sunnuntai 20 huhtikuun, 2014

VUORILAHDEN KALLIOT

Laajasalon eteläosassa  Vuorilahdenniemen korkeilta ja jyrkkärinteisiltä kallioilta avautuu mitä mahtavin näkymä merelle Santahaminan, Suomenlinnan ja keskustan ja Tahvonlahden suuntaan.  Kuvauspäivänä sää oli kevään lämpimin ja aurinkoisin ja taivas hohti sinisenä.

 

IMG_1431

 

Aurinkoa kohti kuvatessani käytin laajakulman pienintä aukkoa f22, ja sillä sekä aurinko että meressä kimalteleva auringonsilta muuttuivat tähdiksi.

IMG_1423

 

Kalliolla kasvaa sekä kuivettuneita keloja että voimakkaitten merituulten karaisemia hyvinvoivia puita.

IMG_1461

 

Höyryvanat jälkeensä jättänyt lentokone eteni niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin tarkentaa ennen sen siirtymistä seuraavaan oksiston aukkoon.

IMG_1470

 

Näkymä kohti Tahvonlahtea.

IMG_1491

 

IMG_1496

 

Sinivalkoinen kevään kukkija ihastutti alueella sijaisevan Gesellius, Lindgren & Saarinen -arkkitehtikolmikon suunnitteleman jugendtyylisen  Villa Wuorion pihalla.

IMG_1516

 

Paju pörröili kevätasussa.

IMG_1523

 

Kotiin palatessamme kävimme kahvilla viherpeukaloisen tuttavan maaparvekkeella. Hämmästelin, miten vahvaksi köynnöskasvi oli vuosien varrella kasvanut. Taloremontin vuoksi köynnökset jouduttiin katkaisemaan, mutta onneksi hauska kiemurainen runko oli saanut jäädä koristamaan ritilää.

IMG_1534

 

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, sunnuntai 20 huhtikuun, 2014, klo 23:26
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 17 huhtikuun, 2014

SORSIA KATSOMASSA

Tamperelaisvieraitteni kanssa kävimme katsomassa meren rantaa ja sorsia. Muutama viikko sitten sorsia oli vielä toistakymmentä, nyt vain kolme sorsaa tuli tervehtimään. Lokkeja muutama yksilö ja yksi kanadanhanhi. Joutsenpari lienee jo pesänrakennuspuuhissa läheisellä luodolla.

Sorsat tulivat syömään leipää kolmivuotiaan pikkuvieraani kädestä. Vaikka en sorsien syöttämistä kannatakaan, lapsen ilo eläimen kohtaamisesta on tärkeämpi asia.

IMG_1179

 

Toisella sorsalla lienee valkohöyhenisyyttä nimenomaan pullan syömisen tuloksena?

IMG_1224

 

Sorsan pääsulissa toistuvat kaikki lempivärini.

IMG_1234

 

IMG_1172

 

Kanadanhanhi vai valkoposkihanhi? Taitaa olla ensin mainittu, koska valkoinen alue on vain leuan alla; valkoposkihanhella myös otsa ja silmien ympärystä on valkoinen.

IMG_1196

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, torstai 17 huhtikuun, 2014, klo 16:00
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 16 marraskuun, 2013

VUORILAHDEN MARRASKUUTA

Pitkästä aikaa sain itseni liikkeelle luontoa kuvaamaan. Kaksi aurinkoista päivää peräkkäin, joista jälkimmäisen iltapäivästä jo auringon ollessa melko matalalla suuntasin ensin Vuorilahden Hevossalmen puoleiseen metsikköön.

 

IMG_7148

 

IMG_6994

 

Ihastuin jo viime reissulla pieneen hentoon kasviin, jossa syksyn tässä vaiheessa on enää ohut varsi ja sen päässä sinertävä pallo, joka on pinnaltaan huokoinen ja rakenteeltaan muistuttaa jalkapalloa. Yritin päästä kuvaamaan palloa vastavaloon, että saisin kuvaan syksyisen iltapäivän lämpöä. Metsässä oli jo melko hämärää ja saadakseni edes pallon jokseenkin teräväksi piti 100-millisellä makrolla kuvata melko korkeilla ISO-arvoilla.

