VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Pitkästä aikaa sain itseni liikkeelle luontoa kuvaamaan. Kaksi aurinkoista päivää peräkkäin, joista jälkimmäisen iltapäivästä jo auringon ollessa melko matalalla suuntasin ensin Vuorilahden Hevossalmen puoleiseen metsikköön.

Ihastuin jo viime reissulla pieneen hentoon kasviin, jossa syksyn tässä vaiheessa on enää ohut varsi ja sen päässä sinertävä pallo, joka on pinnaltaan huokoinen ja rakenteeltaan muistuttaa jalkapalloa. Yritin päästä kuvaamaan palloa vastavaloon, että saisin kuvaan syksyisen iltapäivän lämpöä. Metsässä oli jo melko hämärää ja saadakseni edes pallon jokseenkin teräväksi piti 100-millisellä makrolla kuvata melko korkeilla ISO-arvoilla.

Filmiaikaan tarvittiin objektiivin nokalle tähtisuodatin, jos haluttiin voimakkaat valopisteet tähtimäisiksi. Nyt digikamera tekee sen ilman suodattimia. Tahvonlahden metsikön taakse laskeutumassa oleva aurinko kimalsi meren pintaan ja loi runsaan tähtisateen.

Laajasalon Valokuvaajien Suomenlinnan kuvausretkellä 13.10.2012 oli lopulta vain kolme osallistujaa.  Matti ja minä vilkaisimme pikaisesti aamulla Silakkamarkkinat ja ajoimme Suomenlinnaan klo 9.40-lautalla. Aamu näytti sateiselta, mutta siihen mennessä kun Hande saapui seuraavalla vuorolla,  taivas kirkastui ja syksyinen Suomenlinna pääsi esittämään meille hienon valonsa. Kiersimme saaren kutakuinkin myötäpäivään.

Ensimmäinen etappimme oli Suomenlinnan kirjasto, jossa seuramme jäsenellä Outi Debnamilla oli esillä valokuvia ja maalauksia.

Venevajojen seinustalla merellinen ”asetelma”..

Saaren lännen puolen tykin lähellä betonissa kulumia ja ”hieroglyfejä”…

Kivimuurissa luonnon kirjailemaa kuviota. Sammalta, jäkälää vai mitä lienee?

WC:n ulkoseinässä ruostetta ja maaliroisketta, kuin abstrakti maalaus.

Länsirannan kallioita kiemurteleva lauta-aita toi mieleen Kiinanmuurin…

Iltapäivästä kauemmas meren ylle harmajan majakan suuntaan kerääntyi paksu pilvipeite saattelemaan laivoja.

Auringonsäteet siellä täällä puhkaisivat pilvipeitteen luoden lähes sakraalin tunnelman.

Lauantai kului Porkkalassa upeita merimaisemia katsellen ja valokuvaten. Osallistuin valokuvaseurakaverini Pirkon kanssa työväenopiston järjestämälle maastovalokuvauskurssille, jonne lähtö oli klo 10 Kanneltalon pihalta.  Me aamu-uniset lähdimme matkaan hieman muita myöhemmin, ja kun kerran ajelemaan lähdettiin, niin kierrettiinpä melkein Hangon kautta… siis ei varmaankaan ollut matkan varrella Porkkalan tienviittaa… No löydettiin kuitenkin pysäköintipaikalle ja kallioisia metsäpolkuja talsittuamme oikealle paikalle, jossa jo muut olivat viritelleet tulet keittokatokseen ja pääsimme heti makkaranpaistoon.

Suurimman osan päivää sää oli mahtavan aurinkoinen, mutta välillä pari nopeaa sadekuuroa pyyhki tienoon yli. Sen jälkeen luonnon värit hehkuivat raikkaana. Piti vain muistaa märillä rantakallioilla kiipeillessä olla varovainen, ettei jalkazuumia käyttäessä liukastuisi mereen.

Tuuli toi mereltä isoja laineita jotka löivät rantakallioita vastaan mahtavina ryöppyinä. Olisi pitänyt käyttää vieläkin lyhyempää valotusaikaa, sillä nyt 1/500 – 1/ 650 sekunnin valotusajat eivät pysäyttäneet tyrskyjen vauhtia.  Vaahtopääkuvia taisi syntyä muistikortille useita kymmeniä. Yritin saada kameran niin matalalle, että valo pääsisi  aallon läpi viherturkooisina.

Toinen muistikorttia kuluttava aihe oli kallion eri väreinä kiertyvät juonteet ja uurteet.

