VALOKUVAUSKONEENKULJETTAJA

Laajasalon Valokuvaajat ry, jonka jäsen olen, isännöi Suomen kameraseurojen liitto SKsL ry:n teemanäyttelyä syksyllä 2008. Näyttelypaikkana oli Helsingissä Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoa.

Joskus nuorena (sata vuotta sitten..) pääsin palkintosijoille silloisen kotikuntani Lempäälän nuorten kulttuurikilpailussa mm. valokuvauksessa. Ensimmäistä kertaa nyt aikuisiässä lähetin valokuviani ehdolle näyttelyyn.  Luonto-teemanäyttelyn tuomaroivat SKsL:n edustajat. Sain hyväksytyksi kaksi kuvaa, ”Lumme” ja Sulka”.

”Lumme” on kuvattu sisareni perheen mökkirannassa Virtain Vaskivedellä. Kun katselen tummassa vedessä uivia lumpeenlehtiä, joiden varren ilta-auringon säteet saavat punertamaan syvällä vedessä, olen hetkessä lapsuuteni parhaissa muistoissa. Isoisäni kanssa tein kalaretkiä, joilla tuntikausia istuimme veneessä jossain lumpeitten täyttämässä lahdenpohjukassa. Ympärillä tuoksuivat  järvi ja veneen terva, korennot surisivat kaislikossa, ulapalla lipui veneitä ja vesilinnut etsivät poikasille ruokaa. Vesi oli mustaa ja illan hämärtäessä pelottavaakin;  niistä ajoista lähtien vedenalaisen maailman mystiikka on minua kiehtonut – mitä salaperäistä järven pohjassa lumpeenvarsien lomassa liikkuu ja elää..

Helsingin Seurasaari on kuvaajan aarreaitta, on kasveja, lintuja, vanhoja rakennuksia, merenrantaa. Saaren eteläisessä osassa on pieni lampi,  jonka rannalla keinahteli valkoinen sulka kuin pieni pursi. Sulassa kimmelsi iso vesipisara, se oli kuin puolipallon muotoinen kupera suurennuslasi.

Pieni huushollini kaipaa sohvaa, joka on kapea mutta istumissyvyyttä enemmän kuin kaupan sohvissa ja myös käsinoja saa olla leveä.  Syvyyttä tarvitsen siksi, että istun mielelläni jalat käpertyneenä sohvalla, käsinojassa leveys toimii tietsikkaa käyttäessä hiiren alustana. Juu tiedän tiedän, ei ole parasta ergonomiaa kuvankäsittelyssä (sainpahan tämän jutun jotenkin ympätyksi valokuvausaiheeseen), mutta ittepähän särkyni kestän (ja työllistän ortopedeja)…

Koska edullista syvää sohvamallia ei ole kaupoista löytynyt, pitipähän alkaa rakentaa itse. Näin se on käynyt monen muun tuotteen kohdalla. Itse tekemällä saa sellaisen kuin – tulee :-)

Ensin tietenkin  hahmottelin sohvan paperilla, sitten suunnittelin AutoCadilla :-). Otin muistiin osien mitat millimetrin tarkkuudella ja tilasin osat valmiiksi sahattuna Hertsikan Starkin levyosaston mukavilta pojilta. Materiaali on vahvaa MDF-levyä. Lastulevy lienee edullisempaa, mutta MDF on mukavampaa työstää.  Kiinnityksessä käytin ruuveja ja Eri Keeperiä.

Muutamia kulmarautoja vahvistukseksi sinne tänne…

Päällystin sohvan Etolan vaahtomuovilevyllä. Liimana käytin Clas Ohlsonin spray-kontaktiliimaa. Iso virhe: en viitsinyt suojata tarpeeksi laajalta alueelta (= koko huone) lattiaa ja huonekaluja ja esineitä, joten liimasuihkuttelun  jälkeen kahvikuppikin pysyi hyvin sohvapöydällä – vai sanoisinko pöydässä..  Ja jalkapohjani olivat muutaman tovin liimassa ja pito kuin kärpäsellä.. heh.. olisin voinut vaikka kävellä katossa!

Vaahtomuovin päälle tuli parin sentin vahvuinen dacronvanu käsin ommellen. Vahvempaakin olisi saanut olla, mutta tuota löytyi omista jämävarastoista.

Seuraavaksi päällystin sohvan liukkaalla ohuella kankaalla, jonka ompelin käsin kiinni vanuun. Liukas kangas auttaa varsinaista sohvanpäällyskangasta liukumaan hyvin paikoilleen ryppyjä jättämättä. Hankittuna on Eurokankaasta vahvaa mustaa puuvillaa, joka odottaa vielä leikkaamista ja ompelua. Ensin pitää laskeskella, paljonko pitää ottaa kutistumisvaraa pesussa. Tai sitten kutistaa kangas jo ennen leikkuuta. Mietintämyssytellään sitä kysymystä vielä…

Istuinosiksi tulee kaksi taittopatjaa – kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sohva ja vieraspatjat. Taittopatjat  näyttävät olevan melko kalliita. Niitten metsästys jatkuu..