VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Roihuvuoren kirsikankukkajuhlaa hanamia suosi erinomainen sää, aurinko paistoi koko päivän, silti vielä tuulessa tuntui keväistä kirpeyttä.

Kirsikan kukinta-aika oli jo lopuillaan, mutta muu ohjelma kokosi piknikseurueita vesitornin juurelle Kirsikkapuistoon.

Teltoissa voi tutustua mm. ikebanaan, origamiin, japanilaisen kirjoitukseen ja tietenkin japanilaisiin herkkuihin.

Noitten ensimmäisten yleiskuvien ottamisen jälkeisille valokuville kävi köpelösti, pahus sentään. Tapasin puolitutun rouvan, ja hänen miehensä kertoi harkitsevansa järjestelmäkameran ostoa. Hän halusi hieman tutustua Canonin valikoihin sillä aikaa kun kävin jonottamassa syötävää. Olen niin tuhannesti itselleni painottanut, että aina pitää tarkistaa asetukset, etenkin jos kamera on ollut muilla. Enpä muistanut, vaan aloin napsia kuvia kun ohjelma alkoi.

Kotona näin heti, että kuvissa on jokin systemaattinen virhe: ylivalottuneita ja puhkipalaneita, kaikissa sinertävä sävy. Vähennän aina voimakkaassa auringossa kontrastia pykälän pari, ja kokemukseni mukaan valkotasapaino tulee paras automaatilla.  Exif-tiedot näyttivät, että muutamaa alun yleiskuvaa lukuun ottamatta kontrasti olikin saman verran plussalla kuin ennen miinuksella ja valkotasapaino oli loisteputkivalolla!!! Se samperin näpelöijä! Oma vikani kuitenkin, kun en tarkistanut asetuksia. No, on väärät asetukset joskus jääneet omilta jäljiltäkin.

Harvoin kuvaan RAW:ta, joten aika moni muuten kohtalaisen onnistunut jpg-kuva ei ollut millään Photoshopin namikalla pelastettavissa. Lightroomilla olisi voinut paremmin säätää pahat kohdat, mutta sen kokeiluversio ehti loppua viime viikolla. Tässä nyt kuitenkin muutama kuva muistoksi vähiten vahingoittuneista.

Hanamissa oli useita tanssiesityksiä. Käsien liikkeillä ilmaistaan paljon japanilaisissa tansseissa.

Budo on yhteisnimitys japanilaisille itsepuolustus- ja taistelulajeille, ja Hanamissa sai seurata muutamia esityksiä.

Kendo on moderni budolaji. Helsingin kendoseura Ki-Ken-Tai-Icchin miekkailunäytöksessä oli sekä vauhtia että visuaalisuutta.

Myös kamppalijoitten oma habitus oli persoonallinen.

Lapset saivat tutustua kamppailuvarusteisiin, ehkäpä joku sai harrastuskipinän.

Hanami on siitä mukava tapahtuma, että lapsia on paljon. Tässä pikkumies seuraa keskittyneesti esiintyjiä.

Yleisön joukossa kohtasi mielenkiintoisia japanilaiseen kulttuuriin (manga ja anime?) liittyviä ulkoasuja.

Origamikojussa sai opastusta  paperintaittelutaiteeseen.

Paperitaittelu vaatii näppäriä sormia.

Ikebana eli kukkienasettelutaide oli tänä vuonna pinkki-teemainen. Varsinkin valkoisiin kukkiin yhdistettynä pinkit kukat hehkuivat. Tosin hieman kukkien värejä söi kirkkaankeltainen teltta ja siitä heijastuva valo.

Vaikka ikebana on hyvin vanha taidelaji, se ei ole jämähtänyt menneisyyteen: eräässä asetelmassa kukka-astian päällyksenä oli pinkki nahkalaukku, ja toisessa asetelmassa oksaa koristi cd-levy!

Japanilaisen koto-soittimen viehättävä ääni kantautui nurmikolle, mutta en ehtinyt etsiä äänen lähdettä.

Niin nopeasti aika vierähti, että ohi suun – tai siis kameran.. – meni teetaide, mutta viime vuoden kuvia voi katsoa Hanami 2010 -postauksesta.

Lähistön talonrakennus edistyy huimaa vauhtia. Monttu on nyt valmis ja isot kauhakuormaajat ovat poistuneet muille työmaille.

Monttu on tasoitettu kivimurskalla ja alueelle on tuotu rakennustarvikkeita, jotka vielä ovat pakkauskääreissä.

Kadunvarren viemärityö on siististi suljettu ja tasoitettu.

Monen kokoista ja väristä putkea risteilee työmaalla tai pilkistää maasta ylös.

Keltaisessa muovissa on raudoitusrautoja, osa niistä asetettu paikoilleen seuraavaa vaihetta varten.

Mustakääreisten pakkausten sisältö on vielä arvoitus. Jotain levyjä lienevät? Tai Leca-harkkoja?

Myös kadunristeyksen viemärikaivanto on luotu umpeen.

Tasaiselta näyttää. Jotain betonirenkaita ja kivipalkkeja on kadun reunalla. Kaivonrenkaita? Ovatkohan ylijääneitä vai paikoilleen sijoittamista odottamassa?

Montunräjäytyksistä on jäljellä pieni kasa kivenmurikoita, jotka on siirretty kadun viereen ilmeisesti pois kuljettamista odottamaan. Kivet viedään ehkä tietyömaille täytteeksi.

Sammakoitten lemmeniloja piti mennä kuvaamaan, kun toissa viikolla luontoretkellä ei ollut mukana teleä.  No mitä maks.. eihän Tahvonlahdessa ollut enää edes kutumöllyköitä rantavedessä. Kuvailin sitten muuta luontoa.

Joka kevät olen kuvannut noita hennon keltavihertäviä avautuvia lehtiä ja vuokkoja vastavaloon ja aina ne ovat palaneet puhki. Nyt laskin kontrastin lähes minimiin – vaikka Canonin kontrasti normaalistikin on melko mieto – ja sain muutamia kuvia, joissa valo loistaa lehtien ja lehvistöjen läpi, mutta ei (pahasti) pala puhki. Kuvankäsittelyssä on kuitenkin helpompi lisätä kontrastia kuin vähentää sitä. Kannattaisi tietysti kuvata RAW:ta, mutta kun ei ole tarpeeksi kiintolevytilaa, niin jpg:n dynamiikkaan on tyytyminen.

Olin kuvausavustajana Pirkka Pekka Peteliuksen ohjaamassa Moska-sarjassa, joka perustuu Jari Tervon saman nimiseen romaaniin. Kuvattiin lehdistötilaisuutta, jossa Timo Torikka näytteli pääministeriä. Avustajat esittivät lehdistöä. – Oli mukava päästä seuraamaan, miten TV-ohjelmaa syntyy.

Juha Veijonen näyttelee sarjassa Moska-skandaalilehden toimittajaa.

Krista Kosonen, jonka meikkiä tässä kohennetaan, näyttelee nuorta valokuvaajaa.

Kuvan maskeeraajamiehellä oli paljon helkutin makeita metallikoruja.

Kuvauspaikalle mennessäni asetin metroasemalla salamaani paristoja, ja kävi niin köpelösti, että sekä paristot että paristokotelon kansi lennähtivät kiskoille. Kuvauspaikalla salaman paristoluukun aukko peitettiin mustalla teipillä. Kuvat otettu siis luomuvalolla, ja kohinaa tuli mun rupu-Canonillani.

Oli mukavaa tutustua toisiin valokuvausharrastajiin. Alussa istuksittiin suomalaisittain tuppisuuna seiniä katsellen, mutta kun kuvausten alkua odotellessamme kävimme sumpilla, niin siitä juttu alkoi luistaa.

Tuskinpa tuosta paljon palkkiota saa, mutta ehkä silti ilmoittaudun avustajaksi toistekin.

Kruunuvuoren retkeltä palatessani näppäsin taas muutaman kuvan lähialueella rakenteilla olevan montusta.  Montun keskellä näkyi kasa autonrengasmattoja, joten arvattavasti monttua tarvitsee yhä syventää.

Myös kadun reunan lähelle on merkattu räjäytyspisteitä.

Aivan kuin punaisilla pisteillä reunustettu jättiläisen jalanjälki ;)

Kadunristeyksen viemärityössä oli osa kaapeleista ja putkista peitetty soralla.

Laajasalo-Degerö Seura ja Roihuvuoren seurakunta järjestivät 9.5.2011 kotiseuturetken  Kruunuvuorenlammelle.

Retki alkoi bussi 88:n päätepysäkiltä, ja mukana oli parisenkymmentä luonnon ja kotiseudun ystävää.

Oppaina toimivat Tuula Marttinen ja seuran kulttuuritoimikunnan puheenjohtaja Kari Laaksonen. Ilma oli aurinkoisen päivän jäljiltä lämmin, mutta onneksi hyttysarmeija ei meitä pahemmin tavoittanut.

Retkipolku kulki aluksi hylättyjen ja rapistuneitten puuhuviloitten kautta Kruunuvuorelle. Pari kolme huvilaa oli yhä asuinkunnossa ja käytössä kesäisin, mutta monessa katto pudonnut ja seinät kaatuneet.

Muutama huvila oli kohdannut loppunsa tulipalossa, vain hiiltyneitä raunioita törrötti mustankiiltävänä.

Autiotalojen raunioilla elämää ja rakentamista jatkoivat hämähäkit taidokkaissa verkoissaan.

Puu ja sen ”vuokralaiset” viihtyvät aarniometsän rauhassa.

Kruunuvuorelampi lepää keskellä aarniometsää.

Lammen sorsat tulevat syömään miltei kädestä, mikä kertoo siitä, että lampi on suosittu retkikohde.

Kruunuvuorenlammen länsipuolella parhaat päivänsä vuosikymmeniä sitten elänyt pyykkilaituri sinnittelee puolittain veden päällä.

