohina – koskimelonta ry:n järjestämä perinteinen Ice Break -koskimelontatapahtuma Vanhankaupunginkoskella on kevään odotettuja kuvauskohteita: väriä ja vauhtia ei puutu. Sää oli kauniin aurinkoinen, mutta silti kaksi villapuseroa ei ollut liikaa. Kynsikkäät olisivat hyvät, koska kameran kylmyys siirtyy käsiin.

Ensimmäiset kilpailut käytiin joen itähaarassa, tässä kilpailijoita odottamassa veteen laskeutumista.

Kilapussa oli osanottajia sekä Suomesta että ulkomailta. Vanhankaupunginkoski pauhasi tänä vuonna erittäin runsasvetisenä.

Länsihaaran palkintojenjaossa iloisia ilmeitä ja vilkutus yleisölle.

Väliajalla nautittiin kojujen antimista ja siirryttiin joen toiseen haaraan.

Kosken länsihaarassa laskettiin kuusimetrisestä putouksesta. En päässyt parhaalle paikalle saadakseni kuvia putouskohdasta. Mutta taitoa vaati lasku koko matkalla.

Kajakkikolareitakin nähtiin.

Värikkäät kanootit ja kajakit kiinnostivat kaikenikäisiä. Tämä pikkuinen ehkä on parinkymmenen vuoden kuluttua itsekin laskemassa kosken kuohuissa…

Tiedonhaluiset tutkivat, miltä sisällä näyttää..

Myös karvaturrit katselivat hyörinää ja pyörinää..

Eräitä jo hieman raitis ilma ramaisi..

Piti käymäni kuvaamassa  Vanhankaupunginkosken jäitten lähtöä jo muutama viikko sitten, mutta myöhästyin –  taas kerran…  Tostaina oli Arabiassa Mediakeskus Lumeessa valokuvatutkimuskonferenssi, jonka yleisöluentoa odotellessani vietin pari tuntia raikkaassa kevätsäässä kosken seutua kuvaillen. Pauhu oli mahtava, kun suuret vesimassat vyöryivät koskea alas. Sää oli kostean sumuinen ja päivä pilvinen, joskin ajoittain taivas hieman sinersi.

Kokeilin samaa kohdetta usealla eri valotusajalla. Jotenkin vain en tykkää kovin pitkistä valotusajoista, koska vesi menee liian piimämäiseksi. Olisi myös pitänyt pitkille ajoille olla mukana teline, ettei liikettä tule muuhun kuin veteen.

Pikkukenkä ei ollut tuolla ihan paras mahdollinen jalkine..

Rakastavaisten lukkoja  näkyy jo Helsingissäkin muutamassa sillassa. Lukkovillitys lienee alkanut  Prahassa Vltava-joen sivuhaaran ylittävällä  Pirunpuron Rakastavaisten sillalla. Vanhankaupunginkosken silta on kaunis ja romanttinen miljöö.

Kalastajat ovat saapuneet kosken partaalle kokeilemaan Ahdin suosiollisuutta.

Puiston kukkien mielestä kevät oli jo siinä vaiheessa, että lumen valkoisuuden voi korvata herkillä valkoisilla helmimäisillä kukilla.