IMG_7121

 

IMG_7198

 

Filmiaikaan tarvittiin objektiivin nokalle tähtisuodatin, jos haluttiin voimakkaat valopisteet tähtimäisiksi. Nyt digikamera tekee sen ilman suodattimia. Tahvonlahden metsikön taakse laskeutumassa oleva aurinko kimalsi meren pintaan ja loi runsaan tähtisateen.

IMG_7079

 

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, maisema, metsäluonto, lauantai 16 marraskuun, 2013, klo 21:49
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 8 syyskuun, 2012

MAASTOKUVAUSKURSSI PORKKALASSA

Lauantai kului Porkkalassa upeita merimaisemia katsellen ja valokuvaten. Osallistuin valokuvaseurakaverini Pirkon kanssa työväenopiston järjestämälle maastovalokuvauskurssille, jonne lähtö oli klo 10 Kanneltalon pihalta.  Me aamu-uniset lähdimme matkaan hieman muita myöhemmin, ja kun kerran ajelemaan lähdettiin, niin kierrettiinpä melkein Hangon kautta… siis ei varmaankaan ollut matkan varrella Porkkalan tienviittaa… No löydettiin kuitenkin pysäköintipaikalle ja kallioisia metsäpolkuja talsittuamme oikealle paikalle, jossa jo muut olivat viritelleet tulet keittokatokseen ja pääsimme heti makkaranpaistoon.

Suurimman osan päivää sää oli mahtavan aurinkoinen, mutta välillä pari nopeaa sadekuuroa pyyhki tienoon yli. Sen jälkeen luonnon värit hehkuivat raikkaana. Piti vain muistaa märillä rantakallioilla kiipeillessä olla varovainen, ettei jalkazuumia käyttäessä liukastuisi mereen.

Tuuli toi mereltä isoja laineita jotka löivät rantakallioita vastaan mahtavina ryöppyinä. Olisi pitänyt käyttää vieläkin lyhyempää valotusaikaa, sillä nyt 1/500 – 1/ 650 sekunnin valotusajat eivät pysäyttäneet tyrskyjen vauhtia.  Vaahtopääkuvia taisi syntyä muistikortille useita kymmeniä. Yritin saada kameran niin matalalle, että valo pääsisi  aallon läpi viherturkooisina.

Toinen muistikorttia kuluttava aihe oli kallion eri väreinä kiertyvät juonteet ja uurteet.

Joku rohkea kuvaaja uskaltaltautui jyrkän ja sateesta kostean kallion rinteelle.

Syksyn viimeiset juhannusruusut sinnittelivät merituulessa.

Jouduin kiemurtelemaan itseni melkein solmuun maan tasalle saadakseni kasvin taakse tarpeeksi tyhjää tilaa pehmeäksi taustaksi.

Lähimökin asukkaat Hannu ja Mauri  – isot mutta kiltit – olivat lähteneet rantoja samoilemaan, tässä jompikumpi merkkaa reviiriään.

Paula lähetti aiheesta: maisema, lauantai 8 syyskuun, 2012, klo 23:07
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 26 helmikuun, 2012

VUORILAHDEN TALVISTA RANTAA

Sunnuntaiaamu vierähti pitkäksi, ja ennen kuin sain itseni ulos kameroineni, aurinko oli jo laskemassa niemennokan taakse. Pakkastakin sen verran, että muutaman kuvan kuvan jälkeen hyppyseni olivat jo jäässä. Kuvat on otettu Vuorilahdesta läntiseen Santahaminaan päin.

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, maisema, sunnuntai 26 helmikuun, 2012, klo 20:22
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 21 elokuun, 2010

Villinki ja Widablick jälleen

Viime vuoden tapaan progeporukkamme vietti viikonlopun Villingin saaressa Widablick-nimisessä Helsingin kaupungin omistamassa talossa. Taloa ovat hallinnoineet vuosikausia Malmin partiolaiset, joka on  tutustuttanut nuoria käytännön remonttihommiin.

Widablickin kolmannen kerroksen tornissa tervetuliaismaljoja siemaillessa voi tähyillä joka ilmansuuntaan.

Itään katsoessa näkyy Cirrus eli Vuosaaren tornitalo, Helsingin Vuosaaressa sijaitseva 86 metriä korkea tornitalo, joka on Suomen korkein asuinrakennus.


Syksy oli jo kypsyttänyt pihlajanmarjoja ruokapöydän kukkavadin väripilkuksi.

Sahapukki ja -tukki ja kirves odottivat saunapuitten pilkkojaa.