Kruunuvuoren luonnonvarainen rauha elää kohtalonhetkiään, sillä Helsingin kaupunki suunnittelee sinne Kruunuvuoren ranta -asuinaluetta öljysataman lopetettua.

Äitienpäivä oli aamusta iltaan saakka lämmin ja aurinkoinen. Talon etupihalle oli rakennettu iso terassi, jossa kelpasi juoda kahveita iltapäivällä. Aamulla kahvit vietiin vuoteeseen kolmelle äitisukupolvelle – ikävuosissa mitattuna äitejä oli small, medium ja large ;) Lapsiluvussa mitattuna kaksi viimeksi mainittua vaihtoivat paikkaa.

Yöllä myöhään sähkölampuin varustettuna hamuttiin lähimetsiköstä sinivuokkoja.

Aamulla herättiin aikaisin keittämään kahvia ja kattamaan tarjottimia.

Keskimmäinen äiti joi kahvinsa kuopuksen ala-asteella maalaamasta mukista.

Varhaisesta aamusta huolimatta mukilla oli iloinen ilme..

Äideilläkin oli iloinen ilme, kun kaikki lapset olivat koolla..

Äitienpäivän viettoon lauantaina lähtiessäni oli hyvää aikaa pysäkille kävellessäni. Bussia odotellessani tarkistin talon rakentamisen tilanteen.  Louhinta ja kuljetus oli jo pysähtynyt viikonlopuksi.

Kuopan takaosa oli huomattavasti syventynyt.

Autonkumiset suojamatot oli siirretty toiseen paikkaan.

Alempana on kaivettu tilaa  kunnallistekniikalle.

vappuaattona pähkäilin kaverin kanssa lähteäkö Mantalle vai ei: paistaa, sataa, paistaa, sataa.. ääh.. jääköön ne hulinat tällä(kin) kertaa..

Vappupäivän aamuna keli näytti jo paremmalta,  ja ajattelin aloittaa vappukuvauskierroksen Hakaniemestä ja sieltä kävellä Espan kautta Ullanlinnanmäelle.

Lähtöbussipysäkin läheisessä talossa liehui iloinen isännänviiri. Meillä päin viirejä on kesäpihojen kaunistuksena melko paljon ilmoittamassa isäntäväen olevan kotosalla.

Herttoniemen metroasemalla sai ostaa hauskoja vappunaamareita..

..sekä värikkäitä foliopalloja. Nostalgikoille oli vain harvalla myyjällä perinteisiä kaasupalloja, niitä jotka haisivat vapulta.

Ensimmäinen etappini oli Hakaniemen tori, jonne perinteiset vappukulkueet olivat jo saapuneet ja kansa parveili torilla.

Erkki Tuomioja puhui vakavalla ilmeellä – kuten aina.

Ihanaa, että jähmeässä Suomessa on yksi päivä vuodesta, jolloin aikuinenkin voi hassutella vaikkapa hauskalla hattuhärvelillä.  Arvoitukseksi jäi, palvelivatko hattukämmenet taputtamalla Erkin puheelle vai läiskäyttivätkö  Gimme five -tervehdyksen kaverin hattukämmeneen ;)

Koreita palloja kuin eksoottisia hedelmiä.

Vappuhuiskat lienevät ainoita, jotka ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmeniä.

Rouva Fortuna suosi pikkutyttöä, joka voitti kynäpakkauksen.

Samalla kirjamyyntipöydällä sulassa sovussa niin Fingerpori kuin Dostojevski ja Marxin Kalle. Kullekin tarpeensa mukaan ;)

Lapsuuteni vapuista muistuttivat tuulessa pyörivät viipperät – tosin väri ja kiilto on vuosien myötä lisääntynyt.

”Ketunhäntä kainalossa” kuljettiin vanhassa sadussa,  jottei mennyt ”oma lehmä ojaan”.  Tämä tyttö oli yhdistänyt sanonnat ja  ottanut ”oman lehmän kainaloon”..!

Ja niin siinä  kävi, että kamerani suljin sanoi ”Tää on sitten tässä”. Enpä viitsinyt lähteä enää kierrostani jatkamaan. Joten: näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Kallionräjäytystä kuvattuani huomasin tien toisella puolella melkomoista ryteikköä. Ovatkohan kaatuneet puut viime talven tekosia vai vanhempia? Vai odottaako tuokin tontti uutta kerrostaloa?

Ryteikön takana oleva kerrostalo saa uuden asuinkerroksen – mahtaa olla kadehdittavat näkymät merelle.

Torvisammaleita olen yrittänyt löytää metsästä, mutta saalis on ollut pienenlainen. Mitäs menin merta edemmäs kalaan – näitähän kasvaa ihan kotipysäkin vieressä kallionkielekkeellä isona mättäänä  ja osa on suurimpia koskaan näkemiäni torvia.

Myös tämä sammal kiehtoo. Paremmalla ajalla pitää asetella kamera niin, että taustalle tulee pehmeämpi bokeh.

Kadunvarren kallio itkee menetetyn talven viimeisiä kyyneleitä.

Laskevan auringon pitkistä varjoista muodostuu hassuja kuvioita.