Joku rohkea kuvaaja uskaltaltautui jyrkän ja sateesta kostean kallion rinteelle.

Syksyn viimeiset juhannusruusut sinnittelivät merituulessa.

Jouduin kiemurtelemaan itseni melkein solmuun maan tasalle saadakseni kasvin taakse tarpeeksi tyhjää tilaa pehmeäksi taustaksi.

Lähimökin asukkaat Hannu ja Mauri  – isot mutta kiltit – olivat lähteneet rantoja samoilemaan, tässä jompikumpi merkkaa reviiriään.

Viime yönä taivas oli täysin kirkas, eikä kuutamo saanut dramatiikkaa. Tänä iltana virittelin saman laitteiston kuin eilen. Nyt taivaalla liikkui repaleisiä tummia pilviä, ajoittain peittäen kuun kokonaan, ajoittain kuu paljastui ja valaisi pilvet ympärillään aavemaisiksi.

Kuvat otin heti puolen yön jälkeen, kun kuu oli Jollaksen yllä. Kuu on tässä kuin muhkeaviiksinen kalju pappa.

Aurinko ja kuu? No ei, vaan tuo punertava piste oikealla on linssiheijastuma.

Ennen puoltayötä taivas oli musta ja pilvetön, elokuun ensimmäisen päivän paljas kuu möllötti taivaalla Jollaksen suunnassa. Virittelin kamerani matalamman kolmijalkani kuulapäähän ja asettelin parvekkeen pöydälle, kamerassa oli 70 – 200mm zoomitele. Pienemmän kennon vanhempi digijärkkärini olisi antanut kuun isompana, mutta toisaalta 5DII on vähemmillä kohinoillaan parempi yökuviin. Kokeilin monia eri aukko-, aika- ja herkkyysyhdistelmiä. Monta tuli täysin mustia, yhtä monta paloi puhki ainakin kuun osalta, monessa pitemmän ajan kuvassa kuu venähti soikioksi.

Puolilta öin muutamia ihmisiä kulki pihassa ja vastapäätä talossa oltiin hereillä. Hmhh.. alkaakohan naapurustossa kulkea juoruja, että nyt se ruohikoissa koppakuoriaisten perässä konttaava muija on alkanut stalkata ihmisten elämää jollain isolla kiikarilla…

Vuorokausi vaihtuu, ja me kuuhullut valvomme (no tällä kertaa en ulvonut..) kuun seurana, tässä kello on jo 4:41 ja kuu on Santahaminan yllä.

Parvekkeen orvokit tekevät seuraa.

Kello on 5:15,  aurinko on heräilemässä haalistaen taivaan ja kuun.

Kuu ja Suomenlinnan majakka-kirkko piirileikissä puun takana. Muutama vuosi sitten pihapuumme oli hentoisempi ja näkymä  Suomenlinnaan oli suorempi. Nyt pitää kurottaa pitkälle kolmannen kerroksen parvekkeen kaiteen yli saadakseen kirkon etsimeen. Nytkin piti odottaa hetkeä, jolloin tuuli taivutti koivun vasemmalle.

Aamuaurinko yltää jo valaisemaan Suomenlinnan puitten latvat.

On aamu, kuuhullu voi käydä katsomaan muutaman unenpätkän.

Seurasaaressa pitää käydä ainakin kerran kesässä. Tulipa talsittua monen monta kilometriä ystäväni Leenan kanssa vehreässä saaressa, jossa on sekä kauniita vanhoja taloja että luonnontilaista metsää mustine lampineen.

Ennen Seurasaarta piipahdimme Pukkisaarella, jossa on rautakauden lopun rakennustekniikoitten mukaisia rakennuksia.  Saaren pohjoisrannalta oli oivat näkymät Urkkilaan eli Tamminiemeen. Sen rannalla kuulemma Urkki usein istuskeli ja katseli merelle.  Tamminiemi on remontin jälkeen taas avattu yleisölle, mutta ilta oli jo niin pitkällä, ettei kahvila ollut enää auki perjantaiehtoona.

Sininen taivas ja Tamminiemen punavalkeat rakennukset  heijastuivat veteen, jonka pintaa ajoittain rikkoi veneliikenteen lähettämät mainingit.

Sormustinkukan valkoinen muunnelma; aiemmin olin nähnyt vain punertavia.

Matalalta paistava aurinko piirsi nättejä varjoja puusiltaan.

Sillan pielessä lintujen lepoa vartioi juhannussalko(?)

Seurasaaren puolellakin kahvila oli suljettu, mutta sainpa ainakin kuvia ajan patinoimista pöytäryhmistä.

Ilta-aurinko hehkutti punamultatalon seinää.

Saaren eteläisellä rannalla sijaitsee uusi rakennus Kalevalakehto.

Laajasalon Valokuvaajat ovat ennen pitäneet kesäkuukausina kerhoilutaukoa, mutta nyt meitä on jo sen verran monta jäsentä, että vaikka osa on kesämökeillä ja lomamatkoilla, aina saadaan ainakin pieni porukka kokoon lähiretkille.

Handelta saimme idean lähteä Strömberginkoskelle aurinkoisena ja lämpimänä kesäiltana. Koski sijaitsee Pitäjänmäellä vilkasliikenteisten väylien keskellä – eipä uskoisi katuja kulkiessa, että muutaman kymmenen metrin päässä kuohuu hieno koski vielä heinäkuussa.  Hande oli kuvannut koskea jo alkukesästä, mutta nyt pitkähkön hellekauden aikana vesi oli hieman vähentynyt. Mutta se oli vain hyväksi, sillä nyt kosken ryöpyt eivät peittäneet koko alaa vaan muutama korkeampi paikka jakoi kuohut uomiksi, jolloin kuviin tuli mielestäni enemmän vaihtelevuutta ja graafisuutta.

Rannan puut ja taivas heijastuivat kauniisti virtaan.

Koski on saanut nimensä viereisen Strömbergin tehtaan eli ”Romppasen” mukaan, jonka tiiliseinä antaa väriä veden heijastumille.

Kosken yläpuolella muutaman kymmenen metrin päässä virran ylitti Strömbrgintien kivisilta.

Strömbergintien sillalta oli näkymä matalampaan putoukseen, joka vyöryi kivileikkausten syvennyksistä.

Kivisillan kohdalla virta oli täynnä ulpukanlehtiä ja muutama urhea ulpukka kurotti veden pinnasta.

Strömberginpuistossa kiemurteli maastossa kävelyä helpottavia hauskoja puu”laitureita”, jotka siellä täällä muodostivat loivia S-kaarteita.

Lisää kuvia koskesta Kuvat.fi:ssä

Iloista, onnellista, lämmintä, aurinkoista keskikesän juhlaa blogini lukijoille – hyttysistä ei niin väliä!

Tunnustan.. kuva on koostettu monesta otoksesta, enkä eri elementtien mittasuhteitakaan näin aattokiireissä malttanut tarpeeksi viilailla.

Piti käymäni kuvaamassa  Vanhankaupunginkosken jäitten lähtöä jo muutama viikko sitten, mutta myöhästyin –  taas kerran…  Tostaina oli Arabiassa Mediakeskus Lumeessa valokuvatutkimuskonferenssi, jonka yleisöluentoa odotellessani vietin pari tuntia raikkaassa kevätsäässä kosken seutua kuvaillen. Pauhu oli mahtava, kun suuret vesimassat vyöryivät koskea alas. Sää oli kostean sumuinen ja päivä pilvinen, joskin ajoittain taivas hieman sinersi.

Kokeilin samaa kohdetta usealla eri valotusajalla. Jotenkin vain en tykkää kovin pitkistä valotusajoista, koska vesi menee liian piimämäiseksi. Olisi myös pitänyt pitkille ajoille olla mukana teline, ettei liikettä tule muuhun kuin veteen.

Pikkukenkä ei ollut tuolla ihan paras mahdollinen jalkine..

Rakastavaisten lukkoja  näkyy jo Helsingissäkin muutamassa sillassa. Lukkovillitys lienee alkanut  Prahassa Vltava-joen sivuhaaran ylittävällä  Pirunpuron Rakastavaisten sillalla. Vanhankaupunginkosken silta on kaunis ja romanttinen miljöö.

Kalastajat ovat saapuneet kosken partaalle kokeilemaan Ahdin suosiollisuutta.

Puiston kukkien mielestä kevät oli jo siinä vaiheessa, että lumen valkoisuuden voi korvata herkillä valkoisilla helmimäisillä kukilla.

Sunnuntaiaamu vierähti pitkäksi, ja ennen kuin sain itseni ulos kameroineni, aurinko oli jo laskemassa niemennokan taakse. Pakkastakin sen verran, että muutaman kuvan kuvan jälkeen hyppyseni olivat jo jäässä. Kuvat on otettu Vuorilahdesta läntiseen Santahaminaan päin.