Saunaoluita kyllä kului, mutta ketään ei silti tarvinnut kärrätä saunapolkua ylös talolle…

Tummaa yötaivasta vasten piirtyvä vanha tornitalo näyttää jopa pelottavalta.

Paluumatkalla aurinko loi hauskoja varjoja veneen kannelle.

Veneissä on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia kuvattavaksi.

Oli ikävä kuulla myöhemmin, että kaupunki on lähes tuplannut talon vuokran, joten tuskin meillä on varaa enää kolmatta kertaa Widablickia vuokrata. Toivottavasti kaupunki kuitenkin ymmärtää, mikä loistava ja monipuolinen nuorisotyön muoto talon remontoiminen ja huoltaminen on.

Paula lähetti aiheesta: matka, lauantai 21 elokuun, 2010, klo 02:30
Avainsanat: , , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 22 elokuun, 2009

Villinki ja Widablick

Progeystävämme Tapsa isännöi jälleen merimatkallamme Helsingin lähisaareen Villinkiin. Lähdimme Hakaniemestä kahden maissa. Koska matkamme oli lyhyempi kuin edellisellä kerralla Lauttasaaresta lähtiessämme, kiertelimme Suomenlinnan rannoilla. Sieltä ajoimme Kulosaaren sillan alta ja Tullisaaren edustalla vesipetomme hyppäsi mereen ja samalla pesi veneen pelastusrenkaat. Jatkoimme Laajasalon sillan ja Degerön kanavan kautta itäiseen Helsinkiin, jossa kiinnityimme Widablickin laituriin.

Widablick on Helsingin kaupungin omistama vanha talo, jota hallinnoiva Malmin partiolaiset vuokraa taloa edelleen vieraille virkistyskäyttöön.

Suomenlinnan rantamakasiinit hohtivat sinitaivasta vasten.

Tullisaaressa Työväen pursiseuran kohdalla veneen pelastusrenkaitten pesu.

Oli mitä mainioin purjehdussää, lämmin ja kaunis mutta tarpeeksi tuulinen, ja meri oli täynnä valkoisia purjeita.

Villingin ja Jollaksen välistä kulki vilkas vesiliikenne.

Rantasaunalla saunanlämmittäjille riitti puuhaa.

Luonnosta löytyi kukkia ruokapöytäämme koristamaan.

Veranta sai oman kaunistuksensa.

Paluumatkalla sunnuntaina iltapäivällä Santahaminan sillan kautta oli yhtä kaunis ilma kuin lauantaina.

Näistä viikonlopun merireissuista taitaa tulla perinne!

Paula lähetti aiheesta: matka, lauantai 22 elokuun, 2009, klo 23:53
Avainsanat: , , , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 9 elokuun, 2008

Kotiluoto

Progemusiikkiporukkamme matkasi Lauttasaaresta Kotiluotoon kipparijäsenemme Tapsan veneellä. Maisemien ihailun ohella ohjelmassa oli  tietokilpailu  ja maukas meriateria. Reitti kiersi Helsingin edustalla parisen tuntia ennen kiinnittymistä Helsingin itäpuolella Kotiluodon laituriin. Saaressa saunoimme, uimme, grillasimme ja tietenkin kuuntelimme musiikkia. Osa yöpyi veneessä, osa rantasaunan kamarissa.

Lähtöpaikkamme oli Helsingfors Segelklubb Lauttasaaressa, jonne kokoonnuimme puolen päivän jälkeen.

Kaivopuistossa Merisataman rannassa huimapäät harrastivat benji-hyppyjä.

Ulapalla seilasi upeita purjeveneitä.

Sää oli mukavan puolipilvinen ja iltaa kohti taivas selkeni hienoksi iltaruskoksi.

Kotimatkalla lähellä paluusatamaa kuormuri vietti vapaata viikonloppua kuopan juurella. Se näyttää kuvassa ihan pikkuruiselta leluautolta, vaikka kuvassa ei olekaan käytetty mitään tilt and shift -menetelmää.

Satamanosturit näyttivät huikean isoilta.

Osakuva nosturista.

Ohitimme Helsingin sataman.

Veneen kotisatamaan Lauttasaareen saavuimme sunnuntaina illansuussa ruskettuneina ja tukka merituulesta tönkkösuolattuna.

Paula lähetti aiheesta: matka, lauantai 9 elokuun, 2008, klo 21:03
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN