VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Suunnittelin kerrankin viettää seksintäyteisen vappuaaton: kahden kauppa, kolmen kimppa tai miksei vaikkapa ryhmässä, ei sitä tässä iässä enää passaa kainostellen ja pihtaillen.

Mutta voih, niin siinä taas kävi kuten viime vuonna ja sitä edellisenäkin vuonna tähän aikaan: nopeat syövät hitaat, ilman jäin – jäljellä oli enää vain noita masentuneita ylijäämämiehiä, jotka lasittunein silmin muljottivat eteensä ilman minkäänlaista kiinnostuksen osoitusta, vaikka juuri toissapäivänä sain ns. asioista hyvin perillä olevista piireistä vinkin, että tuolla merenrannan kaislikossa natsaa jos missä..

En minä siis mikään kranttu ole, ihan vanha ja rupinenkin olisi kelvannut, kunhan vain…

No tässä nyt kuitenkin kuva muutamasta peräkammarinpojasta, jotka kaihoisasti katselivat kaislikossa lilluvia onnekkaitten alfauroitten miljoonia perillisiä.

”Baarimikko, shaiskosh viel yhdet”, kuului moni masentunut kurnuttavan.

Siinä sitä sitten joutuu vahtimaan nopeimpien seksihurjastelijoitten lemmenhedelmiä.

Siis mä sanon, että tää varmalta taholta kuulemani seksihurjasteluvinkki oli suuri kupla!

Kotimatkalla edes käärmepuu.. hmm..  jöpötti pirtsakasti..

Eikä sitten hei tekstistä mitään freudilaisia tulkintoja, jookos ;-))

Sunnuntaiaamu vierähti pitkäksi, ja ennen kuin sain itseni ulos kameroineni, aurinko oli jo laskemassa niemennokan taakse. Pakkastakin sen verran, että muutaman kuvan kuvan jälkeen hyppyseni olivat jo jäässä. Kuvat on otettu Vuorilahdesta läntiseen Santahaminaan päin.

Aamupäivällä alkoi katolta kuulua rahinaa ja kolinaa. Yleensä kattoäänten aiheuttajina ovat varikset, mutta nyt lumisena aikana katolla olikin lumenpudottajia. Tänä talvena meidän yhtiössä on lumityöt hoidettu mallikkaasti, vaikka lunta on tupruttanut harva se päivä ja yö.

Jouduin ottamaan kuvan kohti aurinkoa – tässä tosin aurinko on rajattu pois. Yritin ensin saada auringon ihan lumikökön taakse, mutta en päässyt parvekkeella tarpeeksi oikeaan sivuun, kun siinä on kaiken maailman roinaa talvisäilytyksessä.

Naapuritalon katolta sain kuvan koko lumenpudottajaryhmästä, jossa kellään ei näyttänyt olevan korkeanpaikan pelkoa. Turvavaljaat ja -köydet oli kaikilla kiinnitettynä asianmukaisesti. Ahkeria miehiä, lumi ja jää sai kyytiä.

Valo tuli hieman huonosta suunnasta, mutta silti kuvasta näkee, että pihapolku portaasta tielle ja varaston ovelle on tehty hyvin:

On lunta tulvillaan raikas talvisää, kertoo vanha laulu.  Kuten viime talvena niin nytkin laulu pitää paikkansa.

Luonnollisesti jokaista lumihiutaletta ei voida välittömästi poistaa, mutta lumen määrän huomioon ottaen lumityöt ovat nyt sujuneet viime talvea rivakammin, pihatiet ja -polut on luotu auki suhtkoht nopeasti, ja työn jälki on laadukkaampaa.

Tänä talvena tämäkin jalkapolku ovelta kävelytielle on tuplasti leveämpi kuin viime vuonna ja lumivallin reunat ovat kuin viivoittimella vedetyt.

Kirjoitin äskettäin Facebookiin näin:  Primitiiviset heimot pelkäävät, että valokuva riistää heidän sielunsa, mitä moni nykyihminen pitää hassuna suhtautumisena.  Samat ihmiset pelkäävät, että Facebook vie heiltä paitsi sielun ja henkilöllisyyden myös tuhkatkin pesästä.

Juha H. vastasi naamakirjoitukseeni, että niinhän se viekin!

Myönnän. Juha on oikeassa. Jos FB ei suoranaisesti vie tuhkia pesästä, ainakin tuo hiiltyneitä kökköjä uuniin…

Juu. Ensin raahaat kaupasta bussi-metro-bussi -tungoksessa painavia kasseja, sitten peset, kuorit ja pilkot kilokaupalla sipuleita ja porkkanoita ja heität uuniin. Sitten meet Facebookiin, luet ja kommentoit, kommentoit ja luet. Nukahdat. Heräät aamuyöstä  uunista tulevaan käryyn…

Eikä siitä ole aikaakaan, kun hernesoppa paloi pohjaan – kahdesti jopa.

Surullinen tapaus naapuritalossa kadun toisella puolella, kolme elämää päättyi.

Jo keskiyöllä joku pikkuihminen sytytti muistokynttilän portaikon eteen, ja päivän aikana on tuotu lisää kynttilöitä ja kukkia. Kaikkein hellyttävin on teddynalle, joka lepää lumessa kynttilöitten keskellä.

Pihakeinu on hiljainen.

Mitä oli tapahtunut?

Eilen illalla kehystin torstain näyttelyä varten valokuvia, enkä siksi jaksanut reagoida sireenien ääneen, tosin ne eivät tuntuneet kuuluvan läheltä.

Työt tehtyäni vilkaisin netistä vielä viimeisiimmät uutiset. Yksi kuva kiinnitti huomiota ”ai tää on tapahtunut Laajasalossa”, sitten vasta luin tekstistä, että aivan tässä vastapäätä kadun toisella puolella oli mies surmannut vaimonsa ja kaksi pientä lastaan.

Katsoin ikkunasta ja näin ihmisiä parveilevan talon edessä,  kadulla ajoi pari kolme poliisiautoa. Kiinnitin kameraani teleobjektiivin ja otin kuvan isoimmalla ISO-arvolla (6400) ja 1/500s ajalla parvekkeen kaiteeseen kameran tukien.  Vanhalla Canon 400D -kameralla tästä ei olisi tullut mitään, mutta uudella Canon 5D Mark II -kameralla kohina oli siedettävä.

Kuvaa piti avata Lightroomissa korkeasta herkkyydestä huolimatta. Halusin kokeilla vielä ISO 25600 -arvoa, vaan enpä kameran manuaalia lukemalla onnistunut sitä löytämään. Vielä. No kunhan saan silmälasini korjauksesta, jaksan taas tihrustella manuaalia ja näpelöidä namikoita.

Voi voi, olisinpa saanut testata uuden kamerani hämäräkuvausominaisuuksia elämänmyönteisemmissä merkeissä.  Voimia surmattujen omaisille, ystäville ja naapureille!

Jääpuikkojen maanantainen kiihkeys alkaa muotoutua mielikuvitusta kutkuttaviksi veistoksiksi, joissa voi nähdä parvekkeen kaiteelta hyökkäävien alieneitten invaasion tai turnajaisratsastajan tai jäisiä pukinsorkkia.

Jääpuikotkin ovat helmikuun viimeisenä päivänä täydeltä taivaalta helottavan kevätauringon myötä vallan villiintyneet näin kiihkeän eroottisiksi: