VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Osallistuin studiomuotokuvauskurssille syyskuun 14. – 16. päivä, ja kuvausharjoitukset toteutettiin Pasilan veturitalleilla sijaitsevalla studiolla. Osallistujat vuorottelivat kuvaajina ja malleina, joten muotokuvat jääkööt toistaiseksi vain kurssilaisten nähtäviksi.

Väliajoilla kuvasin jännittävää veturitallien ratapihaa,  joka oli täynnä käytöstä poistettuja vanhoja junia ja vetureita, sekä  lähimiljöötä, jossa löytyi betonikäytäviä graffitteineen ja vanhojen tiilirakennusten polveilevaa monimuotoisuutta. Ratapihalla tutustuimme kalustoa huoltavaan ja kunnostavaan rautatieharrastajamieheen, joka tiesi junien historiasta miltei kaiken.

Veturivanhus ruosteen kuorruttamin ja hilseilevin kyljin muistelee vanhoja hyviä aikoja…

Ratapihan miljöössä vanha ja uusi maailma kohtaavat: vanha veturi  joka ennen hoiti yhteyksiä maailmaan ja linkkitorni jonka kautta viestiyhteydet nyt hujahtavat ilmoille.

Kahvitauko junan rappusilla.

Viimeisessä kuvassa vaunun seinän väri näyttää haalistuneelta, vaikka itse asiassa se oli raikkaan kuninkaallisen sininen.

Viime vuonna heinäkuun lopulla sain muutaman korentokuvan Vuosaaren Kallahdesta, ja nytkin lähdimme ystäväni Karin kanssa samaan jahtiin. Pikkuisia punertavia korentoja lenteli paljonkin, mutta olivat liian liukasliikkeisiä, en onnistunut saamaan yhtään terävää.

Oli tyydyttävä kuvaamaan kukkia, tämä keltainen lienee jokin virna(?)

Rantaheinikossa kasvaa kaunis kukka, jonka nimeä en tiedä. Voimakas tuuli heilutti kukkia, ja jouduin pitämään kukkavartta paikoillaan varpaillani.

Osa oli jo kukkinut ja kukka kuivunut ohueksi läpikuultavaksi ”lyhdyksi”.

Aurinkoa vasten kuvattu pihlaja oli jo osoittain syksyn punainen, osa sinnitteli vihreänä.

Kallahdessa oli leijanlennättäjiä koko rannan leveydeltä.

Hentopilvistä taivasta vasten leijojen värikkyys pääsi oikeuksiinsa.

Toisella suunnalla isoja ja korkeita pilvimuodostelmia.

Metroasemalle kävellessäni bongasin hauskan ikkunan, josta jalankulkijat heijastuivat..

Vuosaaren metroasema on miellyttävän valoisa ja puhdas.

Metrotaso saa valoa kattoikkunoista.

Alkukesän cruisingit olivat melko mukavia sään puolesta, mutta tänään Esteri-rouva antoi vettä taivaan täydeltä – cruising oli paikoin sailing… Auton saimme Senaatintorille, ja jo Kauppatorille kävellessä ripotteli. Pieni sade ei kuvaamista haitannut, joten muutaman kuvan ehdin näpätä, ennen kuin säälin kameraani ja laitoin suosilla laukkuun. Sikäli harmi, että tällä kertaa oli aika paljon autoja, joita en ollut ennen nähnyt, jäi muutama hieno nokkamerkki jäi kuvaamatta.

Sateesta kiiltävä katu heijasteli hienosti autojen valoja. Oli  aika pimeää ja täytyi nostaa isoarvo 1600:een, kohinoita siis tuli, mutta eipä se minua haittaa.

Yhtä mielenkiintoisia kuin autot ovat tyylikkäästi ajan henkeen pukeutuneet ihmiset.

Toivottavasti sade ei tärvellyt hienoja hattuja ja asuja.

Lokkiparan cruisingit olivat päättyneet torin ylle vedettyyn verkkoon, josta lintupoloista yritettiin saada ison haavin avustuksella irtoamaan.

Seurasaaressa pitää käydä ainakin kerran kesässä. Tulipa talsittua monen monta kilometriä ystäväni Leenan kanssa vehreässä saaressa, jossa on sekä kauniita vanhoja taloja että luonnontilaista metsää mustine lampineen.

Ennen Seurasaarta piipahdimme Pukkisaarella, jossa on rautakauden lopun rakennustekniikoitten mukaisia rakennuksia.  Saaren pohjoisrannalta oli oivat näkymät Urkkilaan eli Tamminiemeen. Sen rannalla kuulemma Urkki usein istuskeli ja katseli merelle.  Tamminiemi on remontin jälkeen taas avattu yleisölle, mutta ilta oli jo niin pitkällä, ettei kahvila ollut enää auki perjantaiehtoona.

Sininen taivas ja Tamminiemen punavalkeat rakennukset  heijastuivat veteen, jonka pintaa ajoittain rikkoi veneliikenteen lähettämät mainingit.

Sormustinkukan valkoinen muunnelma; aiemmin olin nähnyt vain punertavia.

Matalalta paistava aurinko piirsi nättejä varjoja puusiltaan.

Sillan pielessä lintujen lepoa vartioi juhannussalko(?)

Seurasaaren puolellakin kahvila oli suljettu, mutta sainpa ainakin kuvia ajan patinoimista pöytäryhmistä.

Ilta-aurinko hehkutti punamultatalon seinää.

Saaren eteläisellä rannalla sijaitsee uusi rakennus Kalevalakehto.

Heinäkuun ensimmäinen viikko alkoi helteisenä, ja mikäs sen mukavampaa kuin lähteä perjantai-iltana kuvailemaan Kauppatorille jenkkiautoja. Ehdin paikalle vasta puoli kymmeneksi, mutta huomasin vasta kotona kuvatiedostojen aikaleiman olevan edelleen talviajassa.

Kuvissa on kohinaa, sillä 70-200 -objektiivilla joudun käsivaralla käyttämään 1/500 sekunnin nopeutta, joten auringon laskettua rakennusten taakse osa kuvista on otettu ISO 6400:lla. En ole Lightroomissa juurikaan poistanut kohinoita näihin web-kokoisiin kuviin.

Olen mieltynyt jenkkiautojen nokkamerkkeihin, kun niitä telellä ja isolla aukolla kuvatessa saa mukavan sumean taustan, vaikka taustalla olisi paljonkin hälinää. Alkuvuodesta Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttelyssä 2012 olin mukana nokkamerkkikuvasarjalla. Erityinen suosikkini on tämä Pontiacin läpikuultava Chief Pontiac. Tällä kertaa en saanut kuvatuksi merkkiä tarpeeksi vastavalossa, joten sen hehku jäi laimeaksi.

Autoista en mitään ymmärrä, niitten sisuskaluista varsinkaan, mutta kauniita näkymiä ja rytmiä ne tarjoavat.

Tämän perjantain parhaat kengät ja korkeimmat piikkikorot, pisteenä i:n päällä tulipunaiset pohjat.

Maantiennielijän tiukka katse.

Kauppatori Crusingin luottobändi sai lämpimänä kesäiltana yleisön villiksi.

Elvis elä ja laulaa mukana, kun Blue Suede Shoes kaikuu ilmoille!

Tällä Harrikka-komistuksella oli mukana oma kartanlukija…

…ja kartanlukijalla asianmukainen pleksivisiiri, jonne lyhykäinen kuonokin mahtuu. Se jäi epäselväksi, kumpi oli Harley ja kumpi Davidson ;-)

”Hilpeä hylsy” Studebaker.

Lisää cruising-kuvia Kuvat.fi:ssä.

Laajasalon Valokuvaajat ovat ennen pitäneet kesäkuukausina kerhoilutaukoa, mutta nyt meitä on jo sen verran monta jäsentä, että vaikka osa on kesämökeillä ja lomamatkoilla, aina saadaan ainakin pieni porukka kokoon lähiretkille.

Handelta saimme idean lähteä Strömberginkoskelle aurinkoisena ja lämpimänä kesäiltana. Koski sijaitsee Pitäjänmäellä vilkasliikenteisten väylien keskellä – eipä uskoisi katuja kulkiessa, että muutaman kymmenen metrin päässä kuohuu hieno koski vielä heinäkuussa.  Hande oli kuvannut koskea jo alkukesästä, mutta nyt pitkähkön hellekauden aikana vesi oli hieman vähentynyt. Mutta se oli vain hyväksi, sillä nyt kosken ryöpyt eivät peittäneet koko alaa vaan muutama korkeampi paikka jakoi kuohut uomiksi, jolloin kuviin tuli mielestäni enemmän vaihtelevuutta ja graafisuutta.

Rannan puut ja taivas heijastuivat kauniisti virtaan.

Koski on saanut nimensä viereisen Strömbergin tehtaan eli ”Romppasen” mukaan, jonka tiiliseinä antaa väriä veden heijastumille.

Kosken yläpuolella muutaman kymmenen metrin päässä virran ylitti Strömbrgintien kivisilta.

Strömbergintien sillalta oli näkymä matalampaan putoukseen, joka vyöryi kivileikkausten syvennyksistä.

Kivisillan kohdalla virta oli täynnä ulpukanlehtiä ja muutama urhea ulpukka kurotti veden pinnasta.

Strömberginpuistossa kiemurteli maastossa kävelyä helpottavia hauskoja puu”laitureita”, jotka siellä täällä muodostivat loivia S-kaarteita.

Lisää kuvia koskesta Kuvat.fi:ssä

Sisareni tytär Jenni puolitoistavuotiaan pikkuvesselinsä Leon kanssa tuli alkuviikosta muutamaksi päiväksi kylään.  Pitihän sitten lähteä viemään poikaa ensi kertaa Linnanmäelle, kun sääkin suosi ulkona olemista. Pojan Mikko-eno olisi tullut omalla autolla meitä noutamaan, mutta lastenistuimen puuttuessa ajoimme bussilla, kun ensin tutkittiin reitit. Herttoniemestä päästiin kätevästi jatkamaan bussi 58:lla lähelle Lintsin Tivolikujan porttia, jonne Mikko tuli vastaan.

Lasten ranneke maksoi 18 euroa, ja sillä pääsee lapsen mukana yksi aikuinen.  Muutamaan laitteeseen pääsi vain alle 100-senttinen yksinään, mutta oli tarpeeksi niitäkin, joihin aikuinen voi mennä mukaan. Värikkään ranneekkeen alapuolella oli viivakoodi, jonka Leo heti tunnisti, koska hän oli oppinut sanan muista esineistä. Leosta oli jännittävää, kun laitteiden portilla viivakoodi luettiin skannerilla.

Jäätelötankkauksen jälkeen katsoimme Lintsin kartasta, että kyllä muutama laite löytyy vaahtosammuttimen kokoisillekin.

Ensimmäinen laite oli karuselli, mutta en saanut tarkennetuksi tarpeeksi nopeasti, kun jostain välistä Leo hetken aikaa pilkahti.
Seuraavassa laitteessa laitteessa istuttiin korkealaitaisessa ”tynnyrissä”,  ja harmikseni Leosta ei sieltäkään näkynyt kuin päälaki.  Tähän saakka poika oli ollut hieman varauksellinen, mutta annas olla: rekkaralli-autoletkaan päästyään Leo riemastui, kun sai oikein ohjauspyörästä kääntää ja rekka ”totteli”.

Nälkä tuli kierrellessä, mutta ei hätää, olihan eväät mukana. Ison härvelin alta löysimme tyhjän levähdyspaikan pöytineen ja penkkeineen. Vieressä oli leikkipuisto, jonne Leo meni parin muun pikkuisen seuraksi. Leo rakastaa kiipeilyä, ja siihen oli monta mukavaa laitetta. Hieman vanhempi tyttö tuli samaan kiipeilytelineeseen.. hmm..  hieman siinä silmäiltiin, mutta juttusille ei ruvettu.

Mikko kävi ostamassa isot vaaleanpunaiset hattarat, joista riitti meille kaikille kieli punaiseksi ja ”suut makiaksi”…

Valokuvauksellisesti minua viehättävät Lintsin värikkäät laitehäkkyrät, joista voi sommitella monenlaista abstraktia kuvaa.

Sitten viime käynnin Lintsille oli ilmaantunut hieno suihkulähde, jonka läpi kuvasin vastavaloon.

Kotiin saapuessa huomasin naapuritalon seinustalla hauskan polkypyöräsommitelman. Tässä kaksi eri versioita. Harmi, että ekassa kuvassa tuo pystypalkki pyörän takana häiritsee ja kuvaussuuntaa ei pysty muuttamaan pensasaidan vuoksi.  No, silloin kyllä varjotkin jäisivät pyörien taakse.

Iloista, onnellista, lämmintä, aurinkoista keskikesän juhlaa blogini lukijoille – hyttysistä ei niin väliä!

Tunnustan.. kuva on koostettu monesta otoksesta, enkä eri elementtien mittasuhteitakaan näin aattokiireissä malttanut tarpeeksi viilailla.

Sambakulkueen kuvaamisessa kävi kuin viime vuonnakin, eli en ehtinyt Senaatintorille kuvaamaan sambailijoitten viime hetken harjoituksia ja kulkueen järjestäytymistä. Torilla olisi saanut kuvalle pehmeämmän taustan, kun rakennukset olivat kauempana  ja olisi voinut pyytää poseeraamaan paikoillaan valon suhteen otollisessa asennossa.

Edellisvuoden tapaan kuvauspaikkakin oli sama eli Stockan ja Ruotsalaisen teatterin välillä Mannerheimintien keskilaiturilla.  Suurin osa yleisöstä ja kuvaajista osasi asettua isoon rintamaan, josta jokainen vuorollaan kävi nappaamassa esteettömästi kuvan ja palasi sitten takaisin pois toisten kuvaajien tieltä. Tosin yksi nainen seisoa tönötti kädet puuskassa lähes koko ajan muitten edessä eikä edes kuvannut kuin pari kuvaa tunnissa. Ehkä hän oli linssilude tai ei vain välittänyt, vaikka joku pyysi pois siirtymään.

Lisää lähikuvia täällä.

Kaikki tämän vuoden sambakuvat täällä.

Loppukevään odotetuimpia yleisötapahtumia on Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja osittain Rautatientorilla ja niitten välisillä katuosuuksilla järjestettävä Maailma kylässä -tapahtuma (World Village Festival). Monikulttuurisuustapahtumassa kansalaisjärjestöt ja yhdistykset esittelevät toimintaansa. Alueella on lukuisia telttoja ja kojuja, joissa voi edullisesti tutustua vieraitten kulttuureitten ruokiin. Käsityötuotteita mm. vaatteita ja koruja on myynnissä runsaasti. Esiintyjiä on monesta maasta, ja pääasiallisin taiteen laji on musiikki. Olin Kaisaniemessä sekä lauantaina 26.5. että sunnuntaina 27.5., ja alla on kuvia molemmilta päiviltä.

Vuosi vuodelta vierailijamäärä on kasvanut, ja toukokuun lopun hellesää sai ihmiset lähtemään ulos puistoihin ja hyörinään: tänä vuonna oli yli 100000 kävijää. Yksi heistä oli vakivieras presidentti Tarja Halonen.

Kuvatessani vesialtaan toisen puolen aluetta kuulin takaani tutun äänen: presidenttihän se siellä seurueineen oli pysähtynyt ostoksille Nuoret kotkat -varhaisnuorisojärjestön teltalle.

Rautatientorilla myhäili ”kultainen miespatsas” auringossa välkkyvässä paljettiasussaan.

Koruja oli tänä vuonna entistä runsaampi valikoima.

Infoa tarjolla – liekö kovinkin taivaallista..?

Aurinkovoimalla kattila kiehumaan!

Puinen ksylofoni(?) soi taitavissa käsissä miellyttävän pehmeästi.

Ruokaa oli jokaiseen makuun suomalaisista makkaraperunoista etnisesti maustettuihin kala-, liha-, kana- ja kasvisannoksiin. Tässä kojussa kävin syömässä hiillostettua kalaa papumuhennoksen ja vihreän kasviskastikkeen kera. Annokseen pyysin tilkan chilikastitetta. Oli maukasta vaikka chili sai nenän ja silmät vuotamaan.. Useassa kojussa oli pitkä jono, mikä tietenkin kertoi että ruoka oli hyvää. Jonottaessa sai ihailla myyjien upeita asuja.

Lavaesiintyjistä kävin seuraamassa vain tätä temperamenttista tummanpuna-asuista laulajaa.

Metro-lehden teltalla sai kuvauttaa itsensä, tässä kuvaajat.

Joskus pitää rohkaistua kameran eteenkin: tässä Metro-lehden Facebook-sivulla julkaistu kuvani.  Koska kuvan suora linkitys Facebookista ei onnistunut, oli pakko ladata kuva wordpressiin. Kuvaaja on siis yllä olevan kuvan tummakutrinen komia partasuu.

Tukka hyvin ja kello näkyy – no ei, tukkani hapsottaa pitkän helteisen päivän päätteeksi eikä kellokaan ole rolexi.  Muita rohkeita sunnuntaina Metro-teltalla kuvattuja täällä.

Lisää Maailma kylässä -kuvia lauantailta ja sunnuntailta.