VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

On lunta tulvillaan raikas talvisää, kertoo vanha laulu.  Kuten viime talvena niin nytkin laulu pitää paikkansa.

Luonnollisesti jokaista lumihiutaletta ei voida välittömästi poistaa, mutta lumen määrän huomioon ottaen lumityöt ovat nyt sujuneet viime talvea rivakammin, pihatiet ja -polut on luotu auki suhtkoht nopeasti, ja työn jälki on laadukkaampaa.

Tänä talvena tämäkin jalkapolku ovelta kävelytielle on tuplasti leveämpi kuin viime vuonna ja lumivallin reunat ovat kuin viivoittimella vedetyt.

Kirjoitin äskettäin Facebookiin näin:  Primitiiviset heimot pelkäävät, että valokuva riistää heidän sielunsa, mitä moni nykyihminen pitää hassuna suhtautumisena.  Samat ihmiset pelkäävät, että Facebook vie heiltä paitsi sielun ja henkilöllisyyden myös tuhkatkin pesästä.

Juha H. vastasi naamakirjoitukseeni, että niinhän se viekin!

Myönnän. Juha on oikeassa. Jos FB ei suoranaisesti vie tuhkia pesästä, ainakin tuo hiiltyneitä kökköjä uuniin…

Juu. Ensin raahaat kaupasta bussi-metro-bussi -tungoksessa painavia kasseja, sitten peset, kuorit ja pilkot kilokaupalla sipuleita ja porkkanoita ja heität uuniin. Sitten meet Facebookiin, luet ja kommentoit, kommentoit ja luet. Nukahdat. Heräät aamuyöstä  uunista tulevaan käryyn…

Eikä siitä ole aikaakaan, kun hernesoppa paloi pohjaan – kahdesti jopa.

Helsingissä Lasipalatsin aukiolla vietettiin Helsingin ja Pekingin isännöimää kiinalaista uuttavuotta sunnuntaina 22.1.2012.

Kiinalaisen horoskoopin mukaan nyt alkaa lohikäärmeen vuosi, joten ohjelmassa olikin värikkäitä lohikäärme- ja leijonatansseja ja jäälohikäärme. Esiintymislavalla saatiin ihailla myös taikuria ja tanssiesityksiä.

Aukiolla oli useita Kiinaan liittyviä kojuja, jotka myivät kiinalaista taidetta ja käsityötä tai esittelivät toimintaansa. Useassa kojussa oli tarjolla kiinalaista ruokaa, joitten tuoksu houkutteli kirpeässä pakkassäässä; harmi etten ollut ottanut mukaan lainkaan käteistä, jäi herkut nauttimatta.

Lasipalatsin aukio oli koristeltu isoin punaisin pallolyhdyin ja rakennuksiin heijastui punaista valohehkua.

Apua, lohikäärme on hotkaissut miehen..!

Suomen kiinalaisen lääketieteen liiton (SKILL) kojun havaintonukessa satoja tärkeitä kehon pisteitä.

Ujohymyinen pandahattunainen myi kojussaan taide-esineitä.

Jäätaiteilija Anssi Kuosa veisti tapahtuman teemaan sopivan ison lohikäärmeen, joka illan pimetessä valaisimien loisteessa hehkui punaisena.  Lopuksi lohikäärme sai pyrstönsä päälle vielä ohutsiipisen keijukaisen.

Viikonloppuna meillä oli maalla kuvienkatseluilta. Ennen oli tapana ruohonryömiäisten  – se on keskikesän puutarhajuhla tuttaville ja lähisuvulle –  yönä katsella ladon seinään ripustetulta kankaalta ystävämme Harrin vuoden aikana ottamia lintu- ja reissukuvia. Nyt talvipakkasella pysyttelimme visusti sisätiloissa alakerran telkkarihuoneessa. Isolta kankaalta katsoimme Harrin 500 diakuvan valikoiman, kuvat olivat mielenkiintoisia, olisi siinä toinen mokoma mennyt.

Katselimme myös Tommin ja minun vanhoja dioja. Pitääkin skannata muutama dia ainakin siskonmukuloitten lapsuuden kuvia.

Toki viikonlopussa oli myös progressiivista rockia. Ystävämme musiikkikriitikko Juha päästettiin irti esitelmöimään ja soittamaan progelevyjä ja -videoita.

Vasta sunnuntaina ehdin ulkoiluttaa uutta kameraani. Puutarhan perällä oli kaunista talvista lumen kuorruttamaa luontoa. Sisällä kokeilin kameran korkeaa ISO-herkkyyttä, joka jopa 6400:ssa oli vähemmän kohinaista kuin vanhan kameran ISO 1600.

Surullinen tapaus naapuritalossa kadun toisella puolella, kolme elämää päättyi.

Jo keskiyöllä joku pikkuihminen sytytti muistokynttilän portaikon eteen, ja päivän aikana on tuotu lisää kynttilöitä ja kukkia. Kaikkein hellyttävin on teddynalle, joka lepää lumessa kynttilöitten keskellä.

Pihakeinu on hiljainen.

Mitä oli tapahtunut?

Eilen illalla kehystin torstain näyttelyä varten valokuvia, enkä siksi jaksanut reagoida sireenien ääneen, tosin ne eivät tuntuneet kuuluvan läheltä.

Työt tehtyäni vilkaisin netistä vielä viimeisiimmät uutiset. Yksi kuva kiinnitti huomiota ”ai tää on tapahtunut Laajasalossa”, sitten vasta luin tekstistä, että aivan tässä vastapäätä kadun toisella puolella oli mies surmannut vaimonsa ja kaksi pientä lastaan.

Katsoin ikkunasta ja näin ihmisiä parveilevan talon edessä,  kadulla ajoi pari kolme poliisiautoa. Kiinnitin kameraani teleobjektiivin ja otin kuvan isoimmalla ISO-arvolla (6400) ja 1/500s ajalla parvekkeen kaiteeseen kameran tukien.  Vanhalla Canon 400D -kameralla tästä ei olisi tullut mitään, mutta uudella Canon 5D Mark II -kameralla kohina oli siedettävä.

Kuvaa piti avata Lightroomissa korkeasta herkkyydestä huolimatta. Halusin kokeilla vielä ISO 25600 -arvoa, vaan enpä kameran manuaalia lukemalla onnistunut sitä löytämään. Vielä. No kunhan saan silmälasini korjauksesta, jaksan taas tihrustella manuaalia ja näpelöidä namikoita.

Voi voi, olisinpa saanut testata uuden kamerani hämäräkuvausominaisuuksia elämänmyönteisemmissä merkeissä.  Voimia surmattujen omaisille, ystäville ja naapureille!

Muutaman vuoden Canon EOS 400D:llä kuvattuani aloin kyllästyä sen kohinaan isoilla ISO-arvoilla. Joulukuun viimeisenä päivänä hain Sanomatalon Rajala Pro Shopista Canon EOS 5D Mark II -digijärkkärin. Hyvä tarjous oli alkanut jo Digi-Expossa, mutta silloin en vielä päässyt kukkaroni kanssa yhteisymmärrykseen. Pari kertaa kävin syksyn kuluessa Sanomatalon putiikissa kameraa kuolaamassa ja tykkäsin, kun myyjä sanoi reilusti tarjouksen kestävän vuoden loppuun, joten tiesin miten kauan on aikaa hiplata kukkaronnyörejä.

Joulun alla sain ikämittariin lukeman 65, ja sen myötä kukkaroni hieman lihoi äitini ja veroviraston myötävaikutuksella. Uskalsin siis nyt vuoden viimeisenä päivänä unelmani toteuttaa, vaikka tammikuun alusta olen eläkeläinen enkä tiedä, kuinka nopeasti eläkerahat alkavat juosta tilille; saattaa päivittäinen menu mennä kaurapuuro-hernekeitto -linjalle pitemmäksi aikaa, mutta hyviähän ne molemmat ovat. .

Kaurapuurosta sain aasinsillan rukiiseen: uusi kamera nimittäin on paljon edellistä painavampi, pitänee jostain hankkia ruista ranteeseen. Reissumiestä kehiin vaan..

Canon 400D tulee edelleen olemaan käytössäni, koska hyvässä valaistuksessa otetuissa kuvissa enpä juuri kuvan laadussa eroa huomaa. Dpreview.comin sivuilla voi vertailla ominaisuuksia rinnakkain. Suurin ero on kennon koko: täysikokoinen kenno kohisee huomattavasti vähemmän huonossa valossa, 400D kohisee rumasti jo ISO1600:lla. 5DMkII:ssa on myös videokuvaus ja liveview. Liveviewia eli ”takatelkkarista” katsoen tuskin normaalisti kuvaan, mutta ”tethered shooting” sillä onnistuu eli kuva suoraan kamerasta tietokoneen näytölle.  Isompi kuvakoko on hyvä, koska voi rajata kuvaa enemmän ja silti se on vielä vedostettavissa isokokoisena. Toisaalta kovalevyt – joitten hinnat nousivat Japanin tsunamin myötä – täyttyvät nopeammin, etenkin kun en osaa karsia kuvia. Videotakaan en paljon kuvaa, editoinnista kyllä tykkään. Ehkä nyt on kuitenkin videollakin käyttöä, kun lähiperheessä on pikkuihminen ja lisää tulossa.

Tavallisessa huonevalaistuksessa otettu kuva ISO1600:lla; 400D:llä tämä kohisisi rumasti, mutta 5DII pärjää ihan nätisti ilman Lightroomin kohinanpoistoakin.

Perheen nuorimmainen, 1-vuotias Leo oli unten mailla aattoillan lahjojenjaon aikaan. Hän sai lahjansa joulupäivän aamuna. Ja mitä sieltä paketeista paljastuikaan, Legoja, satukirjoja, pelejä, Boschin ruuvinväännin. Ruuvinväännin on toistaiseksi muovinen, vaikka Leo hihkuu innosta päästessään tutkimaan Tommi-papan työkalulaatikkoa ja  saadessaan tökkiä oikealla isolla metallisella ruuvimeisselillä ruuvinkantaa..

Yhdessä paketissa oli kylpyviitta, jota Leo heti sovitti päälleen. Ja kas, siinä meillä olikin pieni Itämaan tietäjä.

Jouluaaton perhekirkosta palaavia odotti sadepisaroitten koristama pihakuusi ja kynttilälyhtyjä. Tihkusateesta oli miellyttävä päästä valaistujen ikkunoitten kutsumana jouluaaton illalliselle.

Pälkäneen kirkossa oli iltapäivän perhekirkon jälkeen myös myöhään illalla joulukirkko. Koska meidän perheessä on 1-vuotias ja 90-vuotias, oli parasta rientää kirkkoon ja iltapäivällä; tosin nuorin ja vanhin jäivät kotiin keräämään voimia aaton viettoon.

Pälkäneen kirkko on kaunis punatiilikirkko ja kellanvaaleine sisäseinineen valoisa. Ehdin ottaa muutaman kuvan ennen hartaushetken alkua.

Sankarihautojen lyhdyt valaisivat kirkkopihaa.

Reserviläiset seisoivat sankarihaudalla  jouluaaton kunniavartiossa klo 14.40-24.00. Hartaushetken jälkeen seurasimme seppeleenlaskua.