tiistai 1 toukokuun, 2012

VAPPUNÄKYMIÄ

Vappuaamun ilma oli niin kaunis, että pitihän sitä kopata kaveri ja kamera kainaloon ja kaupungille. Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että toisenkin tovin jouduimme etsimään autolle paikkaa. Ihan keskustasta oli turha edes kuvitella löytävänsä vapaata tilaa, mutta onneksi edes kaupunginteatterin taakse pääsimme pujahtamaan.

Vasemmisto suuntasi marssinsa Hakaniementorille, mutta torilta pois päin näkyi marssivan pienempi kulkue, joka kantoi työkaluja repsottavareunaisessa punalipussaan. Repsottaako aate?

Hakaniementorille saapuessamme marssit oli jo marssittu, ja väki käyskenteli torilla kojujen vappukoristeita ja -palloja ostellen. Lapsuuteni perinteisiä palloja ei näkynyt myynnissä, nykyaikaa ovat värikkäät foliopallot, joissa tutut satuhahmot kilpailevat suosiosta: Angry Birds yrittää rutistaa kulmiaan kilpaa Pikku-Myyn kanssa ja Muumipeikot ja Nalle Puhit haluavat halittaviksi…

Tuuli viuhutti pallokimppua ja välillä pallomyyjän piti selvitellä pasmojaan.

Kesken parhaimman vappuvilinän pompputeltta lässähti kasaan – symboloiko jotenkin vasemmistoaatteen tilaa..?

Nou hätä: roudarinteippiä pätkä ja pompputeltta on taas pystyssä!

Ollaan jo iltapäivässä ja huikkoo jo hiukan: suolaista alle.  Kas muikkua, olkaapa hyvä!

..ja sitten suut makiaksi..

..ja siemaisu palanpainiketta – vapulle kippis!

Parasta vapussa on se, että suomalaiset rohkenevat edes kerran vuodessa hieman irrotella hauskoilla habituksilla: hatuilla, vaatteilla, kampauksilla. Valokuvaajalle Hakaniementori on paljon suurempi mielikuvituksen aarreaitta kuin Kaivopuiston kuivat perperi (berberi/Burberry)&valkolakki -wappu-uniformut.

Puheet eivät meitä kiinnostaneet – niitäkin kai oli? – mutta Pelle Miljoona bändeineen sai jalan vipattamaan.

Toreilla vapputohina jatkui. Aurinkoisissa puistoissa pikkukansalaiset eivät vapuista piitanneet, mutta  liukumäki ruletti.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, kaupunki, tiistai 1 toukokuun, 2012, klo 20:50
Avainsanat: , , , , , ,

SIVUN ALKUUN

maanantai 30 huhtikuun, 2012

VAPPUAATON SEKSIHAAVEET..

Suunnittelin kerrankin viettää seksintäyteisen vappuaaton: kahden kauppa, kolmen kimppa tai miksei vaikkapa ryhmässä, ei sitä tässä iässä enää passaa kainostellen ja pihtaillen.

Mutta voih, niin siinä taas kävi kuten viime vuonna ja sitä edellisenäkin vuonna tähän aikaan: nopeat syövät hitaat, ilman jäin – jäljellä oli enää vain noita masentuneita ylijäämämiehiä, jotka lasittunein silmin muljottivat eteensä ilman minkäänlaista kiinnostuksen osoitusta, vaikka juuri toissapäivänä sain ns. asioista hyvin perillä olevista piireistä vinkin, että tuolla merenrannan kaislikossa natsaa jos missä..

En minä siis mikään kranttu ole, ihan vanha ja rupinenkin olisi kelvannut, kunhan vain…

No tässä nyt kuitenkin kuva muutamasta peräkammarinpojasta, jotka kaihoisasti katselivat kaislikossa lilluvia onnekkaitten alfauroitten miljoonia perillisiä.

”Baarimikko, shaiskosh viel yhdet”, kuului moni masentunut kurnuttavan.

Siinä sitä sitten joutuu vahtimaan nopeimpien seksihurjastelijoitten lemmenhedelmiä.

Siis mä sanon, että tää varmalta taholta kuulemani seksihurjasteluvinkki oli suuri kupla!

Kotimatkalla edes käärmepuu.. hmm..  jöpötti pirtsakasti..

Eikä sitten hei tekstistä mitään freudilaisia tulkintoja, jookos ;-))

Paula lähetti aiheesta: koti ja lähialueet, maanantai 30 huhtikuun, 2012, klo 23:06
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 27 huhtikuun, 2012

KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ

Kansallista veteraanipäivää vietettiin 27. huhtikuuta, ja Hietaniemen hautausmaan sankari- ja veteraanihaudat lainehtivat kukkamerenä. Isoimmat seppeleet oli laskettu  Hietaniemen Sankariristille ja marsalkka Mannerheimin hautamuistomerkille.

Paula lähetti aiheesta: juhla, juhlapäivä, kaupunki, perjantai 27 huhtikuun, 2012, klo 23:10
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

perjantai 27 huhtikuun, 2012

KEVÄTPUISTON VÄREJÄ

Helsingin puistoissa kevään kukkaloisto on parhaimmillaan – keltaista, sinistä, siniviolettia, valkoista; punainen ei taida juurikaan olla kevätkukkien väri.  Suosikkikukkani krookus lienee kukintansa jo päättänyt.

Hakaniemessä Miinä Äkkijyrkän lehmäveistosten juurella narsissien meri loisti kilpaa lehmien peltikylkien kanssa.

Hakaniemessä viraston puistossa herkkiä sinisiä kevään tuojia.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, perjantai 27 huhtikuun, 2012, klo 15:51
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 19 huhtikuun, 2012

NISSIN Di622 MARK II -SALAMALAITE

Ostin juuri Nissin Di622 Mark II -salamalaitteen Canon EOS 5D Mark II -kameraan, jonka suomenkielinen käyttöopas on ladattavissa Canonin tukisivulta.

Ongelmana on se, että en pääse tuohon alla olevan ohjeen mukaiseen valikkoon. Ohje on tosin Canonin omia salamia varten, mutta ymmärtääkseni samat säädöt pitäisi onnistua salamalaitteessa, joka valmistajan mukaan sopii kyseiseen kameraan.  Mitähän nyt pitäisi tehdä?

Heti huomenna aamupäivästä pitäisi kuvata eräässä tilaisuudessa, jossa luultavasti salamaa tarvitaan, koska säätiedot ennustavat sadetta ja pilvistä. Tilan yläikkunoista ei tarpeeksi luonnonvaloa tule ja sisävalaistus on hämärähkö.

Toistaiseksi olen tällä kameralla kuvannut melko hyvissä valaistuksissa, lähinnä ulkona päivällä, joten kokemusta ei ole tarpeeksi luottaakseni pelkästään korkeisiin ISO-arvoihin. Kuvaus pitää tapahtua lisäksi pitkällä putkella käsivaralta, joten tärinätassulta ei onnistu kuvaaminen ilman salamaa.

Kuvakaappaus alla on kameran käyttöohjeen sivulta 105.

Paula lähetti aiheesta: valokuvauslaitteet, torstai 19 huhtikuun, 2012, klo 18:17
Avainsanat: , , ,

SIVUN ALKUUN

torstai 19 huhtikuun, 2012

KREMATORIOKAPPELI

Kävin tutustumassa Hietaniemen krematoriokappelin sisätilojen valaistusolosuhteisiin, koska olin luvannut kuvata siunaustilaisuuden. Kappeli on uusklassistinen tyyliltään ja interiööri on pelkistetyn kaunis.

Paula lähetti aiheesta: Ei kategoriaa, torstai 19 huhtikuun, 2012, klo 14:23
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 15 huhtikuun, 2012

ICE BREAK

Kohina – koskimelonta ry:n järjestämä perinteinen Ice Break -koskimelontatapahtuma Vanhankaupunginkoskella on kevään odotettuja kuvauskohteita: väriä ja vauhtia ei puutu. Sää oli kauniin aurinkoinen, mutta silti kaksi villapuseroa ei ollut liikaa. Kynsikkäät olisivat hyvät, koska kameran kylmyys siirtyy käsiin.

Ensimmäiset kilpailut käytiin joen itähaarassa, tässä kilpailijoita odottamassa veteen laskeutumista.

Kilapussa oli osanottajia sekä Suomesta että ulkomailta. Vanhankaupunginkoski pauhasi tänä vuonna erittäin runsasvetisenä.

Länsihaaran palkintojenjaossa iloisia ilmeitä ja vilkutus yleisölle.

Väliajalla nautittiin kojujen antimista ja siirryttiin joen toiseen haaraan.

Kosken länsihaarassa laskettiin kuusimetrisestä putouksesta. En päässyt parhaalle paikalle saadakseni kuvia putouskohdasta. Mutta taitoa vaati lasku koko matkalla.

Kajakkikolareitakin nähtiin.

Värikkäät kanootit ja kajakit kiinnostivat kaikenikäisiä. Tämä pikkuinen ehkä on parinkymmenen vuoden kuluttua itsekin laskemassa kosken kuohuissa…

Tiedonhaluiset tutkivat, miltä sisällä näyttää..

Myös karvaturrit katselivat hyörinää ja pyörinää..

Eräitä jo hieman raitis ilma ramaisi..

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, tapahtuma, sunnuntai 15 huhtikuun, 2012, klo 18:05
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai 1 huhtikuun, 2012

ANTERO TAKALA

Pilvet on maiseman silmät”, sanoo valokuvataiteilija professori Antero Takala luennollaan Oulunkylätalolla 1.4.2012. Hän onkin tullut tunnetuksi ennen kaikkea suomalaisen maiseman tulkitsijana, joka ei kuvaa realistista dokumenttimaista maisemaa Landscape vaan tallentaa filmille oman mielenmaisemansa Mindscape. Siinä tärkeintä ovat pilvet.

Takala aloitti luentonsa kuvauksella sepän pajasta, jossa hän pikkupoikana usein seurasi, kun seppä kirosanojen voimalla puhui rautaa uuteen muotoon; pimeä paja, jossa vain ahjon tuli hehkui ja jostain oven raosta kajastava valo piirsi romuluisen sepän nokisen hahmon. Taiteija otaksuu tuon pajan olleen tuotantonsa lähtökohtia, hänen halunsa löytää kohteen ydin juuri oikean ajan valossa ja pelkistää se tyylitellyksi lähes graafiseksi kuvaksi. Valo oli Takalan ratkaiseva hetki – sitä hän jaksoi odottaa sinnikkäästi ja jopa vuosia suunnitella ja tutkia ennen ensimmäistäkään kameran laukaisimen painamista.

Kuvat eivät ole tulleet helposti, vaan niitten metsästämiseksi on tarvittu itsensä alttiiksi panemista ankarissa talvipakkasissa. Lapin luonnossa selviytyäkseen on pitänyt osata keskustella luonnon kanssa, uskallettava ottaa vastaan jostain tuntemattomalta tasolta tulevia viestejä, etiäisten varoituksia ja neuvoja, asioita jotka entisajan ihmisille olivat jokapäiväisiä mutta nykyihmisen piiloon painamia kykyjä.

Sepän pimeä paja – Oulunkylätalon luentosalin mustiksi maalatut seinät. Ahjon tuli – videotykin hohtava valokeila. Jostain pajaan lankeava heikko valo – luentosalin raollaan oleva ovi valoisaan käytävään. Seppä itse – shamaaniviiksinen professori Takala mystisine tarinoineen. Siinä ympyrä sulkeutui: me kuulijat saimme valokuvasepän pajasta innoitusta oman valomme ja mielenmaisemamme etsimiseen.


Paula lähetti aiheesta: valokuvaus, sunnuntai 1 huhtikuun, 2012, klo 21:04
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 31 maaliskuun, 2012

SKSL:N VUOSINÄYTTELY 2012

Suomen Kameraseurojen Liitto SKsL ry:n vuosinäyttely 2012 järjestettiin Kouvolassa. Isäntänä oli Kouvolan Kameraseura ry, joka samalla vietti 60-vuotispäiviään.  Avajaisia vietettiin Kuusankoskitalon näyttelytilassa 31.3.2012. Laajasalon Valokuvaajista avajaisissa vieraili nelihenkinen ryhmä.

Gallerian yläosan pitkällä seinällä on Laajasalon Valokuvaajien Juhani Visavuoren vedos ”Tytöt”, ylemmässä kuvassa  kolmas vasemmalta, alla yksittäiskuvana.

Oma näyttelyhyväksyntäni on mustavalkoinen kuvasarja ”Virtaviivaista vauhtia 1-6”.  Sarja koostuu kuudesta vedoksesta, joissa on joko eläin- tai ihmishahmoinen auton nokkamerkki. Kuvat olen ottanut Helsingin Kauppatorilla, jonne kesäaikaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina kokoontuu vanhoja harrasteautoja. Pari kuvaa on otettu Helsinki-päivänä Halkolaiturin tapahtumassa. Objektiivina on kaikissa  70-200/4, jonka telepää antaa kohteelle pehmeän taustan.

Paula lähetti aiheesta: näyttely, valokuvaus, lauantai 31 maaliskuun, 2012, klo 23:32
Avainsanat: , , , ,

SIVUN ALKUUN

lauantai 31 maaliskuun, 2012

MERIKESKUS VELLAMO

Laajasalon valokuvaajien ryhmä matkasi Kouvolaan liiton vuosinäyttelyn avajaisiin. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin, jotta ehdimme koukata Kotkan kautta ja tutustua Merikeskus Vellamoon.

Vuonna 2008 valmistunut arkkitehti professori Ilmari Lahdelman suunnittelema keskus on näyttävää rakennustaidetta, jossa merellisyys saatu hienosti talon henkeen; tyylikäs komea moderni rakennus, muttei millään tavalla pröystäilevän pramea. Teräviä kulmia ja pyöreitä muotoja rinnakkain kuvaamaan meren monimuotoisuutta, sen kovaa armottomutta ja toisaalta pehmeän keinuvaa rytmiä.

Vellamon interiööreissä ulkoa tuleva valo heijastuu kauniisti ja kattovalaisimien jonot ja ryhmät  ovat kuin tähtikuvioita öisen meren yllä.

Harmi ettei aikataulumme sallinut tutustumista näyttelyihin, koska emme halunneet vain kiireellä juosta niitä läpi.  Aulan ikkuna paljasti, että nautittava nähtävää on silmän täydeltä.

Lisää kuvia Merikeskus Vellamosta täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, matka, rakennus ja rakentaminen, lauantai 31 maaliskuun, 2012, klo 21:10
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN